”Arkuus” voi olla ulkopuolisen määrittelemää tai kohteen itsensä kokemus. Kielitoimiston sanakirjan (KS) mukaan ihmisarka tarkoittaa ihmisiä karttavaa tai pelkäävää. Tällaisenaan sen merkitys jää kuitenkin vielä hyvin laajaksi ja epämääräiseksi. Jos sanakirjahakua laajentaa yhdyssanan loppuosaan, selviää, että arka viittaa (1) pelokkaaseen, pelkurimaiseen, säikkyvään, arkailevaan, varovaiseen tai ujoon (esim. arka ja hiljainen lapsi). Arka voi olla myös (2) kosketettaessa kipua tunteva, aristava, hellä tai kipeä (esim. arka iho), tai sitten se voi olla (3) helposti vahingoittuva tai haitallisille vaikutuksille altis (esim. kosketusarka). Edelleen arka voi viitata (4) helposti pahastuvaan tai loukkaantuvaan, ulkopuolista puuttumista sietämättömään tai haavoittuvaan (esim. arka arvostelulle). Arka voi olla myös (5) varovaisuutta, hienotunteisuutta vaativa, arkaluonteinen (esim. arka asia). (KS.)
Osa arkuuden määritelmistä (1, 3) pitää sisällään sisäsyntyisyyden. Esimerkiksi aran lapsen arkuuden voidaan nähdä juontuvan ainakin osittain hänen biologispohjaisesta temperamentistaan (temperamentista ks. esim. Keltikangas-Järvinen, 2015). Olisi luonnolta kuitenkin aikamoinen erikoisuus luoda arka, pelkurimainen, säikkyvä ja varovainen petoeläin, joka olisi helposti vahingoittuva – sellaisen tarina olisi loppu jo ennen kuin se olisi päässyt kunnolla alkamaankaan. Arkuuden tunteminen (2) esimerkiksi kivun yhteydessä sen sijaan on luonnollista niin ihmiselle kuin eläimellekin. 4. kohta on mielenkiintoisin, koska sitä voi tulkita halutessaan monella eri tavalla. Voidaan kyllä ajatella, että ihmisarkuuteen pyrittäessä tavoite on saada susi pahoittamaan mielensä ihmisen toiminnasta, kuten karkotuksesta ja metsästyksestä, ja saada se sen vuoksi pysymään poissa ihmisten ilmoilta. Muut KS:n esimerkit 4-kohdan yhteydessä ovat arka omatunto, loukata toisen arimpia tunteita, olla arka kunniastaan, asemastaan; arka arvostelulle. Itse en menisi väittämään, että susi on tällainen mielensäpahoittaja, vaan ennemminkin nämä esimerkit soveltuvat ihmisen käyttäytymiseen. Herkkänahkainenkaan peto ei kauan menestyisi. Viimeinen, 5. määritelmä puolestaan sopii suteen mielestäni ainoastaan sellaisena näkökulmana, että susi on arkaluonteinen asia yhteiskunnassamme. Tosin kovin arkaluonteinen asiahan susi ei ole, vaan hyvinkin paljon mielipiteitä ja tunteita herättävä ja huomiota saava.
Ihmispelko sen sijaan on KS:n mukaan ihmisiin kohdistuvaa pelkoa. Pelko määritellään jonkin selvästi tajuttavan tai kuvitellun vaaran aiheuttaman hädän, tuskan tunteena (esim. kuolemanpelko). Ihmisarkuutta osuvampi määritelmä ihmisen halulle olisikin ehkä juuri ihmispelkoa tunteva susi.
Ihmisarkuutta voi ajatella joko yksilön tai lajin ominaisuutena. Suden kokeman ihmisarkuuden – tai -pelon tai mitä käsitettä ikinä käytetäänkään – oletetaan olevan sisäsyntyistä ja siten automaattista, koska puhutaan ihmisarkuuden menettämisestä myös nuorten susiyksilöiden kohdalla. KS:n mukaan menettää on (1) jonkin kadottamista tai hukkaamista, joutumista luopumaan jostakin, lakkaamista omistamasta tai pitämästä hallussaan jotakin, jäämistä ilman jotakin tai kärsimistä jonkin menetyksestä. Edelleen se voi tarkoittaa myös (2) häviämistä, joutumista häviölle tai tappiolle tai niistä kärsimistä. Jotta jotain voi menettää, edellyttää se siis sitä, että ensin on pitänyt omistaa kyseinen seikka.
IHMISARKUUS TODELLISEN SUDEN OMINAISUUTENA
Suden ihmisarkuus on toisaalta nähtävissä hyvänä ominaisuutena, jonka ansiosta susi pysyttelee ihmisestä kaukana ja saa pitää henkensä. Kuitenkin sen kanssa on käynyt samoin kuin esimerkiksi villiin luontoon ja erämaahan yhdistetyn ihannoidun susikäsityksen kanssa. Ihmisarkuudesta on tullut hallitseva käsite, jota vastoin käyttäytyvä susi on määritelty epänormaaliksi tai häiriköksi, vaikka sen käyttäytyminen olisikin täysin normaalia suden käyttäytymistä.
Ihmisarkuuden olettaminen suden synnynnäiseksi ominaisuudeksi on suorastaan järjetön ajatus, mikä valkenee seuraavan ajatuskulun myötä: Suden perimä ei sisällä yksilöityä tietoa siitä, että suden tulee karttaa ihmistä. Sen perimässä ei myöskään ole tietoa ihmisen kyvystä rakentaa tai omistaa tai miten eri tavoin ihmisen rakentaminen ja omistaminen voivat tulla käytännössä esiin. Susi ei tunne ihmisten käyttämiä mitta-asteikkoja tai ihmisten pelkoja. Susi ei siis voi luonnostaan tietää, että sen on kiellettyä mennä ihmisten asumusten läheisyyteen tai edes katsoa ihmiseen päin.
Suden reaktiot ihmiseen riippuvat siitä, millaisia kokemuksia sillä on ihmisestä (Fritts, Stephenson, Hayes & Boitani, 2006, 300). National Geographicin valokuvaaja ja biologi Ronan Donovan odotti arktisten Ellesmerensaaren valkeiden susien, jotka olivat olleet täysin vailla ihmiskontakteja, olevan rohkeita ja ihmistä pelkäämättömiä. Ensimmäiseksi löytämänsä lauman tarkkailun hän joutui kuitenkin pian keskeyttämään, koska lauman alfanaaras suhtautui ihmisen läsnäoloon epäilevästi, mikä taas aiheutti laumalle stressiä. Tämän naaraan suhtautuminen oli poikkeavaa, sillä monet muut sudet tulivat Donovania melko lähelle, jopa kosketusetäisyydelle. Toisen lauman sudet myös hyväksyivät Donovanin läsnäolon ja sen, että hän kulki lauman mukana ja osallistui näin sen elämään. (Valkean suden valtakunta.)
Jos suden negatiiviset kokemukset ovat hyvin lieviä tai jos sutta esimerkiksi ruokitaan, se ei juurikaan pelkää ihmistä. Suurilla tasangoilla Yhdysvalloissa ja Kanadassa tavatut sudet eivät alun perin pelänneet ihmistä, mutta kohdattuaan ampuma-aseita niistä tuli salaperäisiä ja vältteleviä. (Fritts ym., 2006, 300.) Sen sijaan metsissä asuvien, vähemmän tutkittujen susien arveltiin olevan enemmän pelokkaita (Fritts ym., 2006, 300 viittaavat Fogleman, 1988; McIntyre, 1995).
Fox (1972b) sen sijaan on havainnut, että jokaisen susipopulaation sisällä esiintyy vaihtelua yksilöiden välillä suhtautumisessa ihmiseen ja ihmisen rakentamaan ympäristöön (Fritts ym., 2006, 300). Rohkeat yksilöt tulevat todennäköisesti ennemmin tapetuiksi, ja ne tarvitsevatkin suojelua selviytyäkseen. Populaation suojelu ei kuitenkaan takaa suden pelkäämättömyyttä, koska yhtä lailla myös suojelluissa populaatioissa esiintyy sekä vähemmän ihmistä pelkääviä että ihmistä vältteleviäkin susia. (Fritts ym., 2006, 301 viittaavat Fox, 1972a; McNay, 2002a, b; Thurber ym., 1994.)
Kaikki sudet eivät siis ole ihmisarkoja, joten ei voida puhua varsinaisesti lajin ominaisuudesta. Kun kaikki sudet eivät ole ihmisarkoja, on kyseenalaista myöskään väittää, että ihmisarkuuden voisi menettää, koska toisilla susilla sitä ei ehkä ollutkaan. Ihmisarkuus onkin tässä valossa enemmänkin yksilöllinen piirre. Sen menettäneen suden pitää kuitenkin olla ensin ihmisarka, ja sitten sen pitää muuttaa käyttäytymistään niin, ettei se enää pelkää ihmistä. Sitä, milloin näin voi tapahtua, pitäisi tutkia ennen johtopäätösten vetämistä.
IHMISEN KÄSITYKSIÄ IHMISARKUUDEN MENETTÄMISESTÄ
Olennainen kysymys kuitenkin kuuluu, miten suden ihmisarkuuden menettäminen näkyy. Piha- alueella liikkuvia susia sanotaan lähes poikkeuksetta ihmisarkuutensa menettäneiksi, vaikka kyse onkin yleensä aivan normaalin suden normaalista käytöksestä (ks. luku Pihavierailujen taustoja). Jostain kummallisesta syystä ihmiset ajattelevat suden olevan kuitenkin ainoastaan jahtaamassa heitä ja tekemässä tarkoituksellisesti heille vahinkoa. Myös ihmiseen päin katsovia susia on pidetty joskus ihmisarkuuden menettäneinä, mutta pelkkä katse ei pysty kuitenkaan vahingoittamaan ketään.
Susikannan hoitosuunnitelmassa (2019) todetaan, että ”Ihmisarkuuden kokonaan tai lähes kokonaan menettäneet sudet ovat erittäin harvinaisia. Yhteiskunnassa vallitsee varsin laaja yhteisymmärrys siitä, että ihmisarkuuden menettänyt susi voidaan tappaa. Yhteisymmärrystä ei kuitenkaan ole saavutettu siitä, miten ihmisarkuuden menettäneen suden käytös määritellään.” Tätä puutetta on pyritty paikkaamaan hoitosuunnitelmassa seuraavien määrittelyjen avulla:
1. HUOLTA AIHEUTTAVA SUSI: Susi tai suden jäljet havaitaan alle 100 metrin etäisyydellä asuin- tai tuotantorakennuksesta, kuitenkin piha-alueen ulkopuolella tai tiellä.
2. MAHDOLLISTA UHKAA AIHEUTTAVA SUSI: Suden jäljet havaitaan asutun rakennuksen tai tuotantorakennuksen piha-alueella. Samoin, jos susi havaitaan pihassa ja se poistuu paikalta välittömästi ihmisen havaittuaan. Piha-alueella tarkoitetaan asuin- tai tuotantorakennusten muodostamaa hoidettua aluetta.
3. UHKAA TAI VAARAA AIHEUTTAVA SUSI: Suden havaitaan liikkuvan rakennetussa ympäristössä tai ihmisten asuinalueilla satunnaista havaintoa ja välitöntä paikalta poistumista pidempään.
4. VAKAVAA VAARAA AIHEUTTAVA SUSI: Susi lähestyy ihmistä tai ei muussa kohtaamistilanteessa poistu paikalta (jää kiertelemään tai seuraamaan taikka käyttäytyy uhkaavasti). Samoin tilanteet, joissa susi on jo aiheuttanut tai yrittänyt aiheuttaa henkilövahingon tai on käynyt tai yrittänyt käydä ihmisen ulkoiluttaman kytketyn koiran tai muun kotieläimen kimppuun.
”Pääsääntöisesti Suomen riistakeskus on taho, johon otetaan yhteyttä kohtien 1 ja 2 mukaisissa tapauksissa ja Riistakeskus päättää karkotustoimenpiteistä näissä tapauksissa. Poliisiin otetaan yhteyttä kohtien 3 ja 4 mukaisissa tapauksissa. Poliisi toimii näissä tapauksissa Poliisihallituksen ohjeiden mukaisesta ja päättää tarvittavista jatkotoimista tapauskohtaisesti.”
Vaikka määritelmien tarkoitus onkin ollut hyvä, ne sisältävät paljon puutteita ja epämääräisyyksiä ja pitävät yllä myös liioiteltuja pelkoja ja käsitystä, että susi on aina vaarallinen ihmiselle. Määritelmät tukevat esimerkiksi sitä, että jo pelkästään suden jäljistä tulee huolestua. Ne antavat myös vahvan vaikutelman siitä, että esimerkiksi kiertelemään jäänyt susi on aina vakava vaara. Ihmisen pelot ja uhkakuvat eivät kuitenkaan ole sama asia kuin todellisuus. Pitääkö aina tappaa susi, joka pelkästään VOI aiheuttaa vaaraa? Vaara voi olla ihan vain ihmisen pääkopan sisällä. Siihen voi kytkeytyä lisäksi vielä ihmisen erityinen HALU olla vaarassa – olematta sitä oikeasti –, sillä näin sudesta voidaan päästä mahdollisimman nopeasti eroon.
Ihmisarkuus on mielestäni ylipäätään liian voimakas käsite kuvaamaan suden käyttäytymistä. Kyseessä on peremminkin ehkä itsesuojeluvaisto, joka voisi olla perinnöllinen piirre ja jota toisilla susilla on enemmän ja toisilla vähemmän. Mitä susi ei tunne tai minkä se ajattelee voivan olla vaarallista, sitä se varoo. Susi ei kuitenkaan ole pelokas tai arka, vaan se on oppivainen ja sopeutuvainen. Joka tapauksessa käsitteet ihmisarkuus ja -pelko ovat vääristyneet ihmisen mielessä ja saaneet kohtuuttomat mittasuhteet, jotka eivät vastaa mitenkään totuutta suden luonteesta ja käyttäytymisestä.
MITEN SUSI UHKAA IHMISTÄ?
Suden aiheuttama uhka on monesti vain ihmisen vääristyneisiin susikäsityksiin nojaavaa, epärealistista pelkoa. Esimerkiksi erämaata suden paikkana korostamalla voidaan epänormalisoida ihmisasumusten lähelle tulevat sudet ja pitää niitä vaarallisina häirikkösusina. Yhden tai muutaman poikkeuksellisesti käyttäytyvän suden käyttäytymistä on voitu yleistää koko laumaa tai jopa koko lajia koskevaksi. Suden ihmisen kimppuun käymisiin on ylipäätään syytä suhtautua kriittisesti, koska meillä ihmisillä on tapana esittää asioita itsellemme edullisella tavalla varsinkin silloin, kun puhutaan jostain, mitä emme itse hyväksy.
Muun muassa Laaksosen (2013, 141–143) mukaan ne tapaukset, joissa susi tappanut tai vahingoittanut ihmistä, voidaan luokitella käyttäytymisen taustalla olevien syiden mukaan. Todennäköisesti lähes kaikki aikuisten kuolemat Suomessa johtuvat rabiestartuntaan sairastuneiden eläinten puremista, mutta rabies ei johda enää nykyään kuolemaan kehittyneiden hoitomenetelmien ansiosta. Joissain tapauksissa koira on houkuttanut suden ihmisen lähelle. Yleensä ihminen tällöin ajattelee suden uhkaavan häntä, vaikka sen mielenkiinto kohdistuu koiraan, jota susi voi pitää vieraana uhkana itselleen. Ihmisen, koiran ja suden kohtaamisista löytyy lehtitietoja mutta ei juurikaan tutkittua tietoa. Tiettävästi ihmisvahinkoa näissä kohtaamisissa ei ole kuitenkaan tapahtunut. Susi voi käyttäytyä uhkaavasti ihmistä kohtaan myös puolustaessaan pesäänsä tai sairasta laumanjäsentä. Näissä tilanteissa susi varoittaa aina ensin murisemalla, näyttämällä hampaitaan tai liikehtimällä levottomasti. Itsepuolustustilanteet ovat kuitenkin harvinaisia, sillä esimerkiksi pannoitettaessa susi alistuu ja vapauduttuaan pakenee nopeasti paikalta. Jotkin susiyksilöt ovat aggressiivisempia kuin toiset, mutta vaikka susi olisi tottunut ihmiseen, se ei välttämättä käyttäydy uhkaavasti. Susi ei pidä yleensä ihmistä saalislajina, eikä edes silloin, kun se on tottunut ihmiseen.
Toistuvat suden hyökkäykset ovat jaoteltavissa karkeasti kahteen luokkaan. Ensimmäisessä kategoriassa ovat tapaukset, joissa suden puremat ovat johtuneet suden ruokkimisesta tai tottumisesta ihmisen läsnäoloon. Usein näitä susia on pidetty lemmikkeinä tai kasvatettu tarhoissa. Laaksonen kuitenkin huomauttaa, että Suomessa sudet eivät ole käyttäytyneet aggressiivisesti ruokinnan ja tottumisen seurauksena. Toisessa kategoriassa ovat suden käyttäytymisen muutokset, jotka liittyvät äärimmäisiin sosiaalisiin ja ympäristöolosuhteisiin. Vuosisatojen kuluessa tapahtuneet metsähakkuut, rajoittamaton metsästys sekä karjanlaiduntaminen ovat johtaneet riistaeläinkantojen romahtamiseen, jolloin susi on hakeutunut ihmisasutusten tuntumaan ravintoa hakemaan tai muusta syystä. Ihmisiä 1800-luvulla tappaneet sudet ovat olleet ongelmayksilöitä; myös tiikereiden muuttuminen ihmistä saalistaviksi koskee vain osaa populaatiosta. Samoilla alueilla eli samaan aikaan paljon susia, jotka eivät saalistaneet ihmistä. (Laaksonen, 2013, 143–145.)
Laaksonen (2013, 145) rauhoittelee, että uhkaavan suden kohtaaminen on äärimmäisen epätodennäköistä. Todellisessa uhkatilanteessa, kun susi lähestyy ihmistä muristen tai muutoin aggressiivisesti, ei tule koskaan juosta pakoon tai kääntää sille selkäänsä. Ihminen voi lähestyä uhkaavaa sutta käsiä taputtaen tai huutaen tai vetäytyä poispäin käyttäytyen itsekin aggressiivisesti. Sutta pitää katsoa silmiin. Mikäli se hyökkää, kannattaa pysyä paikoillaan ja käyttää käden ulottuvilla olevia keppejä, kiviä tai vaikka suksisauvoja puolustautumiseen. Jos mahdollista, voi kiivetä puuhun.
SUDEN METSÄSTYKSEN TAVOITE
Suden metsästystä puolustettaessa vedotaan lähes poikkeuksetta metsästyksen välttämättömyyteen suden (luontaisen) ihmisarkuuden säilyttämiseksi. Edellä pohdin jo sitä, että ihmisarkuus ei ole paikannettavissa suden geeneihin (ks. kuitenkin Laaksonen, 2013, 47). Jotta susi oppii pelkäämään ja välttelemään ihmistä, sen tulee oppia tämä negatiivisen kokemuksen myötä. Jos sudesta tehdään yksittäisen pihavierailun perusteella lopettamispäätös ja päätös pannaan seuraavalla kerralla käytäntöön, tämän suden kohdalla oppimista ei tapahdu. Tappamisen pitää olla aina viimeinen vaihtoehto. Ennen siihen päätymistä tulee osoittaa, että muita karkottamiseen käytettäviä keinoja on todella kokeiltu eivätkä ne ole tuottaneet tehokkaasta yrityksestä huolimatta tulosta.
Sanonnan mukaan kukaan ei opi tapetusta sudesta. Siitä eivät opi tapetun suden lisäksi myöskään sen lajitoverit. Metsästyksen avulla tuotettava ihmisarkuus on vailla näyttöä: sutta on metsästetty pelkästään 2000-luvulla niin paljon, että sen olisi kyllä pitänyt jo saavuttaa ihmisarkuus, mikäli sellainen metsästyksellä ylipäätään olisi saavutettavissa. Lisäksi on selvää, että ihminenkään ei opi tapetusta sudesta. Kun sutta sai metsästää kannanhoidollisen metsästyksen aikana, asenteet sutta kohtaan eivät parantuneet, vaikka niin ajateltiin tapahtuvan, ja myös salametsästys jatkui. Esillä susikeskustelussa on sellainen ajatustapa, jonka mukaan ihmisarkuutta pidetään yllä kohdistamalla tappaminen rohkeisiin yksilöihin ja antamalla arkojen elää. Näinhän suden metsästystä juuri toteutetaan, eli tappaminen kohdennetaan niihin yksilöihin, jotka aiheuttavat eniten tuhoja. Tämä on kuitenkin kuopan kaivamista itselle, sillä pelokas eläin voi olla ihmiselle jopa vaarallisempi kuin peloton. Lisäksi Laaksonen (2013, 153) toteaa, että valikoiva metsästys ei poista niitä ongelmia, jotka johtuvat piittaamattomasta tavasta pitää eläimiä.
Ihmisarkuuden tavoittelemisen ja menettämisen välillä on kuitenkin suuri ristiriita, jota ei voi sivuuttaa. Seuraava esimerkki kuvaa hyvin tilannetta: Kannanhoidollisen metsästyksen aikana vuonna 2016 metsästäjiä harmitti suunnattomasti, kun sudet eivät kunnioittaneet enää lippusiimaa. Lippusiimat olivat Ilomantsissa pari viikkoa toimettomina ja muutama tappolupa oli vielä käyttämättä, kun sudet pyörivät itärajan molemmin puolin eivätkä osuneet lupa-alueille. Suomen puolelle tulleet sudet myös palasivat useita kertoja Venäjälle turvaan saatuaan vihiä metsästäjistä. (MTV Uutiset 19.2.2016.) Miehiä sapetti, mutta miksi ihmeessä? Heillähän olisi ollut syytä iloon ja juhlaan. Sudet oppivat välttelemään ihmistä, ja sehän oli kannanhoidollisen metsästyksen tavoitekin! – Vai eikö ollutkaan?
Suden metsästyksen ilmiselvänä tavoitteena on vain ja ainoastaan tappaa susia. Kuvatussa tilanteessa metsästäjät olivat harmissaan siitä, kun eivät päässeet tappamaan vielä lisää ja käyttämään kaikki saamansa luvat. Niin, mitäpä ihminen enää tekee ihmisaralla sudella, joka välttelee ihmistä ja pakenee, kun eihän sitä edes pääse tappamaan? Joka tapauksessa lopputulema tästä on, että olipa susi joko ihmisarkuuden menettänyt tai säilyttänyt, se nähdään prikulleen samanlaisena luodin ruokana ja samalla tavalla sitä myös kohdellaan. Suden tilanteen mahdottomuutta todentaa hyvin myös se, että kannanhoidollisessa metsästyksessä vuosina 2015–2016 tappaminen kohdentui asumusten lähellä liikkuvien ”ihmisarkuuden menettäneiden” susien sijaan erämaan ”ihmisarkoihin” susiin (ks. Iivonen, 2016).
PIHAVIERAILUJEN TAUSTOJA
Tässä luvussa avaan vielä susien pihavierailujen syitä. Yleensä pihavierailuja tekevä susi on täysin normaali susi, joka käyttäytyy lajilleen tyypillisellä tavalla. Sudet ovat käyneet aina ihmisten asumusten tuntumissa ja pihoilla, mutta sen sijaan ihmisen suhtautuminen käynteihin on ollut vaihtelevaa. Pihakäyntejä tekevien susien epänormalisointi alkoi 1970- ja 1980-luvuilla siinä vaiheessa, kun alkaneen suojelun vuoksi sutta ei voinutkaan enää tappaa vapaasti (Lähdesmäki, 2020). Törmäykset ihmisen ja suden välillä ovat suorastaan väistämättömiä, sillä Suomi on haja-asutettua aluetta, jossa ei ole paljoakaan muokkaamatonta luontoa enää jäljellä. Läntisessä Suomessa asutustiheys on itään verrattuna vielä moninkertainen.
Susi välttää yleensä liikkumista päivällä ihmisten dominoimilla alueilla. Yölliset vierailut pihoilla ovat lisääntyneet siellä, missä susi on palannut vanhoille alueilleen. Yöllä on helpompi etsiä pihoilta ruokaa ja vältellä myös kontaktia ihmisen kanssa. (Kojola, Hallikainen, Mikkola, Gurarie, Heikkinen, Kaartinen, Nikula & Nivala, 2016; ks. muiden maiden tutkimuksista myös Fritts ym., 2006, 300 ja siinä mainitut lähteet. Lähdesmäen (2020) mukaan on kuitenkin harhaanjohtavaa puhua suden paluusta, koska susi ei ole ollut Suomessa mistään kokonaan poissa. Oikeampaa olisikin puhua susien lukumäärän lisääntymisestä.) Ihmisasutuksen lähelle sutta tuovat myös siellä viihtyvät valkohäntäkauriit; pihoille johtavat soratiet, joita sudet voivat käyttää liikkuessaan reviirillään (Kojola ym., 2016 viittaavat Ruusila & Kojola, 2010 ja Gurarie ym., 2011) sekä joskus myös saaliin etsiminen pihoilta.
Suden syyt pistäytyä ihmisten pihoilla ovat kaikkineen moninaisia ja hyvin usein tulkinnanvaraisia. Toisinaan pihalla voi poiketa nuori ja naiivi, lapsuuden laumastaan erkanemassa oleva, kokematon susi. Nuori susi tutkii ympäristöään ja etsii lisääntymiskumppania sekä omaa reviiriä. Tyypillisesti nuoret jättävät laumansa eli dispersoivat keväällä lisääntymisaikaan tai sitten syksyllä, mutta vaellushaluinen nuori voi lähteä liikkeelle kuitenkin mihin aikaan vuodesta tahansa. (Laaksonen, 2013, 39.) Päiväsaikaan tehdyt, yöllisiä vierailuja harvinaisemmat vierailut voivat olla juuri kokemuksen puutteessa olevien nuorten susien tekemiä.
Pannoitetuista susista nuoret tekevät kesällä Kojolan ym. (2016) havaintojen mukaan pihavierailuja noin kolme kertaa yleisemmin kuin aikuiset. Talvella pihakäyntien lukumäärä harvenee eikä niiden määrissä ei ole enää eroa, koska nuoret sudet ovat oppineet tuntemaan reviirinsä. Kyseisessä tutkimuksessa ei oteta kantaa tähän, mutta dispersoinnin ajankohdasta riippuen nuorten tekemät pihakäynnit voivat ajoittua mihin vuodenaikaan tahansa. Esimerkiksi jos kesällä pihavierailuja tekevät nuoret ovat jättäneet laumansa keväällä, syksyllä lauman jättäneiden nuorten vierailut voivat ajoittua silloin talveen.
Toisinaan pihassa käynnissä on yksinkertaisesti kyse vain siitä, että susi käyttää pihaa läpikulkuväylänään siirtyessään reviirinsä osa-alueelta toiselle. Pannoitettujen susien liikkeitä seurattaessa on edelleen havaittu, että aikuiset sudet voivat liikkua hieman lähempänä asutuksia kuin vasta paikoilleen asettuneet nuoret sudet. Aikuiset eivät kuitenkaan välttämättä kulje pihoilla, ja ne myös välttävät nuoria selvemmin alueita, joilla asumistiheys on suurta. Sitä, että susi välttää tiheään asuttuja alueita mutta voi liikkua lähempänä ihmisasutuksia tulematta kuitenkaan pihalle asti, voi myös pitää lisääntyneen itsevarmuuden sekä oppimisen ja kokemuksen tuloksina. (Kojola ym., 2016.)
Pihavierailujen taustoissa on huomioitava myös ihmisen osuus pihakäyntien ”tekijänä”. Ei ole tavatonta, että ihminen houkuttelee suden tulemaan pihan tuntumaan esimerkiksi haaskan avulla tai jättämällä roskia suden saataville. Myös ulkona oleva suojaamaton, vailla turvaa oleva koira voi toimia kutsukorttina sudelle. Viime aikoina on uutisoitu vaihteeksi taas siitä, miten lopetetuista susista on löytynyt kapseloituneita hauleja (Yle Uutiset 5.2.2020). Kun sutta on vahingoitettu, se ei voi enää saalistaa terveen suden tapaan ja ehkä sen on tultava sen vuoksi pihoille etsimään edes jotain henkensä pitimiksi. Ylipäätään kun sutta metsästetään, ei oteta huomioon ollenkaan sitä, että suden elämän yksikkö on sen lauma. Lukumäärältään pienessä laumassa ei ole merkityksetöntä jäsentä, jonka tappaminen ei aiheuttaisi ongelmia laumalle. Esimerkiksi lauman parhaan saalistajan tappaminen aiheuttaa taatusti laumalle ahdinkoa, jolla on seurauksia.
Mutta tunteeko ihminen myötätuntoa sutta kohtaan edes niissä tilanteissa, kun on aiheuttanut sille ongelmia? Päinvastoin. Ihminen oikein nauttii siitä, kun saa ajettua eläimen nurkkaan ja voi vielä syyttää eläintä itseään sen tilanteesta. Ihminen saa myös kipeästi kaipaamansa huomiota muilta, kun voi vakuuttaa näille toimineensa ”oikein” ja saa olla uhrin roolissa (ja olla uhrina myös silloin, kun ei edes aiheutunut tuhoja). Oikein toimiminen olisi kuitenkin sitä, että suojaisi omaisuutensa ennakkoon, kantaisi vastuunsa ja arvostaisi myös luontoa. Suojautuminen ei kuitenkaan täytä ihmisen päämäärää ja tarpeita, koska tavoitteena on päästä syyttämään sutta ja tappaa se, eikä suinkaan vapauttaa sitä ihmisen synneistä.
SUSIARKA IHMINEN
Ehkä meidän pitäisi kuitenkin puhua ihmisaran suden sijaan susiaroista ihmisistä. Susi kyllä osaa ja oppii elämään ihmisen rinnalla, mutta ihmiselle yhteiselo näyttää olevan lähes mahdotonta. Susi on silti kiistatta peto ja se kykeneväisyys aiheuttaa vahinkoa tulee ottaa huomioon. Ihmisen pelko sutta kohtaan on kuitenkin pahempi peto kuin itse susi.
Sutta pelkäävä ihminen ei ole useinkaan itse syyllinen omaan pelkoonsa. Lapsi on altis vanhempiensa vaikutteille, ja monet ajattelumallit siirtyvät helposti suupolvelta toiselle, ellei niitä kyseenalaisteta tietoisella tavalla. Näemme ja kuulemme tuutin täydeltä mediasta mieltä järkyttäviä otsikoita, uutisia ja kuvia. Kaikkialla ympärillämme puhutaan verenhimoisista, brutaaleista raatelijoista; epänormaaleista, ihmisiä pelkäämättömistä pedoista, jotka ovat päässeet ihmislihan makuun 1800-luvulla ja jotka sen jälkeen ovat kytänneet jo toistasataa vuotta tilaisuutta hyökätä uudestaan ihmisen kimppuun. Paremman puutteessa nämä hirviömäiset elukat tappavat kotieläimiämme ja karjaamme. Ihmistä on tunnetusti helppo manipuloida ja saada hänet tekemään aivan uskomattomaltakin tuntuvia tekoja. Terveen järjen käyttäminen on kuitenkin sallittua ja oikein toivottuakin.
Ihminen ei ole sudelle päähänpinttymä, kuten ihminen luulee olevan. Sen sijaan susi on ihmiselle pelkkää päähänpinttymää, ja ihminen vetoaa aina vain samoihin vanhoihin asioihin pääsemättä niiden yli. Ihmisen susijahdissa ei ole mitään sankarillista ja ihailtavaa, vaan se on loputon farssi, jossa ihmiset rämpivät hallintoa myöten ja jolla ei ole onnellista loppua. Susikannan hoitosuunnitelmassa mainittu Pohjoismainen yhteystyökin nähdään vain tappamiseen pyrkivänä yhteistyönä (ks. Turun Sanomat 9.2.2020). Järjetön jahti puetaan suden valheellisten ominaisuuksien viittaan, vaikka todellisuudessa ihminen tyydyttää vain omaa kyltymätöntä verenhimoaan. Asioista voisi kuitenkin puhua ihan niiden omilla nimilläkin, eikä piiloutua raukkamaisen hokeman, ihmisarkuuden menettäneiden susien taakse. Suden elämä on tarpeeksi rankkaa ja vaikeaa selviytymistaistelua luonnon armoilla jo ilman ihmistäkin.
Susikeskustelu ei etene vain kuuntelemalla ihmisten pelkoja ja huomioimalla ne susia tappaen. Susien tappamisella pidetään yllä ja edistetään niiden tappamista – tämähän tuli jo selväksi kannanhoidollisen metsästyskokeilun epäonnistuttua. Susien pelkääminen, vihaaminen tai tappaminen eivät ole ratkaisuja siihen, että ihmiset saisivat osakseen ymmärrystä asioistaan päättäviltä tahoilta. Ihmisten tulee tehdä valituksia oikeista asioista, jotka heidän mielestään ovat väärin ja jotka asettavat esimerkiksi maalla ja kaupungissa asuvat erilaisiin asemiin. Jos kukaan ei valita, oletetaan ihmisten olevan tyytyväisiä.
Ainut keino selättää susipelko on käsitellä ja hoitaa susipelkoa. Hölönpölön ja tappamisen ylläpitämisen sijaan tarvitaan keinoja onnistuneeseen pelkojen hoitamiseen.
Maaret Räsänen
Kirjoittaja on suden ja oikeudenmukaisuuden puolesta puhuja.
LÄHTEET:
Fritts, S. H., Stephenson, R. O., Hayes, R. D., &; Boitani, L. (2006). Wolves and Humans. Teoksessa Mech, L. D., & Boitani, L. (Toim.) Wolves: behavior, ecology, and conservation (s. 289–316). Chicago: University of Chicago Press.
Iivonen, L. (2016). Mistä Suomi tappoi sutensa – Erämaista. Blogi. Noudettu 16.1.2020 osoitteesta
Keltikangas-Järvinen, L. (2015). Temperamentti – Ihmisen yksilöllisyys. Viides painos. Helsinki: WSOY.
Kojola, I., Hallikainen, V., Mikkola, K., Gurarie, E., Heikkinen, S., Kaartinen, S., Nikula, A., & Nivala, V. (2016). Wolf visitations close to human residences in Finland: The role of age, residence density, and time of day. Biological Conservation, 198, 9–14.
KS = Kielitoimiston sanakirja. 2018. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. URN:NBN:fi:kotus- 201433. Verkkojulkaisu HTML. Päivitettävä julkaisu. Päivitetty 6.6.2018 [viitattu 13.01.2020].
Laaksonen, M. (2013). Susi. Helsinki: Maahenki Oy.
Lähdesmäki, H. (2020). Susien paikat. Ihminen ja susi 1900-luvun Suomessa. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 127. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
MTV Uutiset 19.2.2016: Susijahti loppusuoralla – Ilomantsissa pettyneitä susimiehiä. Noudettu 7.2.2020 osoitteesta https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/susijahti-loppusuoralla-ilomantsissa-
pettyneita-susimiehia/5747018#gs.vr6wfi
MTV Uutiset 6.11.2019: Katso harvinainen video: Riku-koira kohtasi kaksi sutta silmästä silmään, toinen valmistautui jo hyökkäykseen – omistaja: ”Oli onni, etteivät sudet tappaneet”. Noudettu 7.2.2020 osoitteesta https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/katso-harvinainen-video-riku-koira-kohtasi-
kaksi-sutta-silmasta-silmaan-toinen-valmistautui-jo-hyokkaykseen-omistaja-oli-onni-etteivat-sudet-
tappaneet/7615562#gs.vr15i3
MTV Uutiset 6.1.2020: Hurja tilanne tallentui videolle: Susi seurasi vauvan kanssa kävelyllä ollutta
naista kotipihaan asti Kauhajoella – poliisi antoi lopetusluvan. Noudettu 10.1.2020 osoitteesta
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hurja-tilanne-tallentui-videolle-susi-seurasi-vauvan-kanssa-
kavelylla-ollutta-naista-kotipihaan-asti-kauhajoella-poliisi-antoi-lopetusluvan/7681614#gs.rl1xil
Suomen susikannan hoitosuunnitelma. (2019). Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 24. Helsinki: Maa- ja metsätalousministeriö. Noudettu 10.1.2019 osoitteesta
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161865/MMM_2019_24.pdf?sequence=1
& isAllowed=y
Turun Sanomat 9.2.2020: Sudenmetsästykseen haetaan ehkä apua Ruotsista – Ministeri Leppä: ”Tavoite on, että se toteutuu”. Noudettu 9.2.2020 osoitteesta
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4855638/Sudenmetsastykseen+haetaan+ehka+apua+Ruotsista++
Ministeri+Leppa+Tavoite+on+etta+se+toteutuu
Valkean suden valtakunta. Kolmiosainen TV-sarja, National Geographic.
Yle Uutiset 7.1.2020: Kauhajoella pihapiirissä liikkunut susi on paikannettu. Noudettu 10.1.2020
osoitteesta https://yle.fi/uutiset/3-11146839
Yle Uutiset 5.2.2020: Susista löydetyt vanhat vammat osoittavat, että susia ammutaan salaa – myös
poliisilta kysytään yhä useammin määräystä suden kaatamiseen
Ruokaviraston haulilöydökset kertovat salametsästyksen jatkuvan. Noudettu 7.2.2020 osoitteesta
https://yle.fi/uutiset/3-11173713
