Lausunto luonnoksesta uhanalaisten lajien suojelun toimintaohjelmaksi
28.8.2016
Luonnonsuojeluliitto Tapiola on tutustunut toimintaohjelmaluonnokseen ja lausuu siitä seuraavaa:
YLEISTÄ:
Lajiston suojelu ja uhanalaisuus ei ole itsetarkoitus. Siitä tulee aktiivisesti pyrkiä pois, tekemällä suojelu tarpeettomaksi saattaen lajisto elinvoimaiseksi.
Liitto pitää ohjelman tavoitetta turvata uhanalaisten lajien tilaa erinomaisena. Tavoitteisiin on kuitenkin esitetty myös kustannustehokkuus, mikä oikein toteutettuna on suositeltava, mutta kustannustehokkuus ei saa nousta tärkeimmäksi tavoitteeksi ja vaarantaa suojelun toteutumista. Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden hupenemisen vuoteen 2020 mennessä.
Päällekkäisyyksiä on toki hyvä karsia ja viranomaisyhteistyötä, sekä tiedon kulkua lisättävä. Tämä jo yksistään tuo säästöjä. Suojelutoimista ei saa tinkiä kustannustehokkuuteen vetoamalla. Esimerkiksi kenttätyötä ei voi korvata. Lajit on löydettävä ja se tapahtuu vain kartoittamalla niiden esiintymispaikat. Kenttätyötä ei voi laskea vapaaehtoistoiminnan varaan.
Pahimmillaan vallalla oleva ”biotalous”buumi vaarantaa lajiston suojelun. Bio- ja kiertotalous sinällään on kannatettavaa, mutta ensisijainen tavoite ei voi olla vain hakkuutavoitteiden lisääminen.
LAJISTON SUOJELU
Toimintaohjelmassa on kuitenkin ymmärretty se, että lajiston suojelu edellyttää niiden elinympäristöjen suojelua. Esimerkiksi kääpälajistoa voi suojella vain paikalla jossa kääpää kasvaa. Ex situ-suojelutoimien tulee aina olla toissijaisia, pelastavia toimia silloin kun on uhkana että tuhoutuneen elinympäristön myötä menetetään myös arvokas lajisto. Tiedonkulun parantaminen on hyvä tavoite nyt kun hallituksen muut toimet eivät mitenkään tue luonnon monimuotoisuuden säilymistä.
Lajiston suojelu tulee nähdä laajana kokonaisuutena, osana maankäyttöä ja rakentamista, maa- ja metsätaloutta sekä riistanhoitoa. Se ei ole erillinen osa-alueensa, vaan kytköksissä kaikkeen ihmisen toimintaan.
METSIEN SUOJELU
Esimerkiksi METSO-ohjelman kaavaillut leikkaukset istuvat huonosti nyt esillä olevien suojelutavoitteiden kanssa. Myös metsälakikohteiden parempi tuntemus ja tunnistaminen paikallistasolla edesauttaisi suojelun toteutumista. Talousmetsissä on syytä ottaa erirakenteiskasvatus laajempaan käyttöön ja aktiivisesti suositella sitä metsänomistajille. Metsänhoitoyhdistysten lähes monopolinomainen asema johtaa vääjäämättä avohakkuisiin. Lahopuun määrää ei voida lisätä loputtomiin suojelualueilla. Pienet, erillään toisistaan olevat refuugiot eivät riitä turvaamaan metsäluonnon monimuotoisuutta. Lajisto pitäisi saada myös levittäytymään uusille elinalueille, ekologiset käytävät ovat tässä avainasemassa.
Metsäviranomaisten tehtäväkenttää tulee laajentaa pelkästään avohakkuiden toteuttajasta ETENKIN aktiivisesti vapaaehtoista suojelua kannustavaan toimijaan. Mikäli tämä edellyttää lakimuutoksia, sellaiset tulee laittaa vireille.
Erirakenteiskasvatuksesta hyötyvät erityisesti myös liito-orava ja metsäkanalinnut. Mikäli suojelualueen ympärillä toteutetaan voimakasta metsien käsittelyä ja esimerkiksi avohakkuu, se vaikuttaa myös suojeltavan alueen pienilmastoon. Kosteus ja lämpötila saattavat muuttua etenkin reunavaikutteisilla alueilla, mikä heikentää taas suuresti alueen suojeluarvoja. Suojeltava alue tulee nähdä pikemmin kokonaisuutena, ei mosaiikkimaisena tilkkutäkkinä. Koko metsätalouden kulttuuri Suomessa tulee uudistaa.
SUOT JA KOSTEIKOT
Soiden uhanalaisen lajiston kannalta on erittäin ikävää, että pitkälle edennyt soidensuojelun täydennysohjelma jäädytettiin. Suon vesitalous on yhtenäinen kokonaisuus, METSO-ohjelman kaltaiset käytännöt eivät sellaisenaan ole sovellettavissa suoluonnon suojeluun. Soidensuojelun lähes loppuun saakka valmisteltu täydennys tulee panna toimeen esitetyssä laajuudessaan.
Ennallistamistoimet eivät koskaan vastaa alkuperäistä. Etenkin lettojen osalta ennallistaminen on vaikeaa, mikäli ravinteita on vuosikymmenet poistettu maaperästä ojittamalla. Ojittamattomia soita ei missään nimessä tule ottaa turvetuotantoon etenkään eteläisessä Suomessa.
Kosteikkorakentamisesta hyötyvät myös muut, kuin riistalinnut, esimerkiksi sudenkorennot ja muut hyönteiset, kahlaajat ja päiväpetolinnut.
TUNTURIT JA UUSYMPÄRISTÖT
Liitto pitää erinomaisena nyt kaavailtua tavoitetta uhanalaisen tunturiluonnon suojelemiseksi. Esimerkiksi Mallan luonnonpuistossa ylilaiduntavat porot ovat uhka uhanalaiselle lajistolle. Muun muassa jääleinikki on häviämässä.
Uusympäristöt tulee nähdä refuugioina, ei arvokkaina luontoympäristöinä. Ne ovat käyttökelpoisia vain niin kauan kuin uhanalainen lajisto niitä tarvitsee, mutta itseisarvoa niiden suojelusta ei tarvitse tehdä. Niin kauan kuin uhanalainen lajisto vaatii, refuugioihin tulee kiinnittää erityistä huomiota ja turvata myös niiden hoidon ja seurannan resurssit.
VESISTÖT
Suunnitelmassa suojelutoimia on kaavailtu liiaksi vapaaehtoisuuden piiriin. Seurannat ja inventoinnit tulee saada myös puutteellisesti tunnetuille alueille. Suunnitelmassa on nähtävissä kuitenkin kokonaisvaltaisempaa näköalaa, valuma-alueiden huomioiminen vesistöjen suojelussa on tärkeää.
Uhanalaiset riistavesilinnut tulee rauhoittaa. Voimaloiden kalatiet eivät saa jäädä vain suunnitelman asteelle. Vesistöjen kunnostamisessa tulee miettiä myös onko mielekästä ryhtyä kosmeettisiin niittotoimiin vai kasvattaa veden tilavuutta esimerkiksi pintaa nostamalla, jolla saadaan aikaan pysyvämpiä vaikutuksia. Kunnostustoimet ovat lisäksi turhia ja tehottomia, mikäli ravinteiden valumista vesistöihin ei saada kuriin. Mikäli typpi- ja fosforikuormitus säilyvät ennallaan, ei kunnostuksista ole pitkäaikaista hyötyä. Vesistöjen suojelussa ja kunnostamisessa avainasemassa ovat etenkin maatalouden ravinnepäästöt ja turvetuotantoalueiden humus. Suomen vesistöt ovat luonnostaan karuja ja kalaston vääristymät ovat pitkälti rehevöitymisen seurausta.
LOPUKSI
ELY-keskusten resurssit ammattimaisiin lajistokartoituksiin on turvattava kaikilla osa-alueilla.
METSO-ohjelman rahoitus on turvattava.
Maatalouden vesistönsuojeluun tulee aktiivisesti panostaa.