Lausunto luonnoksesta maa- ja metsätalousministeriön asetukseksi poikkeusluvalla sallittavasta ahman metsästyksestä metsästysvuonna 2016-2017
29.1.2017
Toistuvista korjausyrityksistä huolimatta ministeriön lausuntopyynnöt tulevat Liiton sijaan Luonnonsuojeluyhdistys Tapiolalle. Lausuntopyynnössä tarkoitettu yhdistys on antanut toimeksiannon Liitolle ja Luonnonsuojeluliitto Tapiola antaa lausunnon.
Luonnonsuojeluliitto (LSL) Tapiola on tutustunut asetusmuistioon sekä -luonnokseen. Vaikka lausuntopyyntö on näennäinen ja maa- ja metsätalousministeriö toistuvasti jättää luonto- ja ympäristöjärjestöjen lausunnot ja varoitukset noteeraamatta, LSL Tapiola lausuu asetuksesta seuraavaa:
Asetus on kelvoton.
Ahman uhanalaisuus:
Ahma (Gulo gulo) on ollut Suomessa koko 2000-luvun ajan joko uhanalainen (EN) tai erittäin uhanalainen (CR). Vuonna 2000 tehdyssä uhanalaisuusarvioinnissa[1] (s. 75) ahma luokiteltiin erittäin uhanalaiseksi. Vuoden 2010 luokituksessa[2] ahman status oli äärimmäisen uhanalainen (CR) ja Suomen nisäkkäiden uhanalaisuusluokituksessa 2015[3] ahma oli luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN). Ahma ei ole ollut Suomessa kertaakaan 2000-luvulla elinvoimainen.
Uhanalaisten lajien metsästäminen kiintiöllä ei ole metsästyslain 20§[4] mukaista: ” Metsästystä on harjoitettava kestävän käytön periaatteiden mukaisesti ja siten, että riistaeläinkannat eivät vaarannu, luontoa ei tarpeettomasti vahingoiteta, riistakantaa ei vaaranneta eikä eläimille tuoteta tarpeetonta kärsimystä.”
Luonnonsuojelulain 5§ määrittelee suotuisan suojelutason[5] ja edellytykset milloin se on saavutettu: ” Edellä 1 §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi luonnonsuojelussa on tähdättävä maamme luontotyyppien ja luonnonvaraisten eliölajien suotuisan suojelutason saavuttamiseen ja säilyttämiseen.
Luontotyypin suojelutaso on suotuisa, kun sen luontainen levinneisyys ja kokonaisala riittävät turvaamaan luontotyypin säilymisen ja sen ekosysteemin rakenteen ja toimivuuden pitkällä aikavälillä sekä luontotyypille luonteenomaisten eliölajien suojelutaso on suotuisa.
Eliölajin suojelutaso on suotuisa, kun laji pystyy pitkällä aikavälillä säilymään elinvoimaisena luontaisissa elinympäristöissään.”
Maa- ja metsätalousministeriö ei voi jatkuvasti määritellä ohi lainsäädännön, mielensä mukaan uhanalaisten eläinten suojelusta. Metsästyslaki ei voi tarkoittaa eri asioita kuin luonnonsuojelulaki, vaikka kyse olisi riistaeläimestä.
Asetusluonnoksessa esitetyt ahman metsästykseen tarkoitetut alueet ovat samoja, joita Natura 2000-verkostossa on esitetty ahman suojeluun. Lajiluetteloiden mukaan ahma kuuluu näiden alueiden lajistoon. Suojelualueilla laidunnetaan myös poroja. Yhdistys palaa poronhoitoon myöhemmin lausunnossaan, mutta toteaa jo tässä vaiheessa, että ellei ahmaa voida suojella sille osoitetuilla alueilla, sille tulisi osoittaa alueita muualta. Ahma-Life hankkeen kariutuminen rahan puutteeseen ja metsästäjien sidosryhmien yhteistyöhaluttomuuteen ei ole kelvollinen ja riittävä selitys. Sen vaihtoehtona ei voi olla tappaminen, koska ahmojen siirrosta poronhoitoalueen ulkopuolelle, on hyviä kokemuksia aiemmin. Tästä mainitaan myös ”Kansallisen suurpetopolitiikan kehittämisarvioinnissa[6]” todetaan s.43 seuraavaa: ”Ahmojen siirtoistutuksia tulee jatkaa”….”Siirtoistutuksilla vahvistetaan itäistä kantaa ja samalla helpotetaan Tunturi-Lapin ahmatihentymä- alueilla ahmojen aiheuttamia taloudellisia ja sosiaalisia paineita.”
Valtioneuvoston periaatepäätöksen 2012[7] tavoite 12 vuoteen 2020 mennessä on: ”Uhanalaisten lajien häviäminen Suomesta on estetty, uhanalaisimpien lajien suojelun tasoa on parannettu ja uhanalaistumiskehitys on pysäytetty.” Maa- ja metsätalousministeriön toimet nyt mainitun ahman, sen enempää kuin minkään muunkaan riistalajin kohdalla eivät toteudu. Mikäli ministeriö aikoo pysytellä mukana toimenpideohjelmassa, sillä alkaa olla kiire.
Ministeriön tulisikin harkita, pitääkö sen luopua kokonaan uhanalaisten eliölajien ”hoidosta”, koska riistalajien kohdalla useiden lintu- ja eläinlajien kannat joko taantuvat jatkuvasti tai eivät saavuta ollenkaan edistystä. Maa- ja metsätalousministeriö on valitettavan epäonnistunut hoitamaan näin ollen tehtäviään ja se voisikin ensisijaisesti keskittyä vain tuotantoeläimiin, ja jättää kaikkien uhanalaisluokitukseen kuuluvien eliölajien hallinnoinnin esimerkiksi ympäristöministeriön asiantuntevampaan hallintaan, koska tällä ministeriön puuhastelulla ei vuosikymmenten aikana ole saavutettu minkäänlaista edistystä.
Ahman biologiaa:
Kun maa- ja metsätalousministeriö nyt kaavailee uhanalaisen ahmankin metsästystä, yhdistys muistuttaa, että kyseessä on Suomessa varsin huonosti tunnettu ja hitaasti lisääntyvä laji. Ahman pentueet ovat pieniä, ahmanaaras saa kerralla tavallisesti 2-3 (4) pentua, eikä välttämättä lisäänny joka vuosi. Vain noin puolet aikuisista naaraista lisääntyy vuosittain. Tällaisen hitaasti lisääntyvän, uhanalaisen lajin kiintiömetsästys on metsästyslain 20§ kestävyysperiaatteen vastaista. Koska ahmalla on viivästynyt sikiönkehitys, se synnyttää poikasensa maaliskuulla. Metsästyslain 41a§ 1 momentin mukaisia lupia voidaan jakaa ympäri vuoden, mutta käytännössä metsästys tapahtuu lumipeitteisenä aikana. Aiemman kokemuksen mukaan riistakeskus jakaa kiireellä kiintiöstä lupia heti mahdollisuuden tullen, jolloin metsästys ajoittuu suurella todennäköisyydellä ahman lisääntymisaikaan.
Lisääntymispotentiaaliin nähden ahmakannan kasvu Suomessa on kuitenkin ollut vähäistä ja geneettinen monimuotoisuus on pieni.
Toisin kuin etenkin poronhoitoalueella uskotaan, ahma ei ole nimensä mukainen ”kyltymätön tappaja” tai ”ahmatti”, vaan varastoi saaliinsa ja hyödyntää myös muiden petojen jättämiä haaskoja. Tällaisesta taikauskosta olisi hyvä päästä jo 2000-luvulla eroon ja voidaankin katsoa ministeriön epäonnistuneen surkeasti myös asiallisessa tiedottamisessa. Tämä on todettu myös Kansallisen suurpetopolitiikan arvioinnissa: ”Ahman osalta riistakonsernin tiedotuksen voidaan katsoa epäonnistuneen, sillä tiedottaminen ahmasta oli erittäin niukkaa”. Myös ministeriössä tsaarin ajalta peräisin olevasta ”haittaeläinajattelusta” tulisi luopua ja päivittää toiminnot vastaamaan 2000-luvun eurooppalaisen sivistysvaltion toimia. Suomi ei voi jatkuvasti olla lajisuojelun ”kehitysmaa”.
Suomen ahmakanta:
Ennen minkäänlaisia hävitystoimia tulisi olla vähintään selvillä ahmojen määrä Suomessa. Pelkkä arvelu ei riitä sillä perusteella ”koska muutkin lajit ovat runsastuneet”[8]. TASSU-järjestelmän käyttö suurpetokantojen kannanarviointiin on tunnetusti huono ja sisältää tuoreen evaluaation mukaan lukuisia virhelähteitä[9]. Ainoa järjestelmän hyvä puoli on sen kustannus: se on halpa. Havaintojen määrä ei ole suoraan verrannollinen yksilömäärään, johtuen jo ahman suuresta liikkuvuudesta. Tämä pitäisi ymmärtää, että samasta eläimestä voi olla useita havaintoja. Ahmoja ei ole juurikaan pannoitettu (vain 10 kpl) ja muukin tieteellinen tutkimus Suomessa ahmasta on lähes olematonta.
Eläinlajien metsästys Suomessa ei voi olla pelkästään lottoarvonta. Ahman metsästyksen perusteluna ”koska muuallakin”, ei ole validi.
Asetuskiintiön tavoitteet:
Kansallisen suurpetopolitiikan kehittämisarvioinnissa sanotaan ahman aiheuttamista vahingoista seuraavaa s.36: ” Myös poikkeuslupien kohdentaminen on ahmakannan nykytilanteessa hankalaa. Mikäli poistoluvat myönnettäisiin poroja tehokkaasti tappaviin ahmoihin, tapettaisiin samalla myös vanhempia ja kokeneempia ahmoja, jotka yleisesti ottaen ovat harjaantuneempia porojen saalistajia kuin nuoret ahmat. Tällöin on mahdollista, että pienen ahmakannan elinkyky heikkenisi pitkällä aikavälillä.” Mikäli siis porovahinkoja halutaan estää ahmoja tappamalla, poikkeusluvat tulisi kohdentaa juuri edellä mainittuihin yksilöihin, mikä saattaa pienellä populaatiolla aiheuttaa vakavia seurauksia. Ahmojen tappaminen ilman mitään kohdentamista ei toisaalta vaikuta porovahinkoihin mitenkään. Seurauksena on vain entistä pienempi ahmapopulaatio ilman saavutettua tavoitehyötyä.
Asetusmuistiossa todetaan: ”Poikkeuslupien myöntämisen edellytys ei ole se, että ahmakannan tulisi olla suotuisalla suojelun tasolla.” Näin ei toki ole, mutta siinä tapauksessa mitään kiintiöitä ei tulisi asettaa, vaan Suomen riistakeskuksella on nyt jo ilman kiintiöitä olemassa valtuudet myöntää mille tahansa laissa tarkoitetulle eläimelle poikkeuslupa. Siinä tapauksessa Suomen riistakeskus joutuu aidosti käyttämään omaa harkintaansa, pääsemättä piiloutumaan ministeriön kiintiön taakse. Riistaa hallinnoivan viranomaisen olettaisi olevan jotenkin tehtäviensä tasalla ja pystyvän tekemään lain mukaiset päätökset itsenäisesti ilman kiintiön suomaa ”turvakaukaloa”. Esimerkiksi poliisi pystyy kyllä virantoimituksessa puhalluttamaan autoilijoita ilman kiintiöitä. Metsästystä ei kuitenkaan tule mitoittaa niin, että suotuisan suojelutason saavuttaminen vaarantuu, tai jopa niin että lajin säilyminen vaarantuu.
Kuten suden kohdalla, tulee kiintiöstä myös ahmalle tosiasiallisesti tavoitteellinen. Ministeriö tulee olemaan ahman kiintiön kanssa ensi vuonna tai viimeistään sitä seuraavana, vastaavassa tilanteessa kuin suden kohdalla: vaatimukset kiintiön kasvattamiseksi jatkuvat ja jälleen suojelutoimet jäävät toissijaisiksi tai puuttuvat kokonaan.
Porovahingot:
Ote vielä julkaisematonta tutkimusartikkelia käsittelevästä uutisesta[10]: ” Petojen poroille aiheuttamista vahingoista ilmoitetaan liian hitaasti ja epätarkasti riistavalvontarekisteriin, sanoo Luonnonvarakeskuksesta eläkkeelle jäänyt porotutkija Mauri Nieminen. Hitaus viivyttää maastotarkastuksia ja horjuttaa niiden luotettavuutta.” YLE:n julkaiseman tutkimustuloksen mukaan noin kolmannes ilmoitetuista ja tutkituista vahingoista jouduttiin hylkäämään, mikä asettaa koko järjestelmän kyseenalaiseksi. Myös selkeää vilpillisyyttä on ollut tutkimuksen mukaan havaittavissa. Tutkimuksen mukaan kyseessä saattaa olla jopa sovittu käytäntö. Koska ilmoitukset viivästyvät, ei voida enää varmuudella sanoa mikä eläin poron lopulta on tappanut. Ahma ei suinkaan ole tappanut kaikkia poroja joita se on syönyt, sillä se on tehokas hyödyntämään muiden suurpetojen jättämiä haaskoja.
Vahinkotarkastuksia tulisikin tehostaa ja korvauksen edellytys tulisi olla vahingon viivytyksetön ilmoittaminen. Lisäksi porojen laitumiin on syytä kiinnittää huomiota. Laitumet ovat nyt jo useissa paikoissa huonokuntoisia ja laidunnus aiheuttaa haittaa muulle eliöstölle. Esimerkiksi luonnonpuistoissa uhanalaiset kasvilajit kärsivät porojen laidunnuksesta[11] ja tutkijat ovat esittäneet tästä useita huolestuneita raportteja.
Porovahinkojen korvauksista huomattava osuus perustuu laskennalliseen korvaukseen: LEX Halla ja vasahävikkikorvaus. Lisäksi korvauksissa on huomioitu poron lihan hinnan nousu. Ruotsissa esimerkiksi on olemassa reviiriperusteinen korvausjärjestelmä poronhoitoalueella. Vastaava on meillä käytössä maakotkan suhteen.
Kuten kuvassa 1 on esitetty, vahinkojen todellinen kustannus on aivan jotain muuta kuin laskennallinen. Petokorvausten voikin katsoa olevan suoraa maataloustukea ministeriöltä poronhoitoalueelle.
On syytä ottaa tavoitteeksi poronhoitoalueen rajan nostaminen pohjoisemmaksi. Esimerkiksi Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla poronhoitoalueen siirtämisestä hyötyisi myös metsäpeura. Lisää elintilaa saadessaan tämä helpottaisi myös muiden suurpetojen tilannetta ja vähentäisi painetta jatkuville petojen poikkeusluville. Etenkin eteläisissä paliskunnissa poronhoito on harvoin pääelinkeino, vaan lähinnä sivutoimi. Nykyisellään poronhoito ja vapaasti laiduntavat porot ovat aivan jotain muuta kuin ”perinteinen saamelaiskulttuuri”.
Kuvassa 2 on esitetty Riistahavainnot.fi sivuston ahmahavainnot. Havaintojen määrä ei ole validi arviointimenetelmä yksilömäärän arviointiin, koska yksilöstä voi olla useita havaintoja. Kuitenkin vahinkotihentymäalueilla loogisella olettamuksella olisi myös havaintoja ahmasta. Nyt havainnot painottuvat Etelä-Suomeen.
Toimenpide-ehdotukset kiintiön sijaan:
– Kuten kansallisessa suurpetojen kehittämisarvioinnissakin todetaan, tulisi ensisijaisesti jatkaa siirtoistutuksia poronhoitoalueen eteläpuolelle.
– Mitään kiintiötä ei pidä asettaa Suomen riistakeskuksen turvakaukaloksi, vaan päätökset pitää voida tehdä harkintaa käyttäen ja näin ollen kantaa myös vastuu päätöksistä.
– Porovahinkojen tarkastamista tulee tehostaa ja niiden viivytyksetön ilmoittaminen tulee olla edellytys korvauksen saamiselle.
– Ahman tutkimukseen ja kannanarvioon tulee panostaa, sillä nykyinen käytettävissä oleva tutkimustieto on vähäistä, käytännössä olematonta.
Yhdistys huomauttaa vielä maa- ja metsätalousministeriötä huolellisuudesta lausuntoyhteenvetoa tehtäessä. Mikäli yhden ja saman järjestön lausunto toistuvasti jää pois yhteenvedoista, yhdistys jättää asian jatkossa oikeuskanslerin tarkasteltavaksi.
[1] Rassi, ym. 2000. S. 75
[2] Rassi ym. 2010 http://www.ym.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Julkaisut/Erillisjulkaisut/Suomen_lajien_uhanalaisuus__Punainen_kir%284709%29
[3] Liukko y. 2015 https://helda.helsinki.fi/handle/10138/159434
[4] http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930615#L3P20
[5] http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961096#L1P5
[6] http://www.helsinki.fi/ruralia/julkaisut/pdf/Raportteja114.pdf
[7] VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS SUOMEN LUONNON MONIMUOTOISUUDEN SUOJELUN JA KESTÄVÄN KÄYTÖN STRATEGIASTA VUOSIKSI 2012–2020, LUONNON PUOLESTA – IHMISEN HYVÄKSI
20.12.2012
[8] http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002893171.html
[9] https://www.luke.fi/wp-content/uploads/2016/10/Wolf_report_final_version.pdf
[10] http://yle.fi/uutiset/3-9356964
[11] http://www.hs.fi/tiede/art-2000002922865.html