MetsäpeuraLife-hankkeen osalta tiedotettiin 11.2.2020 ikävä uutinen kahden Karstulan totutustarhasta vapautetun hirvaan osalta. Ne olivat hakeutuneet huonokuntoisina ja nälkiintyneinä pihoihin ja käyttäytyneet jopa agressiivisesti asukkaita kohtaan. Aiemmin vapautetut yksilöt jouduttiin SRVA:n avustuksella lopettamaan. Tiedotteen mukaan nälkä on vaivannut peuroja jo pidempään, sillä niiden kurjistuvasta tilasta on ollut havaintoja viime kesästä lähtien.
Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus) on karibun alalaji, joka aikoinaan asutti koko Suomea, pohjoisia tuntureita lukuun ottamatta. Metsäpeura metsästettiin Suomesta, mutta silloisen Neuvostoliiton puolella kanta säilyi ja peura teki paluuta Kainuuseen 1950-luvulla. Suomenselän kanta saatiin aikaan siirtoistutuksin 1970-80 lukujen vaihteessa ja se on vakiintunut. MetsäpeuraLife-hankkeen tarkoituksena on palauttaa peura sen entisille asuinalueille, Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoihin, joissa ne oleskelevat alkuun totutustarhoissa. Hankkeeseen on varattu yli 5 miljoonaa euroa.
Metsäpeuran palautus on toiminut jo vuosien ajan intressinä suurpetojen vähentämiselle. Karhu ja susi käyttävät ravintonaan hirvieläimiä, myös peuraa, ja ilveskin saattaa saalistaa peuran vasan. Seitsemisen metsäpeurojen tulevaisuutta pyrittiin turvaamaan erityisesti tammikuussa 2018, jolloin kokonaiselle susilaumalle haettiin tappolupaa pelkästään peurojen totutustarhan olojen turvaamiseksi.
Metsäpeuran palautusistutusten huolenaiheena ovat olleet ensisijaisesti suurpedot, etenkin susi. Metsäpeura on viimeisimmässä uhanalaisuusluokituksessa 2019 silmälläpidettävä (NT) ja tähän johtaneet syyt ovat pyynti, metsien uudistamis- ja hoitotoimet, sekä vanhojen metsien väheneminen. Lajin kannalta tärkeitä elinympäristöjä ovat metsät ja suot.
Syyt siihen, miksi metsäpeura ei ole pystynyt levittäytymään luontaisesti Kainuusta ja Suomenselältä entislle asuinalueilleen, ovat ensisijaisesti elinympäristöissä. Metsien rakenne on muuttunut nuoremmaksi ja rehevät suot on aikoja sitten ojitettu ja niiden ravinteet ovat vuosikymmenien ajan lähinnä rehevöittäneet vesistöjämme. Vanhat metsät ovat pieniä pirstaleisia laikkuja ja toisin kuin hirvi, peura ei ole mikään nuorten taimikoiden laji. Etelä-Suomesta ei juuri yli 140-vuotiasta metsää löydy, vaikka tilanne onkin marginaalisesti parantunut 1980-luvun jälkeen.
Suotyyppejä vaivaa sama ongelma. Suoala on pienentynyt ja yksipuolistunut alkuperäisestä. Suoluontotyyppejä on ollut Suomen maapinta-alasta alkujaan yli 10 miljoonaa hehtaaria ja ojittamatonta suota on jäljellä noin 4 miljoonaa hehtaaria. Kesällä peuran tärkeää ravintoa ovat sarat ja muut heinäkasvit sekä raate ja nämä ravintotarpeet viittaavat ruohoisiin ja saraisiin suotyyppeihin.
Suo ei ole vain ”siellä missä saappaat kastuvat”, vaan huomattava osa soista on jotain muuta kuin avointa nevaa. Ne ovat puustoisia suotyyppejä. Keskeisin tekijä suon ja suotyypin tunnistamiseen on rahkasammal, jonka lajisto putkilokasvien ohella kertoo suon ravinteisuudesta. Eniten uhanalaisia suotyyppejä on Etelä-Suomessa ja valtaosa niistä suolaitumista, joita satapäiset metsäpeuralaumat aikoinaan laidunsivat, on kuivattu joko pelloiksi tai metsätalouden tarpeisiin. Osa tietenkin on entisiä tai nykyisiä turvetuotantoalueita.
Metsäpeuran palautuminen sen entisille alueille ei onnistu, ellei sillä ole olemassa lajin vaatimukset täyttäviä elinalueita. Asiasta nimenomaisesti mainitaan mm. LSL Tapiolan lukuisissa lausunnoissa maa- ja metsätalousministeriölle. Peuran tulevaisuus turvataan parhaiten takaamalla sille riittävät mahdollisuudet selviytyä. Tämä saavutetaan ottamalla peuran tarpeet paremmin huomioon alueiden suunnittelussa ja kaavoituksessa, ennallistamalla ne suot, jotka vielä ovat ennallistettavissa, sekä ottamalla metsätalouden käyttöön menetelmät, joilla saadaan aikaan muutakin kuin monokulttuuria ja hakkuuaukeita.
MetsäpeuraLife-hankkeen kannalta olisi tietenkin ollut ensiarvoisen tärkeää, että toimiin olisi ryhdytty jo ennakoivasti, sekä tehty riittävät elinympäristökartoitukset edellä mainitut tarpeet ja toimenpiteet huomioiden. Eläimet eivät ole elinympäristöistään irrallisia. Ikävää olla oikeassa -taas tässäkin asiassa, mutta kahden hirvaan surkea kohtalo ei varsinaisesti yllätä. Ei yllätä sekään, ettei elinympäristöjen suojelusta saatavia nettohyötyjä monelle muullekin lajille oteta tosissaan, vaan osoitellaan sormella suurpetoja, jolloin peuran suojelulla ratsastetaan susi- karhu- tai ilvesjahtiin. Hankkeen tavoiteasettelun osalta on kuitenkin tullut selväksi, että päämääränä näyttäytyy lähinnä suojelutoimeksi naamioitu MetsäpeuraTrofee-hanke, jonka toteuttamiseen sinänsä ei tarvita muita suojelu- ja ennallistamistoimia. Sen voi sitten toteuttaa kuten minkä tahansa muunkin Canned Hunting projektin. Tarhassa.
