Pääministeri Sipilä piti jo kliseeksi muodostuneen puheensa 17.9.2015, mainiten muun muassa seuraavasti: ”Meillä suomalaisilla on erityinen luontosuhde.” Erikoinen se ainakin on ja sitä kuvastaa jälleen suhtautumisemme kotoperäisiin suurpetoihimme.
Suomen riistakeskus myönsi 1.12.2017 alkavaan ilveksen kannanhoidolliseen metsästykseen ministeriön asetuksen mukaisesti yhteensä 404 poikkeuslupaa. Metsästyslain 37§, 3 momentin mukaan kaikki Suomen suurpedot ovat aina rauhoitettuja ja niiden metsästykseen myönnettävät poikkeusluvat tulee hakea Suomen riistakeskukselta. Ennen seuraavaa kannanhoidollista metsästysta, Suomessa on Luonnonvarakeskuksen mukaan arvioitu olevan tällä hetkellä noin 2 355–2 495 yli vuoden ikäistä ilvestä.
Ilves on Suomen ainoa luonnonvarainen kissapeto. Se rauhoitettiin poronhoitoalueen ulkopuolella 1962, mitä ennen se oli henkipatto jota sai metsästää milloin tahansa ja kenen tahansa maalla, kuten kaikkia Suomen suurpetoja. Ilves oli vahinkoeläin ja siitä maksettiin tapporahaa viimeisen kerran vielä ennen rauhoitustaan 1962.
Ilves on suojeltu, se kuuluu Suomessa EU:n luontodirektiivin liitteisiin II ja IV, jolloin sitä saa metsästää kannanhoidollisesti vain metsästyslain 41a§ 3 momentin mukaan vain: ” tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti tiettyjen yksilöiden pyydystämiseksi tai tappamiseksi.”
Suomen riistakeskuksen ilveksen kannanhoidolliseen metsästykseen myöntämät 389 lupaa sisältävät perusteita valtakunnallisesti seuraavaan tapaan:
Kuten taulukosta 1 käy ilmi, ilves ei vieläkään ole päässyt eroon leimallisesta haittaeläinstatuksestaan, vaan pienriistan kuten jänisten, metsäkanalintujen ja rusakon menetysten koetaan olevan ilveksen kannan säätelyssä hyvin keskeisiä. Saaliskateus konkretisoituu 149 ilveksen tappoluvan taustalla omien menetettyjen metsästysmahdollisuuksien kokemukseen. Merkittävässä osassa hakemusperusteissa ovat myös pienet hirvieläimet, joista erityisesti mainittakoon valkohäntäpeura(kauris). Laji ei kuulu Suomeen ensinkään, vaan se on kotoisin Pohjois-Amerikasta ja siirtoistutettiin Suomeen riistalajiksi 1930-luvun riistatyhjiövuosina. Kansallisen vieraslajistrategian mukaan valkohäntäpeura(kauris) on luettelossa tarkkailtavista tai paikallisesti haitallisista vieraslajeista Suomessa. Vieraslajin riistaeläinstatus ohittaa arvoasetelmissa petoeläimen alkuperäisstatuksen. Ihmisen ”omaisuudeksi” varta vasten toiselta mantereelta tuotu hirvieläin on arvokkaampi kuin oma, kotoperäinen petolajimme. Peto voidaan hävittää, koska se käyttää ravintonaan ihmiselle varattua riistaa.
Myös toinen vieraslaji, täpläkauris (ent. kuusipeura) on 14 ilvesluvan taustalla. Sen alkuperäinen koti löytyy Lähi-Idästä. Samoin fasaani ilmeni yhdeksän luvan hakuperusteissa. Fasaani on aasialaista alkuperää oleva peltokanalintu, joka ei luontaisesti menesty kovinkaan hyvin Suomen ilmastossa.
Etelä-Suomen ”uusioporo”, eli metsäpeura näyttäytyy myös vahvana ilveslupien hakuprosessissa. Se löytyy yhteensä 32 ilvesluvan hakemusperusteista. Etenkin uusilla MetsäpeuraLife-hankkeen siirtoistutusalueilla mahdollisuus hyödyntää peuraa ilveslupien saannissa on sisäistetty nopeasti.
Ilves ei ole vahinkoeläimenä mitenkään merkittävä poronhoitoalueen ulkopuolella, joten lupaperusteissa on jouduttu käyttämään mielikuvitusta. Kaikkein pöyristyttävin vahinkoperuste liittyy kuitenkin kotikissoihin, joilla siunataan yhteensä 114 ilveksen tappoluvat. Tähän liittyy kaikkiaan 28%, eli yli neljännes ilvesluvista. Luonnonvarainen ilves väistyy pois lemmikkikissan tieltä. Peruste ei ole kuitenkaan johdonmukainen, sillä SEY:n mukaan Suomessa hylätään vuosittain noin 20 000 kotikissaa luontoon. Metsästyslaki yksiselitteisesti kieltää kissan heitteillejätön ja hylkäämisen. Saman lain 48§ mukaan villiintyneeseen kissaan sovelletaan mitä rauhoittamattomista eläimistä säädetään: ”Alueen omistajalla tai haltijalla on oikeus pyydystää tai tappaa alueellaan oleva rauhoittamaton eläin. ”
Kuriositeettina mainittakoon vielä vahinkoperusteissa ilmennyt lintulauta, jota käytettiin yhteensä 4 ilveksen tappoluvassa.
Ellei muuta keksitty, kantaa haluttiin yksinkertaisesti vain kurittaa. Pohjois-Savoon laaditussa Pielaveden hakemuksessa luvanhakija lähinnä tiedusteli riistakeskukselta, että mitä hakemukseen tulisi kirjoittaa jotta lupia irtoaisi? Kuopiossa taas mainittiin että ilvestä on metsästetty alueella usein. Usein lupia sai vain pelkillä havainnoilla, tai kuten Vesannon päätöksessä oli hakemusperusteet tiivistetty yhteen lauseeseen: ”Alueella ilveksiä kohtalaisen runsaasti.” Lakiperustein tarkasteltuna: ”tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti tiettyjen yksilöiden pyydystämiseksi tai tappamiseksi”, tiivistelmä antaa vain niukasti informaatiota ”tietyistä yksilöistä” ja ”valikoinnista”.
Meillä suomalaisilla on erikoinen luontosuhde. Sikäli erikoinen, että pyhitämme luonnossamme olevat vieraslajit alkuperäislajien kustannuksella ja asetamme pahimmassa tapauksessa heitteille jätetyn lemmikin etusijalle milloin on kyseessä villieläin ja rankaisemme petoa omasta piittaamattomuudestamme. Riistakeskuksen lupa-arvonnassa suurpedot jäävät toistuvasti vain varanumeroille.
