KHO antoi päätöksensä kannanhoidollisesta suden metsästyksestä


Suomen riistakeskus myönsi talvella 2016 kahdella päätöksellä luvan seitsemän (7) suden tappamiseksi Pohjois-Savossa kannanhoidollisessa metsästyksessä. Ministeriön asetus kokonaiskiintiöksi oli 46 sutta ja kaikki luvat myönnettiin. Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola Pohjois-Savo – Kainuu valitti luvasta ja Itä-Suomen hallinto-oikeus ei tutkinut valitusta katsoen ettei yhdistyksellä ollut valituslupaa. Yhdistys pyysi valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta. KHO katsoi, että yhdistyksellä on valitusoikeus ja antoi välipäätöksen pyytäen asiassa EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisua, joka saatiin 10.10.2019.

 

 

Korkein hallinto-oikeus katsoo vuosikirjapäätöksissään 744/1/16 ja 743/1/16 että Suomen riistakeskuksen päätös ei ole lain mukainen.

Yhdistyksen näkemys on, että KHO:n ratkaisu noudattelee perustellulla tavalla EU-tuomioistuimen antamaa ennakkoratkaisua. 

 

KHO:n perustelut keskeisiltä osin: 
Poikkeuslupahakemuksessa ei ollut mainittu salametsästystä tai sen torjuntaa. Suomen riistakeskuksen päätöksen perusteluissa on poikkeusluvan päämäärän osalta viitattu maa- ja metsätalousministeriön asetukseen poikkeusluvalla sallittavasta suden metsästyksestä poronhoitoalueen ulkopuolella metsästysvuonna 2015‒2016, asetusta koskevaan taustamuistioon sekä Suomen susikannan hoitosuunnitelmaan

Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa ja muissa asiakirjoissa esitetyt tiedot susien salametsästyksestä, sen laajuudesta ja syistä ovat varsin suppeita ja osin epävarmoja. Suomen riistakeskuksen päätöksestä ei myöskään käy ilmi tietoja salametsästyksestä poikkeuslupahakemuksen kohteena olleella alueella. Susikannan hoitosuunnitelmassa on arvioitu, että vuosina 2006‒2010 tapettiin laittomasti noin 30 sutta vuodessa. Suunnitelmassa ei kuitenkaan ole edes pyritty arvioimaan, miten paljon kannanhoidollinen metsästys mahdollisesti voisi vähentää laitonta tappamista, ja mikä metsästyksen nettovaikutus susikannan suojelun tasoon olisi.”

Suomen riistakeskus ei ole kyennyt tukemaan poikkeusluvan päämäärää selvin ja täsmällisin perusteluin taikka osoittamaan täsmällisten tieteellisten tietojen perusteella, että poikkeusluvalla kyetään saavuttamaan sille asetettu päämäärä. Unionin tuomioistuimen tuomion mukaan luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohta on siten ollut esteenä poikkeusluvan myöntämiselle.

Toiseksi unionin tuomioistuin on katsonut luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohdan olevan esteenä niin sanottujen kannanhoidollisten poikkeuslupien myöntämiselle, jos ei ole osoitettu, että niillä tavoiteltua päämäärää ei voida saavuttaa muulla tyydyttävällä ratkaisulla. Tuomioistuimen mukaan pelkästään sitä, että on olemassa laitonta toimintaa, tai sitä, että sen valvontaa toimeenpantaessa on kohdattu vaikeuksia, ei voida pitää tästä riittävänä osoituksena.

Nyt kysymyksessä olevan asian yhteydessä ei ole esitetty sellaista erityistä selvitystä, joka osoittaisi, ettei salametsästyksen torjuntaan olisi ollut muuta tyydyttävää ratkaisua kuin poikkeusluvan myöntäminen kolmen suden tappamiseen. Tästä syystä metsästyslain 41 a §:n 1 momentin johdantokappale on ollut esteenä poikkeusluvan myöntämiselle.

Korkein hallinto-oikeus on unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisussa edellytetyllä tavoin arvioinut, onko luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohta ollut esteenä nyt kyseessä olevan poikkeusluvan myöntämiselle. Edellä esitetyillä perusteilla korkein hallinto-oikeus on katsonut että Suomen riistakeskuksen olisi tullut hylätä poikkeuslupahakemus metsästyslain 41 a §:n 1 ja 3 momentin vastaisena. Suomen riistakeskuksen päätös olisi tämän vuoksi kumottava. Koska aika, jonka asiassa myönnetty poikkeuslupa on ollut voimassa, on kuitenkin jo päättynyt, valituksesta lausuminen ei enemmälti ole tarpeen.

KHO:n vuosikirjapäätökset löytyvät täältä: linkki ja linkki.