Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) vieraili Pohjois-Karjalassa, tiettävästi ainakin Nurmeksessa ja Valtimolla. Vierailusta uutisoivat Karjalainen ja Lieksan lehti. Jälkimmäisen aviisin uutisoinnin mukaan ministeri oli erinomaisen huolissaan susi- ja karhuvalituksista: “Sanon suoraan juristina, että meillä on liian helppo valittaa petoluvista.” Ministeri haluaisi puuttua myös valitusoikeuteen siten, että valittajalla tulisi olla “aitoa paikallistoimintaa” ja “ettei kaikista asioista voi valittaa aina uudelleen.”
Mikäli ministeri Kurvinen on tehnyt päivääkään juristin työtä, voisi äkkiseltään ajatella olevan itsestään selvää, että myös hallintopäätöksestä tehtävän muutoksenhaun prosessi olisi edes auttavasti tuttu, jolloin tällaista mielikuvaa “helppoudesta” ei pääse muodostumaan. Toki pitää olla vilpittömän iloinen siitä, että ministeri pitää “maallikkojuristien” toimintaa sikäli osaavana, että muutoksenhaku voi vaikuttaa näennäisesti helpolta. Jotta muutoksenhakuun kannattaisi ensinkään ryhtyä, on osattava tunnistaa mikä hallintopäätöksessä on pielessä suhteessa lainsäädäntöön ja tämä on voitava myös hallinto-oikeudelle osoittaa. Todettakoon myös, että vuodesta 2014 alkaen kertynyt kokemus ja omaehtoinen opiskelu, tilastointi, asioiden seuraaminen, kymmenien ja satojen päätösten lukeminen ja oikeustapauksiin tutustuminen ovat omalta osaltaan helpottaneet muutoksenhakuprosessia. Niin ikään voisi Kurviselle todeta, että kokemus EU-tuomioistuimen suulliseen kuulemiseen osallistumisesta oli kaikilta osin arvokas. Tuolloin saatu ennakkoratkaisu ei ollut huono susille, tai muille luontodirektiivin liitteen IV lajeille. Ministeri Kurvisenkin kannattaisi lukea metsästyslain 41 a §, sekä luontodirektiivin artiklat 12 ja 16 läpi, edes kerran.
Miten ministeri mittaa “aitoa paikallistoimintaa”? Riittääkö X-määrä makkaran tai soijanakin paistoa porukalla per vuosi? Kurvinen mainitsi Lieksan lehdelle, että “mikään vakiintunut luontojärjestö ei valitusta tehnyt“. Mikäli “vakiintuneella” järjestöllä tarkoitetaan muita luontojärjestöjä, todettakoon että Kuhmon karhulupaan haki muutosta myös SLL:n piirijärjestö, samoin viime talven “kannanhoidollisesta” sudenmetsästyksestä valitti yhteensä toistakymmentä luonnonsuojelujärjestöä, joista vain kolme oli LSL Tapiolan piirijärjestöjä. Viime talvena SLL:n järjestöt hakivat muutosta ilvestä koskeviin MetsL 41 a § 3 mom. mukaisiin poikkeuslupiin. Ministerin kannattaisi tarkistaa tietolähteensä.
Olisikin kovin toivottavaa ja erittäin iloinen asia, ettei “kaikista asioista” tarvitsisi valittaa aina uudelleen. Se on myös asia, johon ministeri Kurvisella on täysi mahdollisuus vaikuttaa itse, aivan suoraan: kun Suomen riistakeskuksen päätökset ovat lainmukaisia, ei niihin haeta muutosta. Ministerillä olisi asian kuntoon saattamisessa jopa pienoinen velvollisuus, sillä Suomen riistakeskus on maa- ja metsätalousministeriön ohjauksessa, kuten perustuslakivaliokunta lausunnossaan (PeVL 48/2010vp) totesi: “Kyseisessä säännöksessä velvoitetaan Suomen riistakeskus toimittamaan maa- ja metsätalousministeriölle säännöllisesti ministeriön määräämät tiedot muun muassa julkisten hallintotehtävien hoitamisesta. Valiokunnan mielestä tämä mahdollistaa tarvittaessa ministeriön nopean ja tiukankin puuttumisen esimerkiksi tässä käsiteltyjen poikkeuslupien myöntämisessä mahdollisesti esiintyviin epäkohtiin.”
Nyt kun näitä epäkohtia on selkeästi ilmennyt julkisten hallintotehtävien hoitamisessa, pitäisi ministeriön puuttua asiaan, kuten perustuslakivaliokunta lausunnossaan kuvasi. Realistina on silti todettava, että odotukset eivät ole kovin korkealla.
