Luonnonsuojeluliitto Tapiolan tiedote karhun metsästykseen myönnetyistä poikkeusluvista tehdyistä valituksista käynnisti syksyllä 2022 melkoisen mediamylläkän. Pääkirjoituksia laadittiin Karjalaisen (12.8.2022) ohella myös Kalevassa, minkä levikkialueelle ei valituksia edes kohdentunut. Tämän lisäksi jokainen halusi sanoa jotain lähinnä Tapiolasta, ei niinkään asiasisällöstä. Tässä kunnostautuivat myös muutamat kansanedustajat. Osa hyvinkin suurella äänellä.
Yhden mieltä painoi se mistä käsin Tapiola toimii, toisen mieltä se miten valitukset on taktikoitu juuri metsästysajan alle. Pyrittiin esittämään asia ensisijaisesti kiusantekona. Poissaolollaan loisti valtaosa niistä seikoista, millä valitusta perusteltiin. Toki tiedote ei tätä juuri avannutkaan. Ehkä olisi pitänyt paneutua siihen seikkaperäisemmin.
Taktikointi
Tarkastellaan ensin hiukan taktikointia. Valitus on mahdollista jättää aina siitä päivästä alkaen kun päätöksen saa tiedoksi. Tämä päivä oli tarkalleen 13.7.2022. Päätökset tehtiin tuolla päivämäärällä. Valitusaika on tästä 30 vrk eteenpäin poislukien tiedoksisaantipäivä.
Valitus on valmisteltava. Se ei voi tapahtua muutoin kuin tutustumalla ensin siihen, mitä valituksenalaisessa päätöksessä on esitetty. Sen jälkeen tarkastellaan sitä miten tämä esitetty asettuu sen kanssa mitä Luontodirektiivistä, Suomen laista ja olemassa olevasta oikeuskäytännöstä on johdettavissa. Näiden seikkojen perusteella laaditaan valitus, mikäli em. seikat näyttäytyvät ristiriitaisena. Prosessi vie aikansa. Tämän jälkeen on kirjoitettava varsinainen valitus. Esitettävä vaatimukset ja ennenkaikkea perusteltava ne. Tämäkin prosessi vie aikansa. Kenenkään etu ei ole se, että muutoksenhaku toteutettaisiin toisella kädellä hutaisten. Jos se tehtäisiin siten, olisi asiassa ehkä aiheellistakin puhua kiusanteosta.
Päämäärä ja päämäärän tavoite
Muutoksenhaun ensisijainen ja ainoa päämäärä on saada hallintotuomioistuimen oikeudellinen arvio hallinnollisesta päätöksestä, joka nyt käsillä olevassa tapauksessa näyttäytyi olemassaolevan oikeuskäytännön valossa monilta osin lainvastaisena. Täytäntöönpanokielto turvaa tämän tarkastelun siten, että lainvastaiseksi mahdollisesti osoittautuvaa peruuttamatonta toimenpidettä ei toteuteta ennen kuin sen lainmukaisuus on asianmukaisesti arvioitu.
Aina tämän oikeussuojakeinon merkitys ei ole ollut selvää ensimmäisessä oikeusasteessa. Esimerkiksi suden kannanhoidollinen metsästys vuosina 2015-2016. Metsästyksen päämääristä ja asetetuista edellytyksistä saatiin kho:n Pyytämänä EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu. Tässä ratkaisussa todettiin päätökset kaikilta osiltaan sellaisiksi, että luontodiretiivin 16 artiklan 1 e alakohta mudostaa esteen tällaiselle menettelylle. Täytäntöönpanokieltoja ei tuolloin paria poikkeusta lukuunottamatta asetettu ja Suomessa tapettiin yhteensä 60 sutta menettelyllä, joka ei täytä direktiivissä asetettuja edellytyksiä. Tällaisen asetelman ei olisi hyvä toistua, koska kyseessä on asia, mistä voi seurata se, että Suomen todetaan rikkoneen jäsenyysvelvoitteitaan.
Puola on vuoden sisällä saanut jäsenyysvelvoitteiden rikkomisesta kaksi sakkoa. Toisen suuruus on 1 milj. euroa päivässä, toisen 0,5 milj. euroa päivässä. Sakko peritään Puolan saamasta EU-tuesta laskien siitä päivästä kun komissio on antanut asiassa perustellun lausuntonsa, aina siihen päivään asti kun käytäntöä maassa harjoitetaan. Käsi pystyyn kuka haluaa Suomen tähän tilanteeseen. Poliitikot? Ministeriön virkamiehet? Maanomistajat? Metsästäjät? Päätoimittajat? Huhuu, kuka tunnustaa?
Kuka valvoo
Valitusoikeus asiassa on asianosaisilla ja näiden lisäksi metsästyslain 90§ nojalla paikallisilla ja alueellisissa rekisteröidyillä luonnonsuojelujärjestöillä. Muilla tätä valitusoikeutta ei ole. Ei esimerkiksi yhdelläkään viranomaisella, kuten monessa muussa ympäristöä koskevassa asissa. Laillisuuden ja etenkin EU-oikeuden toteutumisen valvonta on siis sysätty juuri suojelujärjestöille. Silloin kun on oikeus, on myös velvollisuus. Tässä asiassa se tarkoittaa sitä, että lainvastaisena näyttäytyvä käytäntö on saatettava laillisuustarkasteluun. Se on tehtävä silloinkin kun se aiheuttaa mieliharmia. En ole täysin vakuuttunut siitä, noudattaako media kuinka osuvasti tehtäväänsä vallan vahtikoirana esittäessään tosiasioista poikkeavia syytöksiä muutosta hakevia yhdistyksiä kohtaan, sivuuttaen laillisuusongelmat mitkä Suomessa ovat vallinneet ja vallitsevat edelleen Luontodirektiivin IV liitteen lajien ollessa lähes normaalisti metsästettävissä. Poronhoitalueella jopa vain kiintiön pohjalta.
Ratkaisut
Eletään helmikuuta 2023 ja asiaan ovat antaneet ratkaisunsa Pohjois-Suomen hallinto-oikeus ja Itä-Suomen hallinto-oikeus. Ratkaisut eroavat toisistaan merkittävästi. Siinä kuin Itä-Suomen hallinto-oikeus katsoi kolmen tuomarin yksimielisellä ratkaisulla velvoittaviin oikeuslähteisiin nojaten, että päätöksissä asetettu päämäärä ei ole hyväksyttävä luontodirektiivin tarkoitukseen nähden, Pohjois-Suomen hallinto-oikeus äänesti ratkaisuksi laatimansa tulkinnan luontodirektiivistä, mikä ei ole johdettavissa vahvasti velvoittavista EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisuista suoraan, eikä edes analogisesti. Tulkinta ei esiinny myöskään Korkeimman hallinto-oikeuden aiemmassa ratkaisukäytännössä.
Edellä olevasta on pääteltävissä se, että oikeudellisestikin asia on ainakin jossain määrin haasteellinen. Tätä kuvaa ehkä parhaiten se, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden eriävät mielipiteet huomioiden asiasta on olemassa neljä erilaista tulkintaa. Näitä voidaan tarkastella myös siten, että asiaa käsitelleistä yhteensä seitsemästä tuomarista kaksi on tulkinnut asian siten, että lupapäätös täytti laillisuuden edellytykset. Viisi on katsonut, että lupapäätös ei ole ollut lainmukainen. Jokseenkin yhtenevästi ja velvoittaviin oikeuslähteisiin nojaten asiaa on perustellut Itä-Suomen hallinto-oikeuden kolme tuomaria yksimielisesti ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden tuomareista yksi eriävässä mielipiteessään.
Mitä seuraavaksi?
Seuraavaksi asiassa antanee ratkaisunsa korkein hallinto-oikeus. Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola Pohjois-Savo-Kainuu ry on hakenut korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa ja jättänyt samalla valituksen koskien Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisua. Riistakeskus on ilmoittanut harkitsevansa valitusluvan hakemista Itä-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisusta. Ainakin yksi luvanhakijoista on ilmoittanut julkisesti hakevansa valituslupaa.
Mitä tämä prosessi vaikuttaa tulevan vuoden kannanhoidolliseen karhun metsästykseen on asia, mitä kukaan ei tällä hetkellä tiedä. Maa-ja metsätalousministeriö on taho, joka joutuu ensimmäisenä arvioimaan sen millaisia oikeusvaikutuksia tunnustaa tästä prosessista vai tunnustaako mitään. Perinteisesti nämä oikeuden tulkinnat eivät ole juurikaan toimintaa ohjanneet. Eivät silloin kun asiasta on olemassa EU-tuomioistuimen tai Kho:n tulkinta, saati silloin kun asiasta on olemassa alempien oikeusasteiden tulkintoja tai vailla lainvoimaa olevia päätöksiä.
Riippumatta siitä, että Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos ja julkishallinnollisessa päätöksenteossaan riippumaton, käyttää se harkintavaltaansa vahvasti ministeriön ohjauksessa. Juuri tällä hetkellä fokus on oletettavasti siinä miten ratkaista yhtälö jossa vuosittainen karhujen vähentäminen saadaan esitettyä luontodirektiivin tarkoitukseen sopivana ja edellytysten mukaisena poikkeuksellisena poikkeuksena.
”Vallan vahtikoirilta” ainakin henkilökohtaisesti olen odottanut jo joitakin vuosia riistahallinnolle osoitettua kysymystä siitä miksi luontodirektiivillä tiukasti suojeltujen lajien tappamiseen myönnetään vuodesta toiseen valtavasti poikkeuksia, jotka eivät täytä lain ja direktiivin edellytyksiä? Onko kyse osaamattomuudesta vai haluttomuudesta? Tämä hallinnon motiivi olla sitkeästi noudattamatta EU-lainsäädäntöä, lakia ja tuomioistuimen linjauksia, on asiassa vielä selvittämättä. Siihen olisi mielekästä pureutua muutoinkin kuin erilaisten, ajoittain irrationaalistenkin, kauhuskenaarioiden kautta. Vai mitä arvelette siitä, että yhteiskunnassa laajemmaltikin jätettäisiin lait noudattamatta siksi millaisia mahdollisia seurauksia niiden noudattamiselle milloinkin keksitään?
Tämän kysymyksen toki voisi esittää myös eduskunta sen sijaan, että edustajat keskittyvät käyttämään puheaikaa oikeusvaltioperiaatteen murtamiseen.
Konsensus
Entäpä sitten se konsensus. Se voidaan toki saavuttaa, mutta vain lain puitteissa noudattaen oikeuskäytännössä vahvistettua direktiivin suppeata tulkintaa.
