Suomen sanotaan olevan oikeusvaltio. Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu, että rikoksesta epäilty on syytön kunnes hänet on todettu syylliseksi. Vaikka pankkiryöstäjä saataisiin kiinni itse teosta, on henkilö silti aina rikoksesta epäilty ja syyllisyys toteennäytetään ja todetaan vasta tuomioistuimessa. Oikeusperiaatteisiin kuuluu myös se, että tuomitaan vain siitä mitä on tehty ja mihin on syyllistytty. Kollektiivista rangaistusta ei ole. Jos pankinjohtaja tuomitaan, kaikki pankinjohtajat eivät mene talousrikoksesta kärsimään rangaistusta.
Toisin on suurpetojen laita. Isien pahat teot kostetaan viidessätoista sukupolvessa. Etenkin susi kantaa kollektiivisen “pahuuden viittaa” harteillaan. Pelkkä eläimen olemassaolo ilman välitöntä läsnäoloa riittää herättämään lynkkausmielialan. Syyllinen, vaikka olisi syytön.
Koirien pahat teot
Iltalehti, Karjalainen ja Hämeen Sanomat uutisoivat lammaslaitumella eilen mellastaneesta koirasta, joka tappoi kolme karitsaa. Uutinen herättää heti sympatian, kasvattaja on kärsinyt tuntuvan tappion. Kun kasvattaja tuo mielipahansa julki Facebook-päivityksessään, syyllinen on kuitenkin susi.
“Naapuri oli soittanut minulle puoli kaksi kun puhelin oli autossa. Soitin hänelle takaisin heti kun palasin autoon ja ensimmäinen tieto oli, että laitumessa on susi joka tappaa lampaita.”
“Kun tulin paikalle harmaa hukka jolkotteli ja seisoskeli laitumessa kaksi raatoa näin heti. Paikalla olleet henkilöt olivat soittaneet poliisille, itse soitin hätäkeskukseen uudestaan ja pyysin pikaisesti poliisia paikalle koska tilanne oli ns. päällä. Paikalla olleet henkilöt omaavat metsästysluvat ja aseet. Pyysin heitä ampumaan eläimen heti, eivät suostuneet koska heiltä lähtisi aseet ja luvat. Tulisi käräjäreissu ja pahimmassa tapauksessa häkki heiluisi.”
Törkeästä metsästysrikoksesta maksimirangaistus on 4 vuotta vankeutta, mutta käytännössä se on aina ehdonalaista. Näin oli jopa Perhon suunnitelmallinen, pitkään harkittu ja peitelty kolmen suden salakaato tammikuussa 2013. Tekijät saivat vuoden ja kaksi kuukautta ehdollista vankeutta. Häkki ei siis heilu kovinkaan helpolla.
Rikoslain 4 luku 5§ käsittää pakkotilan. Pakkotila on “oikeudellisesti suojattua etua uhkaavan välittömän ja pakottavan vaaran torjumiseksi tarpeellinen teko”. Kenenkään ei siis tarvitse katsoa vieressä neuvottomana mikäli lemmikkieläin tai petoeläin pistää laitumella karjaa kylmäksi. Tähän pykälää sovellettiin syyskuussa 2015 Utajärvellä. Metsästäjä vapautui syytteistä.
“Poliisit olivat puhelimitse antaneet ohjeita karkottaa hukkaa. Tilanne ei ollut mikään ykkösprioriteetti heille ja sanoivat etteivät ehdi paikalle. Kaikkiaan hätäkeskukseen soitettiin neljä kertaa ja poliisille joka oli soittanut ja antanut karkotus ohjeita vielä kerta. Soitin tulenkatkuisen puhelun hätäkeskukseen tilanteesta.Ilmoittivat ettei asia ole heidän, eikä heidän toimivaltansa riitä, poliisit ovat ottaneet yhteyttä suurpeto yhdistykseen henkilöön ja hänellä on lupa toimia. siis what???? oletettu susi tappaa laitumessa lampaita jolkottelee sinne tänne.. kenelläkään ei ole lupaa tehdä mitään.”
“Susi jos sattuu paikalle sille ei voida mitään… kenenkään toimivalta ei riitä toimimaan, tämä on Suomi. Eli ihmisen, lemmikin saat ampua mutta susi laitumessa saa tappaa kaiken mennessään ja seuraat sivusta sen teurastusta.”
Laitumella mellasti siis koira. sutta siitä nyt kuitenkin syytetään, ainakin siten että kukaan ei ole eläimen toimiin uskaltanut puuttua rangaistuksen pelossa. Susi on syyllinen, koska sillä on suojelustatus ja valtion harjoittama susipolitiikka ei kaikkia miellytä. Viha kulminoituu eläimeen itseensä.
Poliisille ei ole tuottanut vaikeutta määrätä 15 sutta (+ yksi koira sutena) tapettavaksi elokuu 2015-toukokuu 2016 välisenä aikana. Määräykset ovat olleet osa Suomen riistakeskuksen ja poliisin yhteistyöhanketta, joka on sudenhoitosuunnitelman mukainen hanke. Hankkeen tavoite on puuttua matalalla kynnyksellä “pihasusiin”. Kynnys on ollut niin matala, että siihen on riittänyt suden jälkien havaitseminen kolme kertaa viikon aikana, sadan metrin päässä asuin-tai tuotantorakennuksesta. Tavoitteena on ollut ehkäsitä merkittäviä vahinkoja. Nyt kun koira pistää karitsaa kylmäksi lammasaitauksessa, alkaa viranomainen epäröidä.
Tuomio
Koira on todettu syylliseksi, mutta tuomion saa susi.
Viestintä
Facebookpäivitysken viestintä kulkee kahdella tasolla. Syyn saavat poliisi (ansaitusti) ja susi. Suden syytä on se, ettei aseen käyttöön oikeutettu henkilö, edes viranomainen ole pystyvä käyttämään akuutissa tilanteessa asetta. Sen yhden kerran kun se olisi tarpeellista. Kiinnipitoaikana irrallaan lammaslaitumella karkaavalle koiralle ei jakseta olla vihaisia.
Mielenkiintoista on myös poliisin viestintä, tai oikeammin Poliisiammattikorkeakoulun viestinnän lehtorin harjoittama viestintä. Poliisihallituksen viestintästrategian ( s.35, Arvot: mihin me uskomme) mukaan: “Poliisin viestintä perustuu samalle arvopohjalle kuin hallinnon muukin toiminta. Poliisitoiminnassa ei riitä lain ja määräysten noudattaminen, vaan sen on jokaisessa yksittäistapauksessa kestettävä myös eettinen tarkastelu. Arvot ohjaavat viestintää antamalla sen toteuttamiselle yhteisesti sovitut linjat. “