Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa (2015) todetaan sivulla 15: ”Vuosien 2006–2010 aikana Suomen susipopulaatio pieneni keskimäärin 15 % vuodessa. Keskeisimmäksi syyksi on esitetty susien laitonta tappamista. On arvioitu, että tällöin susia tapettiin laittomasti noin 30 yksilöä vuosittain.” Sosiaalisessa mediassa aikoinaan paljon närkästystä herättänyt luku 30 on peräisin Mari Pohja-Mykrän ja Sami Kurjen raportista ”Kansallisen suurpetopolitiikan kehittämisarviointi”, sivulta 97. Ilmiöön ollut erittäin vaikea ja hallinnon mukaan lähes mahdoton puuttua, joten toimenpiteenä salametsästyksen ennaltaehkäisyyn lanseerattiin kannanhoidollinen metsästys. Samalla tavoitteena oli nostaa suden arvoa riistaeläimenä ja lisätä lajin sosiaalista hyväksyntää, joka Pohja-Mykrän ja Kurjen mukaan oli erittäin huono. ”Salakaadot ja yhteisön tuki”- raporttia varten haastateltiin kahta salametsästäjää.
Vuoden 2015 hoitosuunnitelmassa todetaan kuitenkin myös seuraavaa ”Poliisi on keskeisin yksityisillä mailla tapahtuvan metsästyksen valvoja. Tällä hetkellä poliisin toteuttama metsästyksen valvonta on kuitenkin vähäistä, ja puuttumisessa epäilyihin susien laittomasta tappamisesta on suuria poliisilaitoskohtaisia eroja. Syyt näihin eroihin löytyvät totutuista käytänteistä sekä siitä, että salametsästyksen tehokas tutkiminen ja valvonta vaativat varsin paljon voimavaroja.” Olisiko ennen 60 suden kannanhoidollista tappamista pitänyt tutkia myös se vaihtoehto, että ilmiöön puututaan rikostorjunnan keinoin?
Suomen riistakeskuksen tekemän kyselyn mukaan asenteet salametsästystä kohtaan ovat muuttuneet. Uusin kysely ei ole käytettävissä, mutta vielä vuonna 2016 muutos ei ole kovin merkittävä, vaan hukkuu tilastolliseen virhemarginaaliin. Lisäksi tuloksista ei käy ilmi mihin tulosta verrataan: kaikkiin vastaajiin, vai niihin jotka hyväksyvät salametsästyksen? Lisäksi tulosten perusteella vastaaja on voinut valita useamman vaihtoehdon, sillä kokonaisosuus vuonna 2014 annetuista vastauksista on 128%, mikä ei voi pitää paikkaansa.
Maaseudun Tulevaisuuden 17.1.2019 artikkelin mukaan kupla salametsästyksen ympärillä alkaa puhjeta. Poliisin tietoon tulee aiempaa vähemmän metsästysrikoksia, mikä ei kuitenkaan sinällään kerro salametsästyksen vähenemisestä. Tilastollisesti merkittävä notkahdus on tapahtunut 2016. Pitää huomioida, että kyseisenä vuonna poistui hirven niin sanottu vasasuoja, jolloin hirviemän apumista ei enää tuomita rangaistavana tekona. Tämä selittänee osaltaan nimenomaisesti metsästysrikosten ja metsästysrikkomusten määrän vähenemisen.
Sen sijaan, kuten poliisin ympäristörikoskatsauksesta 2018 voidaan havaita, törkeiden metsästysrikosten määrä on pysynyt jokseenkin samana. Sutta, ilvestä, karhua ja ahmaa koskeva metsästysrikos on lähtökohtaisesti törkeä (rikoslaki 48a luku).
Suomen hallitus kävi viime viikolla puolustamassa suden kannanhoidollista metsästystä EU-tuomioistuimessa ja yhtenä keskeisenä näkemyksenä oli salametsästysilmiöön puuttumisen mahdottomuus muilla keinoin, kuin myöntämällä lupia. Suutarisen ja Kojolan mukaan metsästyksellä saavutetut positiiviset vaikutukset jäävät parhaimmillaankin vain tilapäisiksi. Sosiaalisen hyväksyttävyyden kehitystä kuvaa käytännössä parhaiten esimerkki Satakunnasta. Vuonna 2016 niin sanotusta Köyliön laumasta tapettiin kannanhoidollisilla luvilla kaksi yksilöä. Seuraavana talvena 2017 koko laumaa vaadittiin hävitettäväksi sosiaalisin perustein, vaikka sudet eivät olleet aiheuttaneet ensimmäistäkään vahinkoa.
Köyliön luvanhaun puuhamiehenä toiminut paikallinen poliisi mobilisoi paikallislehden yleisönosastossa väkeä hävitystalkoisiin. Poliisi lienee muutenkin oma lukunsa, mikäli osa ilmoituksista ”tapetaan” pöytälaatikoihin poliisijohdon linjauksella.
Kolmen metsästysvuoden aikana Suomessa tapettiin luvin tai luvatta yhteensä 156 sutta. Määrä vastaa vuoden 2017 koko populaation yksilömäärää. Kun kuolleisuus ylittää syntyvyyden, kanta kääntyy laskuun. Ei sillä ole merkitystä biologisesti onko ampujalla lupapaperi taskussa vaiko ei.
Jos kuollut susi on hyväksytympi kuin elävä, on hallinnolla vielä runsaasti tehtävää. Sen sijaan että jälleen mietittäisiin millä lupaprosessilla harvennukseen ryhdytään, kannattaisi vihdoin satsata ennaltaehkäiseviin toimiin. Tämä kannattaa aloittaa perkaamalla koko riistakonserni asenteeltaan siitä aineksesta joka itse osallistuu laittomaan toimintaan. Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden 18.1.2019 (R 18/936) antaman tuomion mukaan yhdeksän henkilöä on tänään tuomittu metsästysrikoksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja metsästyskieltoon. Tuomituista osa toimii riistahallintolain mukaisissa lakisääteisissä luottamustehtävissä petoyhdyshenkilöinä ja ampumakokeen vastaanottajina alueen riistanhoitoyhdistyksissä. Henkilöt olivat metsästäneet ilman asianmukaista lupaa, pyyntitarkoituksessa sutta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Viitasaaren ilveksen polttaja ja Perhon valtakunnallisen riistaneuvoston jäsen eivät mitä ilmeisimmin ole kuitenkaan vain yksittäistapauksia. Niin ikään 2015 Nousiaisissa laittomasti tapettu susi kätekettiin isän pakastimeen. Isä oli metsästyksenvalvoja.
Viimeksi kun maa- ja metsätalousministeriö ”tunnusti” salametsästyksen ilmiönä, sen seuraukset olivat katastrofaaliset ja johtivat etenkin efektiivisen (lisääntyvän) susipopulaation laajaan hävitykseen. Pitää varoa mitä toivoo, sillä se voi toteutua, mutta ei toivotulla tavalla.
Vuoden 2015 kannanhoitosuunnitelmassa on listattu toimenpiteet susien laittoman tappamisen ehkäisemiseksi. Kannanhoidollinen tai mikään muukaan tappaminen ei sisälly tähän listaan.
