Sunnuntaiaamu 2.2.2014, Lumen päivä.
Lähden aamulla jo seitsemän maissa suden, ja miksei muunkin metsänväen jälkiajelulle Siikanevan suunnalle. Keli on mitä parhain. Yön lumisade on laannut aamuyöllä, ja vain ihan tuoreet jäljet näkyvät.
Ajan Vilppulasta etelään, läpi Koivion kylän, jonka jälkeen käännyn t-risteyksestä Nietulantielle. Talot kaikki pimeänä vielä. Ihmiset nukkuvat aamu-untaan. Aamuklassinen soi autoradiossani, nautin.
Ajelen hiljakseen, tarkkaan seuraten onko tiellä jälkiä. Saavun Pilkotuntielle, siitä käännyn Ahvenjärven sivuttavalle metsätielle, ja saavun Lylyntielle. Siitä sitten aina vain etelää kohden metsätietä pitkin. Ohitan Juupajoen ja Ruoveden rajamailla olevan Musturin rauhoitusmetsän. Sitten Korkeakoskentietä kantatie 66:lle.
Tunnin olen matkaani tehnyt, jo näkyy joissain taloissa herätyn aamukahvin keitolle.Kello kahdeksan uutistunnuksen tullessa eetteriin, käännyn 66:lta oikealle Vuorijärventielle, joka vie asumattomalle salomaalle Siikanevan taakse. Nyt alan olla tositarkkana. Lumen alta erottuvat autonrenkaiden urat, ehkä illalliset, muuten tie on täysin puhdas ja luminen. Jo kaukaa näen autoni valoissa jonkin ison eläimen jäljet tien ylitse. Hirvi. Ja pian toiset samanlaiset jäljet. Ihan aamulla ovat olleet liikkeellä.
Pari kilometriä edettyäni näen taas isojen jälkipainalluksien tulevan metsästä tielle ja lähtevän etenemään lumisessa autonraiteessa. Pysäytän autoni kuin seinään. Nousen autosta sytyttäen otsalamppuni. Kyllä. Siinä on mitä olen etsimään lähtenytkin. Kuuman tuoreet sudenjäljet! Olen täpinöissäni. Tutkin jälkeä, seuraan sitä. Parinkymmenen metrin jälkeen totean siinä olleen kaksi hukkaa, kun yksistä jäljistä erkanevat toiset tassun painallukset tien toisen puoleiseen autonraiteeseen. Vähän matkan päässä metsästä tulee tielle toinen jälkijotos, sitä hetken seurattuani totean edellä mainitulla tavalla siinä olleen kolme sutta. Ja sitten! Mahtikokoset sudentassun painallukset tulevat tielle, ylittäen sen suoraan. Siitä on alfauros mennyt. Lauman muut sudet ovat kääntyneet tieltä kaikki samaan alfauroksen jotokseen. Kuusi harmaaturkkia, Siikanevan lauma.
Ilon ja onnen mielellä tutkailen otsalampun valossa jälkiä varmaankin tunnin, aamun hiljakseen valjetessa päivännäölle. Seuraan takajälkeen alfaurosta ja totean, että lauma on noin sata metriä ennen tietä hajaantunut edellä kuvaamallani tavalla. Siihen asti hukat olivat tulleet samaa jotosta, edellämenijän jälkeen perässä tulevat tarkasti astuen.
Palailen takaisin tielle. Autossani tutkin alueen karttaa kauan.Olen onnellinen. Huomenna maanantaina onkin jo Valon päivä.
Pertti Mäki
Mänttä-Vilppula