Susilupavalitukset ovat aiheuttaneet ilmeisen kollektiivista mieliharmia. Ensimmäisen kerran tämän maan historiassa metsätyslain nojalla tehtyjä päätöksiä on asetettu toimeenpanokieltoon. Kerta on yksi niitä harvoja kun nämä päätökset ylipäätään päätyvät valitusoikeuskäsittelyn sijasta tosiasialliseen oikeudelliseen käsittelyyn. Yleinen reaktio kertoo pitkälti siitä, että kyseinen hallinnonala ei ole juurikaan tottunut toimiensa lähempään tarkasteluun. On totuttu puuhailemaan sujuvassa hyväveli konsensuksessa lähinnä Metsästäjäliiton suuntaan ja viittaamaan kintaalla kaikelle sille mitä luonnonsuojelujärjestöt ovat milloinkin asiasta lausuntoinaan esittäneet.
Tämä hiukan uudenlainen tilanne on nyt kirvoittanut harvinaisen amatöörimäisiä julkituloja. Sen sijaan, että asiassa olisi ymmärretty ottaa kantaa nyt kyseenalaistuneiden hallintokäytänteiden toimivuuteen ja itse kysymykseen siitä onko korrektia ajoittaa direktiivin nelosliitteen lajin kannahoidolinen metsästys lisääntymisaikaan, on kiukuteltu virtuaalisesta valitusosuuskaupasta ja poljettu jalkaa siitä miten yhdistyksellä voi olla valitusoikeus asiassa, jossa se yhdistyselle metsästyslaissa sädetään. Niin ikään muut yhdistyksen sisäiset asiat ovat aiheuttaneet kohtuutonta päänvaivaa. Metsästäjäliiton puheenjohtajan, Riistakeskuksen puheenjohtajan (s.34) ja Maa-ja metsätalousministeriön neuvottelevan virkamiehen lisäksi asiasta on nyt avautunut Suomen Riistakeskuksen sivuilla myös Varsinais-Suomen riistaneuvosto.
Muistuttaisin nyt mielensä kovasti pahoittaineita riistahallintoviranomaisia yhteisesti siitä, että 41a.3§ nojalla tehdyistä poikkeusluvista on valitettu pääasiassa siksi, että pyynti ajoitettiin suden lisääntymisaikaan asetuksen nojalla, joka on EU-luonnonsuojeludirektiivin 12 artikla b) kohdan kanssa voimakkaassa ristiriidassa. Tämä problematiikka liittyi kannanhoidolliseen metsästykseen koko maanlaajuisesti, eikä paikallisilla olosuhteilla ole asiassa suurtakaan merkitystä. Mielekkäin vaihtoehto olisi ollut tämän metsästyksen mahdollistaneen asetuksen saattaminen laillisuustarkasteluun, mutta se ei ole suomalaisen oikeusjärjestelmän puitteissa mahdollista. On valitettava yksittäisistä päätöksistä. Perusteen ollessa valtakunnallisesti validi, ei ole tarkoituksenmukaista valittaa jostain satunnaisista päätöksistä. On valitettava kaikista.
Muistuttaisin myös siitä, että kyseessä olevasta päätöksestä erityisesti Varsinais-Suomessa on valittanut myös kiistatta alueellinen Luonto-Liiton piiri, joten riipumatta siitä millaisen linjauksen hallinto-oikeus on ottanut LSY Tapiola ry:n valitukseen tai valitusoikeuteen, olisi hallinto-oikeuden ratkaisu ollut sama. Siihen millä tavoin eri hallinto-oikeudet tulkitsevat hallintolain vaikutusta, ei valituksen tehneillä yhdistyksillä ole vaikutusmahdollisuuksia.
Niin ikään muistuttaisin myös siitä, että aiemmat Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätökset, joihin nyt tuntuu olevan trendikästä vedota, eivät ole lainvoimaisia ja valitusoikeutta koskeva asia on vireillä korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Myös se olisi kohtuullista sisäistää, että hallinto-oikeudet ylipäätään eivät tee suurpetopolitiikkaa vaan tarkastelevat asioita ainoastaan hyvän hallinnon toteutumisen perspektiivistä. Nämä ikävät yllätykset ovat parhaiten vältettävissä sillä, että sisäistetään ja sovelletaan käytäntöön nämä hallintoperiaatteet sen sijaan, että kollektiivisesti hämmästellään sitä, että voi voi kun on valiltettu ja vielä osuukauppaakin pitävät.
Erityisterveisiä Varsinais-Suomeen
Tarkastellaanpa seuraavaksi hiukan lähemmin Varsinais-Suomessa tehtyjä pihahavaintoja alkuvuodelta 2015 ja sitä mistä nämä muodostuvat.
Erillisiä havaintorivejä on 350. Kun nämä asianmukaisesti ryhmitellään niin, että niistä saadaan aikaiseksi todelliset havainnot, saadaan 122 havaintoa aikavälille 1.1.2015 – 10.3.2015. Näistä tarkastamattomia on 26. 58 ei sisällä minkäänlaista kuvausta tapahtumasta. Kun nämä sivuutetaan hiukan vähemmän informatiivisena kuvaamaan kokonaistilannetta, jää jäljelle 58 havaintoa, joka toki sekin tarkoittaa kyseisellä aikavälillä sitä, että laskennallisesti lähes joka päivä on jostain pihasta susihavainto merkitty.
Pureudutaan hiukan vielä syvemmälle tähän havaintoaineistoon. Kuinka akuutti ja paljon vaara-ja vahinkotilanteita todellisuudessa on syntynyt? Näistä 58:sta tarkastetusta ja kuvannettavissa olevasta tapahtumasta yksitoista on jälkihavaintoja yli 70m päässä asutusta rakennuksesta eli akuutin vaaratilanteen elementit ovat varsin vähissä. Toki pihahavainnon määritelmällinen raja kulkee 100m:ssä. Pihavainnoksi nämä sisältävät kuitenkin varsin mielenkiintoisia yksityiskohtia. ”3 sutta ruokintapaikan takaa kulkien, yksi laukaisi riistakameran.”, ”susi käynyt tarkistamassa kettuhaaskan tarjonnan.”, ”3 sutta tielle jota kulkeneet n.100m jonka jälkeen jatkaneet peltoa pitkin.”. Muutama havainto toki jonkin verran ylikin tuon 100m, mutta pihahavainnoksi tämä listaantuu silloin kun se on pihahavainnoksi merkattu.
Kun havainnoista on poistettu tarkastamattomat, vailla kuvausta olevat ja yli 70m rakennuksesta tehdyt havainnot, jää näitä alkuvuodelle jäljelle 37 kappaletta. Näistä yhdeksän on tehty 23.2 tai sen jälkeen, jolloin kannahoidolliset luvat olisi ollut mahdollista panna toimeen ilman hallinto-oikeuden päätöstä. Näiden yhdeksän havainnon joukkoonkin on sopinut yksi ”Sudet käyneet haaskalla”. Pääasiassa on kuljettu pellonlaitoja, teitä rakennuksista ohi ja kertaalleen ovat peräti ”piehtaroineet pitkin teitä”.
Alkuvuoden aikana näitä täsmälliset tiedot sisältäviä todellisia pihahavaintoja, joissa sudet ovat kulkeneet pihan poikki tai käyneet selkeästi tutkailemassa mitä pihapiiristä tai välittömästä läheisyydestä löytyy, on 23 kappaletta. Näistä neljä on tehty kannanhoidollisen luvan voimaanastumisen jälkeen. Välittömiä vaaratilanteita ei havaintoaineistosta ilmene.
Ottamatta nyt varsinaisesti kantaa havaintoaineiston laadukkuuteen, ei uutteruuden puuttesta voi kuitenkaan syyttää. On toki mahdollista, että näin tarkastellen varsin validia havaintoaineistoa on päätynyt myös sivuutettavaksi edellä esiintulleista syistä. Tämä kuitenkin on se millaisena tilanne tuon käytettävissä olevan aineiston valossa tosiasiallisesti näyttäytyy.
Siltä osin, mitä asialle voisi mahdollisesti tehdä, jätän johtopäätökset kullekin itselleen ja jään mielenkiinnolla odottamaan sitä ensimmäistä julkituloa tässä asiassa, missä edes auttavasti keskityttäisiin niihin todellisiin asiakysymyksiin mitä valitusmenettelyssä tullaan tarkastelemaan. Toistaiseksi on argumentointi pyörinyt pääasiassa lillukanvarsissa ja ainoa tosiasillinen viesti on ollut aikuisten miesten irrationaalinen itkupotkuraivari …”kun noi vei meidän tikkarit”.
******
Jälkihuomautus
Jotta mielensäpahoittaneiden yksityishenkilöiden ja yhdistysaktiivien ei ole tarpeen tekstissä käsiteltyjen TASSU-havaintojen osalta hyperventiloida ja aiheuttaa ylimääräistä työtä virkaatekeville, kerrottakoon aineiston alkuperästä seuraavaa: Aineisto on osana vireillä olevaa hallinto-oikeuskäsittelyä ja sen on toimittanut Suomen Riistakeskus. Toimitus perustuu sekä hallintolakiin, että julkisuuslakiin. Aineisto ei ole salassapidettävää ja näin ollen sen käsitteleminen tässä yhteydessä ja tässä laajuudessa ei sisällä minkänlaista juridista tai muutakaan erityistä ongelma-aluetta.
Jälleen kerran ollaan niin ikään myös sen seikan parissa, että silloin kun pitäisi pohtia sitä mitä havainnnoinnin osalta olisi tehtävissä, että se kestäisi painamisen vaikka Helsingin Sanomien etusivulle, pohditaan sitä, että mistä hemmetistä nuo on tuon käsiinsä saaneet. Eli toistamiseen…suosittelen edelleen harjoittelemaan sitä varsinaisen problematiikan tunnistamista mieliharminkin keskellä.
