Vastineen alkuperäistä tekstiä lyhennetty Aamulehden toimituksessa. Teksti kokonaisuudessaan ohessa ja julkaisumuodossaan kuvana. Otsikointi toimituksen.
Alkajaisiksi voidaan käsitellä susikantaa ja sen kehitystä. Viimeistä kahta vuotta lukuunottamatta suomen susikanta on ollut voimakkaasti laskeva. Nyt ollaan jokseenkin vuoden 2008 tasolla. Viimeisimmässä EU-Direktiivin 17 artiklan mukaisessa arviointimenettelyssä 2013, jolla suotuisan suojelun tasoa arvioidaan, on taso todettu riittämättömäksi, suunta laskevaksi ja tulevaisuus epävarmaksi.
Suomessa on tammikuun 2015 arvion mukaan 27 lisääntyväksi arvioitua susiparia/reviiriä. Suotuisan suojelun taso arvioidaan lisäntyvien parien kautta ja minimitaso on 25 paria. Tämä taso takaa ainoastaan sen, että laji ylipäätään voi säilyä pitkällä aikavälillä.
Arvion on tuottanut Luonnonvarakeskus ja aiemmista vuosista poiketen se perustuu lähes yksinomaan petoyhdyshenkilöverkoston tuottamaan havaintotietoon. Verkosto koostuu jälkitunnistukseen kurssitetuista metsästäjistä ja havaintokirjaus on laadullisesti varsin vaihtelevaa. Arvio siis näin ollen sisältää kohtalaisen virhemarginaalin ja sieltä on suoraan osoitettavissa elinvoimaiseksi määriteltyjä reviireitä, joissa todellisuudessa ei ole ollut pentutuottoa.
Susi on EU-direktiivin IV liiteeseen kirjattu laji, jonka kohdalla edellytetään tiukkaa suojelua ja varovaisuusperiaatetta. Kiireellä läpiviety kannanhoidollinen metsästys suoraan suden paritteluaikaan ei ole millään mittarilla arvioiden kestävän verotuksen periaatteen mukaista minkään lajin kohdalla. Erityisen haitallista se on sellaisen lajin kohdalla, jonka kannan säilyminen pitkällä aikavälillä on vain ehkä mahdollista. Käytännön kauhuskenaario näin ajoitetussa metsästyksessä on se, että metsästys kohdentuu jompaan kumpaan lisääntyvän parin yksilöön, joka tarkoittaa sitä, että yhden suden metsästys tähän aikaan vuodesta aiheuttaa yhden lisääntyvän parin menetyksen tältä lisääntymiskaudelta.
Nyt kun kannahoidollinen metsästys on käytännössä toteutettukin joillain paikkakunnilla, voidaan myös tarkastella hiukan sen kohdentumista kannanhoitosuunitelman perspektiivistä. Tarkoituksena oli kohdentaa metsästys nuoriin yksilöihin, joka on niin ikään vuodenaika huomioiden erittäin haasteellista. Kun myönnetyistä toimeenpantavissa olevista luvista on käyttämättä enää kaksi, näyttää loppusaldo ennen luonnonvarakeskuksen tarkkaa ikämääritelmää siltä, että pyydetyistä 17 sudesta vain kuusi on varmuudella nuoria yksilöitä. Tuleva kanta-arvio voi näistä lähtökohdista olla vähemmän imartelevaa luettavaa, mitä tietenkään kukaan ei toivo.
Kokonaisuutenaan 2015 vahvistettu kannanhoitosuunnitelma on hyvä. Suunnitelmaa olisi kuitenkin ollut syytä lähteä toteuttamaan leveämmällä skaalalla ja valmistella tämä yhtenä mahdollisena toimenpiteenä mainittu kannanhoidollinen metsästys huolellisemmin ja myös ajoittaa se niin, ettei se osu lisääntymisaikaan. Tämä toimeenpanon aloitus on se vaihe, jossa suojelujärjestöt jätettiin ulkopuolelle ja annetut lausunnot sivuutettiin täysin.
Mitä taas tulee itse valituksiin, joista Ruotsalainen kirjoituksissaan mainitsee. Kaiken mielekkäin vaihtoehto, olisi ollut saattaa oikeudelliseen tarkasteluun ministeriön asetus sudenpyynnistä. Suomen oikeusjärjestelmä ei kuitenkaan anna tällaiseen menettelyyyn mahdollisuutta ja silloin laillisuustarkastelu on kohdennettavissa ainoastaan yksittäisiin päätöksiin. Lakiin perustuen näistä voidaan valittaa kustakin siihen hallinto-oikeuteen, jonka maantieteellistä toimialuetta päätös koskee. Hallinto-oikeudet toimivat autonomisesti toisistaan riippumatta ja voivat valita menettelyn esimerkiksi välipäätösten suhteen itsenäisesti, ellei asiassa ole olemassa ohjaavaksi katsottavaa ylemmän oikeusasteen tulkintaa. Siinä vaiheessa kun tämä asiakokonaisuus on päätöksessä, tällainen tulkinta toivottavasti on saatu.
Ruotsalainen viittaa kirjoituksessaan myös metsästäjien tekemään talkootyöhön ja sen mielekkyyteen. Suomalainen riistanhoitojärjestelmä perustuu talkootyöhön ensisijaisesti siitä syystä, että riistanhoitomaksu on haluttu pitään alhaisena, eikä metsästys harrastuksena karkaa ainoastaan eliitin saavutettavaksi. Monissa maissa riistanhoito on maanomistajan järjestettävissä ja kaikkinainen metsästys perustuu yksinomaan maanomistajan myymiin metsästyslupiin. Tässä mallissa riistahallinnonalaista talkootyötä ei tarvita, mutta ei ole myöskään sitä lähestulkoon jokamiehenoikeudeksi katsottavaa metsästysmahdollisuutta, jonka suomalainen riistapolitiikka haluaa tarjota.
Konfliktinhallinnan perspetiivistä tällä hetkellä kaiken suurin kipupiste sijaitsee riistahallinnon ja kansalaisen rajapinnassa. Tässä rajapinnassa ensijaisena tomijana toimivat petoyhdyshenkilöt. Silloin kun tämä verkosto havaintotarkastuskäynneillään priorisoi tiedotuksen lähinnä susivahinkojen kauhisteluun, raatokuvien esittelyyn ja ohjeistaen tilallisia siitä miten tulee toimia, että saadaan edes se yksi kaatolupa kestävien pitkän tähtäimen ratkaisujen sijaan, ei vahinkokertymän laskua ole näkyvissä. Ojassa on luonnollisesti omakin lehmä, koska sudet ajoittain tappavat reviireillä valtoimena juoksevia metsästykoiria ja silloin tuotantoeläinvahingot ovat varsin kelvollinen vetohevonen viemään eteenpäin agendaa, joka tähtää lyhytnäköisesti satunnaisten susien tappamiseen. Tillallisten ongelmat kuitenkin näillä ratkaisuilla tapaavat lähinnä kumuloitua, joissain tapauksissa myös koiravahingot, koska dynamiikaltaan rikkonainen susilauma ei ole kykeneväinen saalistamaan suurriistaa.
Kehoitankin nyt riistanhoitoyhdistyksiä ja myös riistakeskuksen aluetoimistoja aktivoimaan näitä kenttätoimijoita myös siihen, että tilalliset saavat oikeata tietoa mm. mahdollisuudesta saada useamman tuhannen euron petoaitatarvikkeet riistakeskuksesta veloituksetta. Pitkän aikavälin ennaltaehkäisyyn tähtäävien toimenpiteiden tiedojakamisen kentälle voidaan perustellusti katsoa kuuluvan riistahallinnon kenttätoimijoiden eli juurikin petoyhdyshenkilöiden tehtäviin.Tämä riippumatta siitä, että henkilötasolla ase voikin olla lekaa ja rautakankea luontevampi työväline. Mitä aiemmassa kasvavan riskin vaiheessa nämä kestävät ratkaisut löydetään, sen vähäisemmäksi jäävät vahingot.
Leena Iivonen
