Kansanedustajat Aittakumpu, Könttä ja Kettunen ovat olleet kovin huolissaan karhun niin sanotuista kannanhoidollisista luvista ja etenkin muutamiin lupiin kohdistuneista muutoksenhauista. LSL Tapiolan piirijärjestöt Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Pohjois-Hämeessä hakivat muutosta Suomen riistakeskuksen tekemiin poikkeuslupapäätöksiin. Itä-Suomen hallinto-oikeus asetti Pohjois-Karjalan 7 päätöstä täytäntöönpanokieltoon 10.8 ja samoin tekivät 17.8. Pohjois-Suomen ja Hämeenlinnan hallinto-oikeudet. Kaikkiaan täytäntöönpanokielto koskee 9 päätöstä, joilla myönnettiin lupa 111 karhun tappamiseksi. Keskustan kansanedustajien mielestä muutoksenhaku ei ole oikeudenmukainen. Tämä pitää monilta osin paikkansa, joten palataan tähän hieman jäljempänä.
Edustaja Kettunen ehti tuoreeltaan antaa lausunnon myös Kainuun sanomille: ”–Kyseiset luvat on haettu ja myönnetty Suomen lakien mukaan. Tässä annetaan suhteettoman paljon valtaa yhdelle yhdistykselle, Kettunen kertoo.”
Kyllä. Luvat on haettu lain mukaan. Tämä ei ole kyseenalaista, eivätkä Tapiolan piirijärjestöt ole valittaneet hakemuksista tai luvanhakijoista, vaan Suomen riistakeskuksen päätöksistä.
Siihen on olemassa tietty syy, miksi lainsäädäntövalta, täytäntöönpanovalta ja tuomiovalta on eriytetty. Herrat kansanedustajat ovat tästä juuri oiva esimerkki, miksi valtaa ei ole hyvä keskittää vaan hajauttaa.
Tapiolan piirijärjestöillä ei ole valtaa. Järjestöillä on oikeuksia ja oikeus hakea muutosta siten kuin metsästyslaissa on säädetty. Ja kyllä, muutoksenhaku maksaa, mikäli valitus hylätään. Tämän hetken tuomioistuinmaksu on 270€ alemmassa hallintotuomioistuimessa. Oikeusvaltiossa ei kuitenkaan tarvitse maksaa siitä, mikäli kansalainen oikaisee viranomaisen (tai julkista valtaa käyttävän julkishallinnollisen toimijan) tekemää hallintopäätöstä oikeudessa, koska oikeusvaltiossa viranomaisen päätöksen on perustuttava lakiin. Suomi on ainakin toistaiseksi noudattanut tältä osin oikeusvaltioperiaatetta.
Sen sijaan että suuna päänä liehuvat edustajat ja muut poliittiset pyrkyrit kiinnittäisivät huomiota viranomaispäätösten lainmukaisuuteen, halutaan puuttua mm. muutoksenhakuoikeuteen. Suomen riistakeskus on maa- ja metsätalousministeriön alainen toimija, jolloin vastuu ja ohjausvelvoite on myös ministeriöllä. Tuomioistuimen toiminta ei perustu luottamukseen tai epäluottamukseen, vaan lakiin ja oikeudenkäyttöön.
Niin ikään pelkästä valittamisen riemusta tehty muutoksenhaku ei ole mielekästä, koska prosessi on raskas ja aikaavievä. Mikäli muutoksenhaku ei menesty, on myös varauduttava maksamaan tuomioistuinmaksut, mikä on useiden päätösten kyseessä ollen myös kallista. Aivan niin paljon ei ”kiusanteko” huvita, että siitä olisi valmis maksamaan tuhansia euroja.
Ohessa on muutamia Tapiolan piirijärjestöjen hankkimia päätöksiä aina Eu-tuomioistuimesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kannattaa hetki tutustua niihin ja miettiä uudelleen, onko kyseessä ”kiusanteko”, vai onko tarkoitus saada poikkeuslupaprosessi vastaamaan kansainvälisen sopimuksen mukanaan tuomia jäsenyysvelvoitteita. Sopimuksista ei voi poimia vain itselleen mieluisia osia ja tulkita muita miten huvittaa, vaikka se kepulandiassa olisikin ”maan tapa”. Metsästyslain 41 a § 3 momentin päätöksissä on kyse tasan samasta suojelusta poikkeamisesta, kuin 1 momentin kohdallakin. Edellytykset näille ”kannanhoidollisille” luville ovat jopa tiukemmat, kuin niin sanotuille vahinkoperusteisille poikkeusluville.
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu, asia C‑674/17
KHO 2020:28, suden kannanhoidollinen metsästys
KHO 2020:27, suden kannanhoidollinen metsästys
KHO 2022:48, ilveksen kannanhoidollinen metsästys
Huomattavaa edellä olevissa päätöksissä on se, että luontodirektiivin artikla 12 tarkoittama tiukka suojelu koskee kaikkia liitteen IV lajeja, myös karhua ja ilvestä.
Muutoksenhakuprosessissa on toki puutteita. Ehdottoman tärkeää olisi saattaa poikkeuslupakäytännöt sellaisiksi, että kenenkään oikeusturvaa ei loukattaisi. Tämä edellyttäisi päätöksenteon osalta menettelyä, jossa päätös voitaisiin antaa niin hyvissä ajoin, ettei hallinto-oikeuden olisi tarpeellista turvautua täytäntöönpanokieltoihin. Nykyisessä lainsäädännössä ei ole tähän estettä. Täytäntöönpanokiellon avulla turvataan oikeushyvä siinä tilanteessa, että päätös on luonteeltaan peruuttamaton.
Kärnämäiseen retoriikkaan turvautuva Könttä näkee järjestön ”valitusliittona”. Jos kyseessä olisi mikä tahana muu hallintopäätöksiä tekevä taho, kuin Suomen riistakeskus, joka toimisi vastaavalla tavalla tehden jatkuvasti lainvastaisia päätöksiä, olisiko oikeutettua ja tarpeen puuttua siinä tapauksessa valitusoikeuteen vai itse viranomaisprosessiin?
