Joulun pyhinä kuultiin, että Huhtavaarassa oli käynyt susi. Käynyt vasta: tuoreiden jälkien jono kiersi vastasataneella lumella. Miessakilla niitä mittailtiin, verrattiin koirien jättämiin. Mukulat sotkivat perässä, mielivät muka seurata sutta mustan metsän rajaan. Sotkivat lumeen omia jälkiään.
Hirvisalmessa teljettiin lampolan ovi. Isäukon rakentama, kuten koko tila. Hakkarainen levitti piikkilankaa pihan poikki. On siinä pyhätyöt, siunaili emäntänsä.
Välipäivinä pakasti. Uudeksi vuodeksi taas lauhtui: satoi uutta lunta, joka peitti entiset jäljet.
Immola alkoi viedä lapsia autolla kouluun. Mukulat tungeksivat takapenkillä toistensa syliin, nauroivat toistensa päälle. Joku keksi osoittaa sormella mustaan metsään, huutaa sutta. Herkesi vasta, kun apostolinkyydillä uhattiin.
Nuutinpäivään tultaessa ei enää puhuttu muusta kuin sudesta. Soitettiin etelästä asiantuntija kaatoluvista kertomaan. Tuli nainen. Hakkarainen ja Hirvisalmi marssivat kesken kokouksen kunnantalosta; lakit eivät olleet hievahtaneetkaan ohimoilta. Pimeässä illassa ulvoi pelkkä tuuli.
Huhtavaaran emäntä alkoi tammikuulla kertoilla kohtaamilleen, miten susi rapistelee iltaisin omenapuitten katveessa. Tupaankin katsoo, peto, keltaisin, halukkain silmin. Niin kuin tietäisi naisväkeä huoneissa olevan. Suuttui, Huhtavaaran emäntä, kun kuulemaansa arveltiin tuulen tekosiksi, näkemäänsä kuun kajoksi taivaalla. Mukulat sille oppivat piankin kiusaa tekemään. Ulisivat iltaisin Huhtavaaran ovella, pinkaisivat karkuun keittiön ikkunan alla.
Pitikin tulla, pedon, näille maille. Näitä seutuja sotkemaan.
Kun tammikuu vaihtui helmikuuksi, Hirvisalmen vanhimmainen juoksi kerran läkähdyksissä Hakkaraisen taloon. Sanoi suden seuranneen. Immola oli jättänyt tytön koulusta tultaessa Hirvisalmen mutkaan, josta oli Hakkaraiseen kivenheiton matka. Metsän rajassa olikin vartonut susi. Tyttö pyöritti päätä vesissä silmin, kun kysyttiin, tohtisiko tämä kävellä kotiin Hakkaraisen emännän kanssa kahden. Tarvittiin isäntää saattajaksi, ja isäänsä. Saattoipa tuo olla tottakin. Semmoinen vaalea tyttölapsi kun oli.
Hirvisalmi itse sen keksikin, että lähdetäänpä ukot partioon raitille. Susi kavahtaa miestä javalkeiden lyhtyjen valoa. Laskiaisviikolta lähtien päätietä partioikin mustatakkisten miesten joukko.Huhtavaara kantoi kivääriä, toiset lyhtyjään. Omiansa varjellen.
Illat olivat pimeät, talvihämärä hukkui valkoiseen valoon. Sutta ei näkynyt.
Immola kertoi partiossa, että mukulat tätä nykyä ryntäävät aamuisin autoon kuin viiripäät, ovat alkaneet niin kovin pelätä sutta. Hakkarainen kirosi ääneen, että saattaisipa muuttua eräilläkin ääni kellossa näillä selkosilla. Saattaisi muuttua etelän nainen, jos peto ahdistaisi sen mukuloita. Saisi ahdistella, etelän naista.
Sitä vaan tahtoivat vieraiksi käydä tuttavat metsät ja rannat. Tulee säikkyneeksi, kavahtaa suuren puun varjoa, kun se osuu tuulessa lyhtyjen valoon. Tahtoo väsyttää se alinomainen valppaus. Ja huolettaa, etteikö sentään se emäntäväki katso tätä nykyä vähän vinoon. Kun ei ole miehistä sanansa mittaisiksi. Ei ole miehestä suden kaatajaksi.
Hirvisalmi jäi ensimmäisenä partiosta. Kynämieheksi rupesi. Kirjoitti paikallislehteen, että ei ole mustan metsän pedoista täällä eläjiksi. Pani se siihen niinkin, että miehenkö täältä pitää lähteä, suden tähden. Pani nimensäkin alle. Emäntänsä leikkasi jutun lehdestä talteen, esitteli kylässä käyville.
Maaliskuulla Huhtavaarakin jäi joukosta. Sille oli tullut jotain riitaa Hakkaraisen ja Immolan kanssa: oikeasta reitistä, riittävästä luodinkantamasta kai siellä torailtiin. Raitilta nähtiin, että Huhtavaara ennemmin valvoi taloa. Istui iltamyöhään tuvan ikkunassa, katsoi verhojen lomasta mustan metsän rajaan. Toiset tiesivät kertoa, että ukko istuu siellä kivääri sylissä. Pusertaa nyrkeillä aseen viileää pintaa, kannattelee kämmenillä. Tiesivät kertoa, että ei ole mies enää entisensä.
Pääsiäiseen kesti, ennen kuin susi palasi.
Susi tuli aamuyöllä metsän rajasta korvat höröllä, keltaisten silmien katse pyyhki valppaana ilmaa. Susi kulki kaiuttomin askelin Huhtavaaran pihan poikki, jätti kevyet jäljet ohueksi hiutuneeseen lumeen. Susi jatkoi Hirvisalmen lampolan sivuitse ja jäi seisomaan kotvaksi Hakkaraisen maille, hämärässä kimmeltävän piikkilangan viereen.
Tarkasti maisemaa kuin ensimmäistä kertaa.
Susi kääntyi vartioimattoman pääraitin mutkassa, ehti pysähtymättä mustan metsän rajalle.
Kukka-Maaria Turunen (nimim.)
