Ulvilasta, päivää!

Viime päivinä LSL Tapiolan piirijärjestöjen tekemiin valituksiin on liittynyt erinäisä, piirteiltään ikäviä epäselvyyksiä. Sosiaalisen median keskusteluissa valituksiin on yhdistetty täysin ulkopuolisia henkilöitä (mm. viihdealalta), joilla ei ole mitään tekemistä edellä mainittujen oikeudellisten toimien kanssa. Näissä aloitteellisia ovat olleet yhdistykset.

Ohessa muutama selvennys asiain tilaan: 

Tapiolan piirijärjestöt ovat valittaneet aiemmin selvitettyyn valitusoikeuteensa perustuen, Suomen riistakeskuksen myöntämistä poikkeusluvista Haapajärvellä (8.12.2020) sekä Tohmajärvellä (21.12.2020 ja 29.12.2020).

Suomen riistakeskuksen myöntämästä poikkeusluvasta Haapajärvellä neljän (4) suden tappamiseksi valittivat piirijärjestöt Tapiola Pohjanmaa ja Tapiola Pohjois-Savo – Kainuu. Kyseisten piirijärjestöjen nimenkirjoitusoikeuden omaavat puheenjohtajat on kerrottu yhdistyksen sivuilla (linkki). Henkilöt ovat yhdessä myös allekirjoittaneet valituksen. Tästä on kerrottu mm. seuraavissa uutisissa: Maaseudun tulevaisuus ja Hämeen sanomat. Tapiolan piirien tekemiin valituksiin ei ole siten osallinen kukaan ulkopuolinen henkilö tai taho. Olemme näistä tiedottaneet mm. Facebookissa sivullamme ja asiasta uutisoi myös YLE

Pohjanmaan piirijärjestön kotipaikka on PRH:lle ilmoitettu olevan Perho. Lain mukaan yhdistyksellä tulee olla kotipaikka jossain Suomen kunnassa. Ja kyllä, postiosoite on Ulvilassa. (Se voisi olla vaikka Utsjoella tai Hangossa ja kaikkea siltä väliltä.)

Tapiola Pohjanmaan puheenjohtaja on Sari Kantinkoski, Ulvilasta (Ulvsby). Hyvää päivää. 

Jotta ei jäisi mitään epäselvää, kerrottakoon ystävällisesti seuraavaa:

Ikä: 47
Pituus: 162cm
Paino: 57kg
Horoskooppi: oinas
Sivilisääty: eronnut
Lapsia: yksi, täysi-ikäinen
Parisuhde: hyvä
Kengännumero: 38
Ajokortti: B
Lempiväri: vihreä
Puolue: Ei
Kukka: Linnaea borealis

Sähköposti: tapiolary@gmail.com 
Puhelin: 0505944673 (en vastaa tuntemattomiin numeroihin, joten valmistaudu esittelemään itsesi, niin minäkin teen) Numero on myös yksityinen, joten vastaan siihen nimelläni. Nyt ja aina.

Sopii tulla kahville. En ole silti varma keitänkö, joten tilanteesta riippuen mahdollista on myös omakustanteinen ja omatoiminen tarjoilu huoltoasemalla. Riippuu sinusta.

Ystävällisin terveisin: Sari Kantinkoski

Luonnonsuojeluliitto Tapiola, sihteeri, perustajajäsen

Pohjanmaan piirijärjestön puheenjohtaja

 

Ps. Parkkisakko 90-luvulla Porista. Maksettu.