Luonnonvarakeskus julkaisi arvionsa susikannan koosta 5.6.2019. Julkaisu on merkittävä virstanpylväs vuotuiseen susikeskusteluun ja laadullisesti kohentunut merkittävästi alkuvuosien pentuekartoista. Tämänvuotista voidaan pitää jo varsin hyvänä tietopakettina siitä mitä suden vuoteen kuuluu. Myös aineisto sisältää aiempaa enemmän oikeasti tieteellisesti valideja elementtejä, joiden tuottamaa informaatiota voidaan pitää faktana ilman, että sitä on mielekästä tai tarpeen tarkastella inhimillisten muuttujien kautta.
Kokonaisvaltaisesti kannanhoidon onnistumista ei kuitenkaan ole mahdollista tarkastella ainoastaan yhden vuoden maaliskuisen tilanteen perusteella, eikä edes siten mitä on saavutettu viimeisimmän ja sitä edellisen välillä. Susi on biologialtaan laji, joka muodostaa pysyvän asuinreviirin ja elinikäisen kumppanuuden ja tämä lajille tyypillinen stabiliteetti on tarkasteltavissa ainoastaan sen kautta miten pidemmällä aikavälillä laumojen elinvoimaisuus säilyy. Jos olosuhteet ovat optimaaliset, minkä tulisi olla kannanhoidon ja suojelun tavoite, olemassa olevien reviireiden tulisi säilyä vuodesta toiseen jälkelästuottoisina ja oheen muodostua uusia.
Kuva puhuu usein enemmän kuin tuhat sanaa, joten tämän blogikirjoituksen keskeisin sisältö löytyy kuvista.
Tunnettu kuolleisuus 2011-2018
Laumojen tilan muutos 2018-2019
Lopuksi vielä muutama johtopäätös:
-Suden kannanhoito Suomessa ei ole onnistunut.
-Kanta ei ole stabiili vaan jatkuvassa käymistilassa.
-Kuollut susi on yhtä kuollut riippumatta siitä onko se tapettu luvalla vai luvatta ja vaikutukset kannankehitykseen ovat täysin yhteneväiset. Se taantuu.
-Tyytyväisyyteen on aihetta aikaisintaan kun ollaan kannan tilan suhteen ensimmäisen kerran ylitetty tarkastelujakson alun tilanne ja mielellään pysyvästi.
-Tyytyväisyyteen ei ole aihetta mikäli tämä saavutetaan ainoastaan ennusteessa, minkä haarukka on niin valtava, että ilman maailmanloppua siihen osuu väkisinkin.
—
L
