”Liikenneministeriö on päättänyt tarttua kansalaisten huoleen rattijuopumuksen ennaltaehkäisyssä. Rattijuopumuksen promillerajaa nostamalla 1,5 pyritään vaikuttamaan ilmiön sosiaaliseen hyväksyttävyyteen ja saada yhteisö tuomitsemaan ilmiö laajalla pohjalla.”
Yllä oleva täysin kuvitteellinen sitaatti on jo ajatuksen tasolla täysin mieletön, eikä kukaan tosissaan uskoisi tällaisen hölmöilyn toimivuuteen. Sitaatti pitää kuitenkin paikkansa, kun ajatuksen esittää maa- ja metsätalousministeriö ja tavoitteena on suden kannanhoidollinen metsästys. Kun tapetaan laittomasti tapettuja susia vastaava määrä laillisesti, salametsästys vähenee. Niin varmasti, mutta vain siitä syystä ettei susia riitä enää salametsästäjille. Susikannalle itsessään ei ole merkitystä sillä tapetaanko yhtäläinen määrä lupapaperi taskussa vai ilman lupaa. Kun kuolleisuus ylittää syntyvyyden, kanta kääntyy laskuun. Se on kohtuullisen yksinkertaista biologiaan perustuvaa päättelyä.
Kannanhoidollisen metsästyksen piti olla kaksivuotinen kokeilu 2015 ja 2016 talvella ja hankkeen avulla piti lisätä suden sosiaalista hyväksyttävyyttä, lisätä sen arvoa riistaeläimenä sekä ennaltaehkäistä salametsästystä. Ministeriö on jo myöntänyt kertaalleen (Loimaa, 16.4.2019: Sami Niemi, suullinen tiedoksianto) kannanhoidollisen kokeilun menneen pahasti pieleen, eli ns. päin persettä. Tapettiin enemmän kuin piti ja vääriä (lisääntyviä) yksilöitä. Susikanta romahti ja tämä yllätti kaikki.
Vai yllättikö? Eikö mitään opittu vuosilta 2006-2007? Sudenhoitosuunnitelman kolmannessa, lausunnolla olevassa versiossa esitetään vuoden 2007 kannanarvioksi 270-300 sutta, minkä jälkeen kanta alkoi pienentyä. Kannanarvion saatavuudessa on pieniä ongelmia, sillä sudenhoitosuunnitelman luonnoksessa ei viitata arvion osalta mihinkään dokumenttiin. Sellainen kuitenkin löytyy RKTL (nyk. LuKe) lausunnosta 10.9.2007, joka on annettu ministeriölle koskien riistanhoitopiireille annettavaa määräystä riistaeläinten (susi ja ilves) metsästyksen rajoittamisesta. Lausunnossa todetaan mm. seuraavaa: ”Tiedot ja arviot ovat hyvin alustavia, sillä tarkempi kuva saadaan vasta lumipeitteen aikana jolloin jälkien havainnointiolosuhteet ovat olennaisesti paremmat.” Lisäksi lausunnossa todetaan myös että ”susien vähäisestä lukumäärästä johtuen samansuuruisen susisaaliin vaikutus voi johtaa toisistaan suuresti poikkeaviin kehityssuuntiin susikannassa. Poiston vaikutus riippuu saaliiksi päätyvien susien iästä, sukupuolesta ja lisääntymisbiologisesta asemasta susiyhteisössä.” Maaseudun Tulevaisuus uutisoi 17.9.2007: ”Määräyskirjeluonnos riistanhoitopiireissä Maa- ja metsätalousministeriö aikoo sallia tulevalla pyyntikaudella 37 suden tappamisen.”
Kuulostaako tutulta? Luonnonvarakeskuksen lauma-arvioissa ennen kannanhoidollisia metsästystoimia varoitettiin nimenomaisesti arvioiden suurista epävarmuustekijöistä. RKTL:n varsinaista arviota susikannan koosta 2007 ei löydy varsinaisesti mistään, sillä riistahavainnot.fi sivustolla arviot alkavat vasta loppuvuodesta 2008. Sen sijaan RKTL:n riista- ja kalatalousselvityksistä vuodelta 2008 löytyy suden kannanarvioksi 200 yksilöä kohdasta ”Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2007”.
Kun tarkastellaan Suomen susikannan kehitystä 1996-2019, käyrä näyttää tältä:
Ministeriön mukaan se näyttää tältä:
Ja käyrien tulkinnasta tulee merkityksellinen kun tarkastellaan kehitystä vain vuoteen 2007 saakka.
Miksi vuosi 2007 on jotenkin oleellinen? Suomi sai samana vuonna EU-tuomioistuimelta tuomion jäsenyysvelvoitteidensa noudattamatta jättämisestä. Suomi oli toteuttanut suden metsästystä ennaltaehkäisevässä mielessä, pystymättä osoittamaan, että metsästyksellä voisi olla tosiasiallista merkitystä petovahinkojen ennaltaehkäisyssä. Kirjeessään 2.11.2007 Suomi selittää tekemiään toimenpiteitä koskien saamaansa tuomiota ja toteaa susikannan osalta seuraavaa: ”Susikanta on vahvistunut edelleen ja kasvu ylittää sen mitä hoitosuunnitelmassa on asetettu minimitavoitteeksi.”
Varsinainen hauskuus ilmenee kuitenkin 26.10.2007 päivätystä luonnoksesta: ”Susien aiheuttaman haitan ja vahingon estäminen”, jossa kuvaillaan kahdella tapausesimerkillä miten metsästyksen avulla oli vahingot saatu loppumaan. Ne loppuivat kun Kuhmoisten-Oriveden reviiriltä ja Kaavin-Juankosken reviiriltä molemmista tapettiin Pohjois-Hämeestä lisääntyvä naaras ja Pohjois-Savosta lähes koko lauma, mukaan lukien alfapari. Johtopäätöksenä kirjelmässä todetaankin että: ”lauman nuorten yksilöiden poistaminen ei välttämättä vaikuta sen käyttäytymismalliin, toisaalta lisääntyvien ns. alfayksilöiden poisto näyttäysi vähentävän esim. pihakäyntejä.” Nerokasta. Toisin sanoen hävittämällä sudet häviävät myös ongelmat. Nyt vain vielä mietitään että miten tämä on linjassa luontodirektiivin 12 artiklan vaatimusten kanssa?
Talven 2006-2007 aikana tapettiin ministeriön ja riistanhoitopiirien luvilla 33 sutta, viranomaisen myöntämän kokonaiskuolleisuuden noustessa 38 yksilöön. Sitä edellisenä metsästysvuonna vastaava luku oli kuolleisuuden osalta 17. Vuosien 2005-2006 välillä susikanta koki noin 22% kasvun ja sen jälkeen 2014-2015 vielä huimemman 57% kasvun. Kannanhoidollisen metsästyksen aikana ja sen jälkeen tapettiin yhteensä 156 sutta, erinäisin luvin, määräyksin tai ilman lupia. On syytä kysyä myös mikä osuus ylimitoitetuilla metsästystoimilla on ollut kannan toistuvaan romahtamiseen, vaikka ministeriö niin mielellään syyttäisikin salametsästyksen oletettua laajuutta.
Palataan vielä hetkeksi takaisin susikannan kasvua osoittavaan käyrään. Suomen susikanta on 23 vuoden aikana kasvanut 50-64 yksilöä vuodesta 1996 viimeisimpään kannanarvioon nähden. Ilman näitä alustavia arvioita, kanta on korkeimmillaan käynyt 260 yksilössä, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että se on yksilömääräisesti kaksinkertaistunut verrattuna 90-luvun loppuun. Kun kyseessä on laji, jonka yksilömäärä ei ole ylittänyt 200 yksilön rajaa kannanarvioissa kuin 9 kertaa koko tarkastelujakson aikana ja senkin ylähaarukasta, ei ole syytä paukutella henkseleitä, ainakaan kovin laajalla kaarella. Se kannan kasvu nimittäin mahtuu seuraavaan kaavioon:
Muistutuksena metsästystä haikailevaan maa- ja metsätalousminsiteriöön. Susi on aivan yhtä kuollut, tapettiin se millä tahansa poikkeusluvalla tai ilman lupaa. Ministeriö on kuitenkin jo 2006 ilmoittanut, että kantaa tullaan rajoittamaan noin 200 yksilön kieppeissä: ”Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) ennusteen mukaan susikanta kaksinkertaistuisi seuraavan viiden vuoden aikana, jos suden pyyntimäärät pysyisivät nykytasolla. Tällaiseen kasvuun susikantaa ei kuitenkaan maa- ja metsätalousministeriön mukaan haluta päästää, vaan kannan nousu pidetään kurissa pyynnillä. ”(Kaleva 3.9.2006) Uuden sudenhoitosuunnitelman tavotteeksikin on asetettu pienin elinvoimainen kanta, eli 25 lisääntyvää paria. Tämä määre ei kuitenkaan ole yhtenevä suotuisan suojelutason kanssa, sillä kuten Franklinin suosituksessa todetaan: ” 25 lisääntyvällä parilla sukupuuton riski on pieni seuraavan sadan vuoden aikana useimmilla tarkastelluilla kannanhoitomenetelmillä. Analyysin mukaan kuitenkin liian suurella metsästyspaineella kanta kuitenkin häviää varsin todennäköisesti.”
Ministeriön tarkoituskaan ei siis ole pitkän aikavälin, geneettisesti elinvoimainen susikanta Suomessa, vaan populaatio pidetään tietoisesti rajoitettuna ja pienenä toivoen ettei komissio tai kukaan muu huomaa, tai ainakaan nosta siitä meteliä. Kannanhoitoon liittyvän suojelun illuusiota pidetään yllä sidosryhmätilaisuuksilla, pullakahvilla, muutamilla poliittisesti korrekteilla korulauseilla ja esittämällä että nyt tällä kertaa ministeriötä mukamas kiinnostaa. Ympyrä on sulkeutunut. Katsotaan minkä lain ja momentin nojalla sutta laitetaan seuraavaksi taanalle.
