Kuluneen viikon aikana suurpetokeskustelua ovat värittäneet sekä metsästysjärjestöjen, ministerin, RKP:n, että europarlanmentaarikko Elsi Kataisen huolestuneet kannanotot Euroopan komission suunnittelemista ”tiukennuksista” luontodirektiivin tulkintaan. Kyseessä on siis luontodirektiivin ohjeasiakirjan päivitys, johon komissio pyysi lausuntoja mm. jäsenvaltioilta 20.11.2018 mennessä. Ohjeasiakirja on vuodelta 2007, joten sitä on syytäkin päivittää.
Nyt on hätä?
Mikä ensinnäkin on ohjeasiakirjan merkitys suhteessa direktiiviin? Tässäkään tapauksessa ”häntä ei heiluta koiraa”, eli ohjeasiakirja ei ohjeista direktiiviä, vaan päin vastoin. Katainen vaatii Iisalmen sanomien (23.11.2018) kolumnissaan, että ”EU:n luontodirektiiviä on joustavoitettava.” Nyt ei kuitenkaan olla avaamassa itse direktiiviä, sillä se juna meni jo. Komissio saattoi vuonna 2014 alulle laajan kuulemismenettelyn, jossa sekä lintu- että luontodirektiivien kunto tarkistettiin. Kuulemisessa kävi ilmi, että molemmat direktiivit koettiin hyviksi ja tarkoitustaan vastaaviksi. Sen sijaan ongelmia ilmeni niiden toimeenpanossa ja rahoituksessa. Myös Euroopan parlamentti antoi lausuntonsa 15.11.2017 toimintasuunnitelmasta luontoa, ihmisiä ja taloutta varten, kehottaen mm. kohdassa 36 seuraavaa: ”kehottaa komissiota tukemaan muun muassa sellaisten toimien käyttöönottoa, joilla viljelijöitä opastetaan suojelemaan karjaa suurpedoilta ja vaihdetaan karjan suojelua koskevia parhaita käytänteitä jäsenvaltioiden kesken.” Kohdassa 35 parlamentti mainitsee toki luontodirektiivin sisältämästä joustosta, mutta keinovalikoima, jolla yhteiseloon pyritään ja se voidaan saavuttaa, on jäsenvaltion toteutettavissa. Kunhan se on direktiivin mukainen. Tätä parlamenttikin tähdentää kehottaessaan: ”ottamaan tässä huomioon luontotyyppidirektiivin tarjoaman joustomahdollisuuden.” Se mahdollisuus on jo siis direktiivissä, 16 artiklan mukaisesti.
RKP vie hyperventilaationsa vielä astetta pidemmälle: ”Esillä on myös uusi susia koskeva liite” ja puolueen mukaan tämä liittyy EU-komission luontodirektiivin esitysluonnoksiin. Ei ole, eikä liity. Direktiivin liitteitä ei olla avaamassa eikä sinne olla tekemässä uusia liitteitä, jotka koskisivat vain ja ainoastaan sutta. Se on prosessina täysin erilainen, kuin ohjeasiakirjan päivitys. Kuten edellä todettu, ohjeasiakirja ei ohjaa direktiiviä, vaan päin vastoin. Ohjeasiakirja on tulkintaohje, jonka sisältö muotoutuu eritoten EU-tuomioistuimen oikeuskäytännöistä, nojaten tuomioihin ja niiden perusteluihin. Se sanotaan ohjeasiakirjan sivulla 4: ”The document is mainly based on relevant Court judgments”. Toisin sanoen, ohjeasiakirja nojaa siihen, miten tuomioistuin on direktiiviä tulkinnut kulloinkin. Ohjeasiakirjan tarkoitus on siten toimia työkaluna etenkin kansallisella tasolla, kun lainsäätäjä, hallinnollinen päätöksentekijä tai tuomioistuin tutkii, onko jokin lakiin liittyvä asia direktiivin mukainen. Ohjeasiakirja ei voi siten toisaalta esittää itsenäisiä tulkintoja, ohi direktiivin. Direktiivin tulkintaohjetta voisi ensisijaisesti pitää ”takuutodistuksena” EU-oikeuteen liittyvässä lainsäädännössä ja sen tulkinnassa. ”Näin toimien ette varmasti tule joutumaan rikkomusmenettelyyn.” Tätä ohjeistusta sekä Suomen, että Ruotsin metsästäjäjärjestöt, maa- ja metsätalousministeri, Elsi Katainen ja Ruotsalainen kansanpuolue nyt kuorossa vastustavat ilmeisesti ymmärtämättä ollenkaan mitä ovat vastustamassa ja miksi.
Kun RKP mainitsee että ”ehdotus on ristiriidassa todellisuuden kanssa”, lienee paremminkin kyse siitä, että todellisuus on ristiriidassa direktiivin velvoitteiden kanssa. Se kansallinen tahtotila, joka poliitikoilla on, heijastuu ikävästi suojelusta vetovastuussa olevaan ministeriöön, joka ei valitettavasti vieläkään ymmärrä perustehtäväänsä kansallisten velvoitteiden toteuttamisessa. Kerrottakoon nyt jälleen kerran, että kyseessä on lajien suojelu, ei se miten paljon, koska ja milloin nitä voidaan kulloinkin hävittää kun planeettojen asennot ovat suotuisia…
Kysymys siitä, soveltuuko luontodirektiivin 16(1e) artiklan poikkeamaperuste ensinkään metsästykseen, on käsillä Korkeimman hallinto-oikeuden asettamissa ennakkoratkaisukysymyksissä. Tähän tulkinta saadaan tuomioistuimen kautta, ei nyt päivitettävästä ohjeasiakirjasta.
50 000 sutta odottamassa pääsyä Venäjältä Suomeen?
Kataisen kolumni sisältää edellä mainitun lisäksi myös muita virheellisiä käsityksiä. Maasuurpedot hävitettiin Länsi-Euroopasta pääsääntöisesti 1800-luvun lopulla. Sudet säilyivät mm. Espanjan ja Italian vuoristoseuduilla, joissa mm. laumanvartijakoirien käyttö on perinteisesti ollut laajaa. Ahman luontainen levinneisyysalue noudattelee huhtikuisen lumipeitteen rajaa ja EU:n alueella sitä esiintyy ainoastaan Suomessa ja Ruotsissa. Vähitellen suurpetojen kannat ovat elpyneet ja ne ovat saattaneet palata entisille asuinalueilleen Euroopassa.
Venäjällä ei ole odottamassa 50 000 sutta rajanylitystä Suomeen. Moisen argumentin tueksi tarvittaisiin jokin lähde tukemaan tätä väitettä. Ammatillisten aineiden opettajana Kataisella pitäisi olla jonkinlainen käsitys siitä, että keskusteluun tuodut väitteet olisi syytä perustella. Edes auttavasti. Laikre, ym. ovat esittäneet tutkimuksessaan hyvinkin havainnollistavan aineiston Fennoskandian ja Venäjän euroopanpuoleisen alueen susipopulaatiosta. Karjalan, Kuolan, Suomen ja Skandinavian yhteenlaskettu populaatio on noin 1000 yksilöä (artikkelissa käytetty vuoden 2015 kannanrviota Suomen osalta). Läntisen Venäjänkin susikannan on arvioitu käsitävän noin 3000 yksilöä. Arviointia vaikeuttaa se, ettei Venäjän tarkkaa susimäärää tiedetä. Siperian sudet eivät ole kuitenkaan tulossa Suomeen, sillä maantieteellisesti sekä faunan, että flooran levinneisyyttä ovat aina rajoittaneet esteet, kuten valtameret, vuoristot tai aavikot. Tällaisen esteen muodostaa noin 2500 kilometriä pitkä Ural vuoristo. Se näkyy myös yllä IUCN:n kartassa.
Petovahingot oikeaan mittakaavaan
Kataisen kolumnissa jää ilmeisen tarkoituksellisesti epäselväksi myös mistä vahingoista tarkalleen ottaen on kyse? Ilmaan on heitetty lukemat 6000 ja 4000. Ovatko nämä vahinkohakemusten kappalemääriä, vahinkotapahtumien yksilömääriä vai euromääräisiä hakemuksia? Vuonna 2017 euromääräisesti haettiin kaikkien suurpetojen aiheuttamista vahingoista (poro mukaan lukien) yhteensä 6989484.46€ arvosta korvauksia. Lähes kaikki myönnettiin (6945720,14€). Luvuista puuttuvat LEX Halla ja vasahävikkikorvaus. Vuoden 2017 vahinkoyhdistelmästä käy ilmi, että Katainen on käyttänyt korvattujen eläinten yksilömäärää, porot mukaan lukien, sillä tämän tilaston lukema on 6074 korvattua eläintä. Mikäli jätetään poronhoitoalue pois, jossa susi kuuluu kyseisellä alueella liitteeseen IV ja ahma koko maan osalta liitteeseen II, saadaan taulukon 1 mukaiset lukemat. Nyt haettu korvaussumma kaikkien suurpetojen osalta onkin 598424,58€.
Ahman osuudeksi haettujen korvausten määrästä tulee poronhoitoalueen ulkopuolella hieman alle 6000€, ilveksen noin 17 000€, suden osuus jää 195 000€ ja voiton vie karhu yli 300 000€ korvaushakemuksilla.
Suden osalta vahinkokertymää kasvattavat nimenomaan koiravahingot, sillä tuotantoeläinten osalta korvauksia haettiin suden aiheuttamista vahingoista yhteensä noin 43 000€ arvosta. Suurpetojen aiheuttamia vahinkotilastoja aiemmilta vuosilta on saatavilla Tapiolan sivulla mm. täällä.
Vertailun vuoksi on mielenkiintoista tarkastella vahinkokertymiä koko EU:n alueen käsittävässä mittakaavassa. Miten kärjessä Suomi on mm. lammasvahinkojen osalta? Tässä kansainvälisessä vertailussa voidaan nojautua vaikka EU:n AGRI-komitean tilaaman tutkimuksen tuloksiin. Suomi asettuu Euroopan aluetta tarkasteltaessa aivan eri luokkaan kuin mm. Norja ja Ranska (taulukko 2).
Vastuullisuus ja kestävä kannanhoito
Susi on ollut Suomessa viimeksi suotuisalla suojelun tasolla 1800-luvun lopulla. Vastuullisuus syntyy teoista, ei muuttamalla vastuuttomuutta puheissa vastuullisuudeksi. Kirjatut tavoitteet eivät muutu itsestään miksikään ellei niitä viedä käytäntöön toteutettaviksi.
Ilveksen kannanhoidollista metsästystä on toteutettu lähinnä sen esiintymisen mukaan: ”Suomen Riistakeskus myöntää poikkeuslupia käytännössä suoraan kiintiön mukaan ja jakaa niitä kannan tiheyden perusteella maan eri osiin. Yksittäisten hakemusten perusteluilla ei ole käytännössä merkitystä lupien myöntämiseen.” Käytännössä kannanhoidollisen luvan saamiseksi riittäisi siis blanco paperi ilman mitään alakohtaisia hakemusperusteluja. Kahden edellisen vuoden metsästystahti on ollut sellainen, että ilveskanta kääntyi merkittävään laskuun ja kuluvalle kaudelle myönnettiin noin puolet aiemmasta lupamäärästä. Viimeisimmässä uhanalaisuusluokituksessa ilves on silmälläpidettävä.
Karhun osalta tilanne on samankaltainen. Kannanhoidolliseen metsästykseen riittää se, että eläimiä on alueella. Ilveksen tavoin karhu on silmälläpidettävä.
Yksikään Suomen suurpedoista ei täytä kansallisessa mittakaavassa ”elinvoimaisen” määrettä. Ensisijaisesti Suomi on vastuussa juuri tästä: oman kansallisen velvoitteensa hoitamisesta. Tässä velvoitteessa ex-situ, eli ”jossain muualla” suojelu ei ole se vaihtoehto. Nyt Katainen voisikin miettiä miten vastuullisuus ja kestävyys kohtaavat tässä näkökulmassa? Vai onko se niin että kepulasien läpi katsottuna näkyy vain ”vahinkoeläimiä” ja ”hyödyllistä riistaa”?
Direktiivi on ollut voimassa samanlaisena ja samansisältöisenä koko Suomen EU-jäsenyyden ajan. Jos sitä ei ole tähän mennessä osattu Suomessa soveltaa, on ohjeistusta syytäkin päivittää.
