Pieni äänekäs marginaali osoittautui olevan paljon suurempi, määrätietoisempi ja toimeliaampi joukko kuin ehkä alkuun kuviteltiinkaan. Pieni, äänekäs marginaali on tällä hetkellä kun aloitan kirjoittamisen, täsmälleen 37708 henkilöä. Sen veran on kertynyt yhteensä nimiä vetoomukseen ymäristöministeriön säilyttämisestä itsenäisenä ministeriönä, alle kahdessa vuorokaudessa. Vetoomus on ympäristöjärjestöjen yhteinen. Sen ovat masinoineet Suomen Luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto, Greenpeace, WWF, BirdLife, Natur och Miljö ja Maan ystävät.
Se löytyy täältä.
Ympäristö on laaja käsite ja siihen kuuluu paljon mm. maankäytön ja rakentamisen suunnittelua. Siihen kuuluu vesilain piirissä olevia asioita, samoin metsälain, jätelain, luonnonsuojelulain ja metsästyslain piirissä olevia asioita. Ympäristöä ei voi eritellä ja ottaa huomioon vain jossain, koska ympäristö on laajalti esillä kaikkialla. Ympäristö on ilma jota hengitämme, vesi jonka juomme ja ruoka jonka syömme. Ympäristö ei ole ”tuolla jossain”, kaukainen asia, joka huomioidaan silloin kun aikaa ja resursseja muilta kiireiltä liikenee, vaan läpileikkaus koko ihmiselämään. Liikenne, energia, teollisuus, kauppa, ihmisoikeudet… kaikki nivoutuvat lopulta myös ympäristökysymyksiin, samoin kuin kaikki tiet vievät Roomaan.
Toimittaja Lauri Kontro ilmaisi blogissaan ärtymyksensä ”byrokratian puolesta” kampanjoivasta ”äänekkäästä marginaalista”. Miksi ympäristöministeriön lakkauttamisesta pitäsi olla huolissaan? Eihän siitä pitäisi olla, vaan tulisi voida luottaa siihen että nämä asiat hoituvat ministeriön kuin ministeriön toimesta. Tällä hetkellä luottoa ei tunnu riittävän siihen, että uunituoreiden hallituspuolueiden käsissä siitä syntyisi muulla tavoin mitään kestävää ratkaisua.
Käytäntö on osoittanut että on helpompi toimia ennen kuin löysät ovat ns. housuissa. Ympäristöministeriön vaatiminen takaisin on huomattavasti vaativampaa kuin vaatia ettei sitä lakkauteta. Kuten Kontro kirjoittaa: ”Mikään ei ole ikuista” ja siinä vaiheessa kun muutkin hallinnonalat, kuten maa- ja metsätalousministeriö kykenevät kantamaan ympäristövastuuta, se voidaan ilomielin näille antaa.
Metsästäjäliiton puheenjohtaja Lauri Kontro sanoo olevansa Suomen suurimman luonnonsuojelujärjestön puheenjohtaja. Tämä liitto on metsästäjäliitto, jonka äänitorvena mies on toiminut vuodesta 2008. Tuona aikana Kontro on vaatinut mm seuraavaa:
– Uhanalaiselle lajille (sudelle) kaksinkertaista kaatolupamäärää kannanhoidolliseen metsästykseen. Ministeriön asetus myönsi luvan 29 suden kaatoon, Kontro vaati niitä 58.
– Uhanalaisen lajin (ahma) metsästys. Maa- ja metsätalousministeriö haikailee ahman metsästystä. Nykyisellään ahmakanta Suomessa on 230-250 ahmaa (v. 2013 arvio).
– Laulujoutsenen metsästyksen sallimista on perusteltu mm. metsähanhen(taigametsähanhi) taantumisella.
– Metsähanhen rauhoituksen vastustaminen. Hanhenmetsästyksellä on virkistysarvoa. Metsähanhikanta (taigametsähanhi) on ollut taantuva.
– Saukon poikkeusluvalla tapahtuvan metsästyksen kiintiön nostaminen 55 yksilöstä 95. Saukkoja on Suomessa tällä hetkellä noin 3000.
Metsästysseurat perustettiin aikoinaan kitkemään rehottavaa salametsästystä. Suomesta ehtivät hävitä euroopanmajava ja metsäpeura. Hirvi, laulujoutsen, näätä ja kaikki suurpedot olivat vähälukuisia. Vesikko katosi. Lähestulkoon kaikissa lausunnoissaan liitto esittää joko rauhoituksen purkamista tai saaliskiintiöiden tuntuvaa nostamista.
The New Yorker kirjoittaa tuoreeltaan seuraavasti: ” Scientists have discovered a powerful new strain of fact-resistant humans who are threatening the ability of Earth to sustain life, a sobering new study reports.” Vapaasti käännettynä: Tiedemiehet ovat havainneet uuden voimakkaan suuntauksen, jossa tosiasioita (faktoja) vastustavat ihmiset uhkaavat jo Maan kykyä ylläpitää elämää. Koko artikkeli luettavissa linkistä. Etenkin suurpetoasioihin perehtyvälle käy tuota pikaa selväksi miten tutkijoiden keräämää tietoa vähätellään ja levitetään suoranaista disinformaatiota. Milloin ollaan erimielisiä yksilömääristä, reviireistä ja siirtoistutuksista. Uusimapana ilmiönä ovat itseoppineet ”susitohtorit”, jotka keräävät omaa verrokkiaineistoaan ja keittelevät susien luita ja kalloja omissa padoissaan omiin hämäriin tarkoituksiinsa.
Kuten monet yläjuoksuilla asuneet ovat aikojen saatossa todenneet: lohta on vaikea kalastaa ellei se nouse jokeen, ellei sitä ole. Samoin asfaltilla on vaikea metsästää.
Byrokratiaa ei tarvita byrokratian vuoksi. Mutta miksi ympäristöministeriöllä on niin paljon nyt puolustajia, jos se on pelkkää byrokratiaa? Muistan lukeneeni vihreäkantisesta kirjasta: ”Parasta riistanhoitotyötä on elinympäristöjen suojelu.”
Milloin nuolukivien viemisestä hirville tuli luonnonsuojelun ydin?
Sari Kantinkoski
Metsästäjä
Luonnonsuojelyhdistys Tapiola, pj
Epilogi
Lopetellassani tekstin, on vetoomuksen allekirjoittanut 38994 ”marginaalista huutajaa”.
