Maa- ja metsätalousministeriö ilmoitti 10.10 2025, että Suomen susikanta on saavuttanut suotuisan suojelutason. Päätös perustui Luonnonvarakeskuksen laskurin tuottamaan elinkykyanalyysiin, jonka mukaan pienin elinvoimainen susikanta Suomessa olisi 248 yksilöä. Komission ohjeiden mukainen kymmenen prosentin “turvamarginaali” nosti luvun 273:een, ja siitä tuli ministeriön julkilausuma viitearvo. Numerot vaikuttavat tarkasti harkituilta, mutta kun niiden taustalla olevat oletukset ja riskirajat puretaan auki, koko järjestelmä alkaa näyttää siltä, miltä se onkin – korttitalolta, jonka tieteellinen ja oikeudellinen vakaus pettää heti, kun siihen puhaltaa.
Ministeriö ilmoitti soveltaneensa niin sanottua varovaisuusperiaatetta siten, että suden elinkykyanalyysissa hyväksytään lyhyen aikavälin 26 prosentin sukusiitosasteen kasvu ja 50 prosentin aliarviointiriski. Se on paradoksaalinen väite, sillä varovaisuusperiaate, joka on kirjattu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 191 artiklaan ja vahvistettu useissa unionin tuomioistuimen ratkaisuissa, tarkoittaa epävarmuuden tilanteessa riskien minimoimista – ei niiden hyväksymistä. Kun viranomainen etukäteen hyväksyy korkean sisäsiitosasteen ja suuren todennäköisyyden aliarvioida todellinen riski, se ei toimi varovaisesti vaan päinvastoin. Se ottaa tietoisen riskin lajin pitkän aikavälin säilymisestä.
Tämän lisäksi ministeriö perusteli viitearvoa oletuksella, että Suomen susikanta on yhteydessä Venäjän ja Skandinavian susiin. Väite on kaunis paperilla, mutta biologisesti perusteeton. Luonnonvarakeskuksen oma raportti (Luobio 80/2022) toteaa, että Fennoskandian nykyiset susikannat ja niiden välinen muuttoliike eivät riitä ehkäisemään sukusiitoskertoimen nousua. Venäjän suunnasta ei ole viime vuosina tullut lisääntyviä yksilöitä, ja Skandinavian ja jopa lounaisen Suomen susikanta on sekin eristyneenä omassa geneettisessä umpikujassaan. Poronhoitoalueet molemmin puolin rajaa muodostavat käytännössä esteen kaikelle mahdolliselle vaihtoyhteydelle Skandinaviaan, sillä sudet ammutaan lähes poikkeuksetta heti tavattaessa. Näin ollen viitearvon laskenta perustuu kuvitteelliseen geenivirtaan, ei todelliseen. Unionin tuomioistuin on todennut, että jäsenvaltion on osoitettava geneettinen yhteys todennettuna, ei oletettuna. Silloin, kun yhteys on katkennut, arvio on tehtävä sen mukaan – ei sen varaan, mitä joskus voisi olla. Myös tulevaisuus on kyettävä osoittamaan.
Yhtä ongelmallista on se, että viimeisin kanta-arvio on jälleen painottunut havaintotietoon DNA-aineiston sijaan. Havaintotieto perustuu ihmisten ilmoituksiin ja mallintamiseen, jotka heijastavat lähinnä havaintotiheyttä ja ilmoitusherkkyyttä, eivät todellista yksilömäärää. DNA-näytteet sen sijaan tuottavat toistettavan, yksilötasoisen ja geneettisesti varmennetun tiedon. Kun havaintopohjainen arvio ohittaa tieteellisesti validin DNA-aineiston, arvio ei enää täytä unionin oikeuden edellyttämää “parhaan käytettävissä olevan tieteellisen tiedon” vaatimusta. Ongelma on erityisen vakava, koska epävarmuus on suurinta juuri niillä alueilla, missä susikanta on määrällisesti vahvin ja lajin säilymisen kannalta ratkaisevin.
Tieteellinen epävarmuus ei kuitenkaan ole tämän kokonaisuuden ainoa heikkous. Uusin unionin tuomioistuimen ratkaisu, C-629/23 (Eesti Suurkiskjad), asetti suotuisalle suojelutasolle uuden ja tarkemman kriteerin: lajin on kyettävä toimimaan luonnollisessa elinympäristössään ja hoitamaan oma ekologinen tehtävänsä, esimerkiksi vaikuttamaan saaliseläintensä kantoihin. Tällä kriteerillä ei ole mitään tekemistä pelkän yksilömäärän kanssa. Se kysyy, pystyykö laji täyttämään sen ekologisen roolin, joka sillä on osana ekosysteemiä. Tämä näkökulma puuttuu täysin sekä Luken laskurista että ministeriön riskimallista. Niissä ei tarkastella ekosysteemin toimivuutta, vaan populaation tilastollista elossa pysymistä. Tosiasiassa lyhyellä aikavälillä(100v), koska malli ei mahdollista esimerkiksi sen skenaarion arviointia, että geenivirtaa ei ole ja asiaa tarkastellaan 200 vuoden periodissa. Suotuisan suojelutason arviointi muuttuu näin biologisen ja oikeudellisen käsitteen sijaan tilastolliseksi laskuharjoitukseksi.
Kun nämä elementit – riskien hyväksyntä, oletettu geenivirta, havaintotietoon perustuva arvio ja ekologisen tehtävän sivuuttaminen – yhdistetään, syntyy kokonaisuus, joka ei kestä kriittistä tarkastelua. Se on poliittinen hupelointi, ei tieteellinen arvio. Unionin oikeuden näkökulmasta tällainen menettely ei ole varovainen vaan riskiperusteinen, eikä se täytä niitä edellytyksiä, joita luontodirektiivin ensisijainen tavoite yhdessä varovaisuusperiaatteen kanssa jäsenvaltioille asettavat.
Kokonaisuus on erityisen ognelmallinen siksi, että sitä käytetään oikeuttamaan metsästyspolitiikkaa ja hallitusohjelman tavoitteita. Jos perustana on laskennallinen ja epävarma tarkastelu, jossa riskit hyväksytään ja geneettinen yhteys oletetaan, ei voida enää puhua tieteellisestä pohjasta tai oikeudellisesta varmuudesta. On puhuttava politiikasta. Ja politiikka ei voi korvata unionin oikeutta. Politiikka ei myöskään tunnetusti kanna vastuuta.
Kyse ei ole vain sudesta, vaan laajemmin siitä, miten Suomi noudattaa unionin ympäristöoikeutta ja toteuttaa yhteistä vastuuta luonnon monimuotoisuudesta. Kun varovaisuusperiaate muuttuu riskin maksimoinniksi ja tämän normalisoinniksi ja tieteellinen näyttö korvataan tilastollisella tulkinnalla, luontodirektiivin perimmäinen tarkoitus – lajien säilyttäminen pitkällä aikavälillä – on sivuutettu. Siksi on rehellisempää sanoa suoraan: Suomen suden suojelutason arviointi suotuisaksi ei perustu varmuuteen, vaan se on rakennettu poliittisen populismin varaan. Kestävyyttä tällä menetelmällä ei saavuteta.
Lähteet:
Luonnonvarakeskus (2022): Suomen susikannan suotuisan suojelutason viitearvon määrittäminen (Luobio 80/2022)
Maa- ja metsätalousministeriö, tiedote 10.10.2025
Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisut C-674/17 (Tapiola), C-629/23 (Eesti Suurkiskjad), C-441/17 (Białowieża), C-127/02 (Waddenzee)
Linnell J. & Boitani L. (2025): Developing methodology for setting Favourable Reference Values for large carnivores in Europe
