Kenellekään ei liene epäselvää, että Suomessa karhu on Luontodirektiivin IV-liitteen tiukasti suojeltu laji, jonka tahallinen tappaminen on kiellettävä. Velvoite on astunut voimaan viimeistään 2v siirtymäajalla siitä hetkestä kun Suomesta on tullut Euroopan unionin jäsen.
Direktiivi sallii suojelusta poikkeamisen tietyissä ennalta määritellyissä tilanteissa, joita on mm. vahinkojen ennalta ehkäisy ja pakottavat sosiaaliset syyt. Näiden lisäksi voidaan suojelusta poiketa vähäisessä määrin ja erityisen poikkeuksellisesti muista syistä, mutta tässäkin tapauksessa poikkeamiselle on oltava jokin hyväksyttävä päämäärä, minkä on tuettava lajin suojelua. Poikkeuksella ei saa heikentää, eikä estää suojelun tasoa ja sen tulee olla nettovaikutukseltaan positiivinen tai neutraali.
Noudatettuna tämä järjestely tarkoittaisi sitä, että karhuja tapetaan vain erityisen poikkeuksellisesti ja sellaisen syyn johdosta, mille ei muuta tyydyttävä ratkaisua löydy edes tosiasiallisen harkinnan jälkeen.
Vaan entäpä sitten Suomi ja kannanhoidolliseksi kutsuttu metsästys? Keskeisin ajatus tässä menettelyssä on se, että toimi on säännöllisesti vuosittain toistuva, yksilökohtaista harkintaa ei juurikaan tarvita vaan ministeriö asettaa kiintiön, minkä mukaan Suomen riistakeskus jakaa luvat hakijoille. Poronhoitoalueella, missä karhu on yhtä tiukasti suojeltu kuin muuallakin ei tarvita edes tätä jakoa. Paikalliset voivat metsästää niin kauan kun kiintiötä riittää vain siksi, että ovat paikallisia. Ulkopaikkakuntalaiset voivat metsästää valtion mailla mihin on ostettava Metsähallitukselta lupa. Näitä lupia toki myydään valtion maille muuallekin kuin porohoitoalueelle.
Karhunmetsästyksestä on tullut tiukasta suojelujärjestelmästä huolimatta bisnes niin maakunnan matkailyrittäjille, metsästyseuroille kuin Metsähallituksellekin. Matkailuyrittäjät majoittavat ja kestitsevät metsästysturisteja. Metsästysseurat myyvät vieraslupia jahtiin ja kaadollekin on monessa seurassa määritelty erillinen hinta. Pikaisen googletuksen perusteella siitä, että ammutaan tiukasti suojeltu yhteisön tärkeänä pitämän lajin edustaja, tilitetään metsästysseuralle 200-300 euroa. Saalis jaetaan seurueen kesken, mutta kaataja saa trofen.
Vuonna 2020 Metsähallitus kertoo myyneensä karhunmetsästykseen oikeuttavia lupia 3 707 kpl. 2153 poronhoitoalueelle, 1098 Pohjois-Karjalaan ja loput muille alueille, kuten mm. Kainuuseen. Jos lupa on ostettu päiväksi sen hinta on ollut 25 euroa, kausiluvan hinta on 50 euroa. Puhdas tuotto on näin olleen 92 675-185 350 euroa. Valtion liikelaitos vetää asialla ihan kohtalaista tiliä, siinäkin tapauksessa, että on ainakin jollain alueella lupautunut maksamaan osansa yhteisluvasta, jonka hinta on 200 euroa.
Pohjois-Karjalan ja Kainuun karhunmetsästyslupien päätyessä täytäntöönpanokieltoon, nähtiin uutisissa kirjoituksia, missä City Marketista alkaen yrittäjät tuskailivat menetettyä liikevaihtoa, mikä ilmeisesti on ollut jossain määrin merkittävä. Päätoimittajatkin Kalevassa ja etenkin Karjalaisessa äityivät kiukuttelemaan kiusanteosta, oletettavasti jokunen klikki on jäänyt saavuttamatta kun ei ole laitettavissa tapettujen karhujen kuvia etusivun uutiseksi.
Varsin mielenkiintoiseksi tämä kokonaiskuva muuttuu siinä vaiheessa kun tarkastellaan sitä mitä saaliille voisi luontodirektiivissä asetettujen edellytysten valossa tapahtua. Direktiivi nimittäin edellyyttää, että: ”Jäsenvaltioiden on kiellettävä näiden lajien luonnosta otettujen yksilöiden hallussapito, kuljetus, kaupan pitäminen tai vaihtaminen ja tarjoaminen myytäväksi tai vaihdettavaksi, lukuun ottamatta niitä yksilöitä,
jotka on otettu laillisesti ennen tämän direktiivin täytäntöönpanoa”
Edellä olevaa sovelletaan kaikkiin Karhun ja muidenkin IV-liitteen lajien yksilöihin ja osiin elävänä ja kuolleena, sekä kaikkiin näistä valmistettuihin tuotteisiin jne.
Sen direktiivin alakohdan sanamuodon mukaan, millä Suomessa karhua kannanhoidollisesti metsästetään, voidaan poiketa ainoastaan hallussapitokiellosta eli saalista ei tarvitse haudata. Sen voi syödä ja trofeet säilöä parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta sitä ei saisi myydä, ei juuri vaihdella, eikä suuremmin kuskaillakkaan. Tästä huolimatta karhua on tarjolla useissa eri paikoissa, purkkisäilykkeestä ’ala carteen. Riipisellä hinta on säilykepurkkiin pakattuna 29.90/210g.
Tokikaan kaikki tapetut karhut eivät päädy säilykkeenä myytäväksi, vaan jäävät metsästäjien omaan käyttöön, mutta jokunen euro varmasti lihakaupankin ympärillä pyörähtää. Muistelenn jostain lukeneeni, että yhden karhun arvo myydessä voisi olla jopa 10 000 euron luokkaa ja tämä on saanut metsästystilanteessaa aikaan jopa jonkinlaista kilpajuoksua siitä mikä seurue karhun saa kaadettua.
Kun verrataan käytäntöä ja sitä mikä voisi olla sallittua ja mikä taas ei, on selvää, että joku muu tätä kehitystä on ohjannut kuin halu noudattaa jäsenyysvelvoitteita. Muutoin ei täysin rahoitetun tiukasti suojellun lajin tappamisen ympärille voi kehittyä liiketoimintaa, minkä estyminen uhkaa kokonaisia seutukuntia.
