Maa- ja metsätalousministeriö lanseerasi 2015 suomen susikannan hoitosuunnitelman päivityksen, johon oli sisällytetty mm. erilaisia workshoppeja, joissa eri sidosryhmien edustajat pohtivat yhdessä, laajalla rintamalla ennaltaehkäiseviä toimia. Köyliön työpajassa oli tekemisen meininki. Pohdittiin mm. eri strategioita tiedotukseen, tuotantoeläinten suojaamista, toimista aiheutuvia kuluja ja konkreettisia ratkaisuja niihin. Näkemykset eivät olleet loppujen lopuksi niin kaukana toisistaan.
Puhuttiin myös metsästyksestä, joka olisi viimeinen keino, ellei laajamittaisista ja ensisijaisesti toteutettavista ennaltaehkäisevistä toimista olisi apua. Tappaminen toteutettaisiin tapauskohtaisesti harkiten, viimeisenä toimena. Koska allekirjoittaneella oli vakaa usko ennaltaehkäisevien toimien tarkoituksenmukaisuuteen ja toimivuuteen, ei tässä mittakaavassa markkinoitu harkittu metsästys näyttäytynyt ongelmana tai uhkana susikannalle. Nyt tuntui siltä, että oikeasti halutaan kääriä hihat, ministeriötä myöten.
Kun kannanhoitosuunnitelma tuli lausunnolle, tuli samalla lausuttavaksi maa- ja metsätalousministeriön asetusluonnos 29 suden kiintiöstä metsästyslain 41 a § 3 momentin mukaisesta suojelusta poikkeamisesta. Ei tämä näin pitänyt mennä. Kun asetus oli vielä lausunnolla, ilmoitti riistakeskus, että hakemuksia voi laittaa tulemaan… Kaikkiaan 17 suden suojelusta poikettiin niin sanotussa kannanhoidollisessa metsästyksessä. Kaikki muut toimet, joista pitkään ja hartaasti puhuttiin jäivät taka-alalle ja tappotalkoista tuli pääasiallinen toimitus.
Oli selvää, että meitä oli kusetettu.
Seuraavana vuonna ministeriö esitti lausuntokierroksella 39 suden tappamista ja päätti lopulta vielä korottaa kiintiötä 46 yksilöön. Kannanhoidollinen “kokeilu” päätyi lopulta katastrofiin susikannan romahtamisen myötä. Vuoden 2016 tunnettu kokonaiskuolleisuus oli lopulta 78 yksilöä päällekkäisten prosessien vuoksi. Poliisitoimi osallistui karkeloihin antamalla 15 määräystä (+ yksi sutena ammuttu husky) poliisilain 16 § nojalla. Myöhemmin oikeuskansleri totesi, että vain muutama määräys oli oikeudellisesti ongelmaton. Kaikki skenaariot, joista lausunnoissa varoitettiin kaikuivat kuuroille korville ja ne myös toteutuivat. Susikannan lisääntymispotentiaali romahti saaliin koostuessa huomattavilta osin lisääntyvistä yksilöistä (43% vuoden 2016 saaliista). Kannan romahdus viimeisteltiin, kun ministeriö lanseerasi talveksi 2017 “sosiaalisperusteisen” metsästyksen (Metsästyslaki 41 a § 1 momentti c-kohta), markkinoiden sitä “kannanhoidollisen metsästyksen jatkumisena“. Sinällään tämä oli pelkkä huijaus, koska 3 momentin mukaista metsästystä ei voitu enää jatkaa, mutta se ei häirinnyt ministeriötä, sillä kaksivuotisella asetuksella annettin poronhoitoalueen ulkopuolelle 2016-2017 ja 2017-2018 kummallekin vuodelle erikseen 53 suden kiintiö.
Kaksivuotista kannanhoidollista kokeilufiaskoa seurasi sosiaalisperusteinen metsästys, joka sinetöi susikannan romahduksen: noin puolet saaliista oli aikuisia yksilöitä. Alkujaan kahdeksi vuodeksi kaavailtu asetus jouduttiin kuitenkin heittämään romukoppaan, sillä susikanta saavutti silloisen pohjakosketuksensa kutistuen 150- 180 yksilöön. Vaikutukset siis kumuloituivat tietokatkosten, kontrolloimattoman tappamisen ja kokonaiskuvan puuttueessa. Keinoja oli paperilla, mutta niitä ei koskaan saatettu käytäntöön.
Korkein hallinto-oikeus otti tutkittavakseen Tapiola Pohjois-Savo – Kainuun muutoksenhaun Itä-Suomen hallinto-oikeudessa, jossa hallinto-oikeus oli hylännyt yhdistyksen valitusoikeuden. KHO totesi, että yhdistyksellä on valitusoikeus ja muutoksenhaku olisi näin pitänyt tutkia. Jonkin ajan päästä KHO ilmoitti harkitsevansa EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisua ja lopulta huomasimme kirjoittavamme kirjallista huomautusta EU-tuomioistuimelle asiaa koskevassa menettelyssä. Asian ollessa vielä EU-tuomarien pöydällä, maa- ja metsätalousministeriö ilmoitti päivittävänsä 2015 valmistuneen sudenhoitosuunnitelman. Huhtikuussa 2019 allekirjoittanut löysi itsensä Loimaalta, ministeriön isännöimästä sidosryhmätilaisuudesta, jossa neuvotteleva virkamies Sami Niemi ilmoitti kutakuinkin seuraavaa: Metsästys ei ole nyt “tapetilla”. Nyt on keksittävä muita keinoja yhteiseloon suden kanssa, mutta metsästys ei ole keinovalikoimassa. Esittelykierroksella piti kertoa odotuksiaan tilaisuuden suhteen ja itse ilmoitin olevani kutakuinkin skeptinen, mutta seuraavani mielenkiinnolla mitä tuleman pitää.
Noin kuukautta myöhemmin tuli julkisasaimiehen ratkaisuehdotus ja yllättäen ministeriön hankesivun asiakirjoihin alkoi päivittyä sudenhoitosuunnitelman päivitystyöryhmän kokousmuistioita, joissa kannanhoidollinen metsästys näytteli jälleen pääroolissa:
10.5.2019 valmistelutyöryhmä “Jatkettiin toteamalla, että on tullut välillä vaikutelma, että pihahavaintoasiaa on käytetty metsästyksen perusteluna ja pyyntilupien saamiseksi. Jatkettiin kysymällä, miten nykymalli on toiminut hyvin ja miten tämä muutos muuttaisi sitä.
Vastattiin tähän, ettei ole niin tarkkaa perustelua. Itä-Suomesta tulleessa viestissä todettiin, että
saadaan apu joustavasti poliisin kautta ja koetaan, että tilanne heikkenee.”
10.5.2019 valmistelutyöryhmä: “Niemen mukaan ratkaisun pohjalta jäsenvaltion on kirjattava, mitkä ovat kannanhoidollisen metsästyksen tavoitteet & poikkeus. On osoitettava, ettei voida saavuttaa tavoitetta muutoin. Jos ja kun kannanhoidollinen metsästys jatkuu, todennäköisesti hakijoiden työ ja huolellisuuden tarve tulee lisääntymään. On osoitettava, että tavoitteet toteutuvat.”
20.5.2019 ohjaustyöryhmä: “Sami Niemi jatkoi tavoitteiden ja hoitosuunnitelman sisällysluetteloluonnoksen läpikäyntiä ja totesi, että kannanhoito ei pidä vain sisällään kannanhoidollista metsästystä vaan myös monilajisen kannanhoidon.”
27.5.2019 ohjaustyöryhmä: “Niemen mukaan kannanhoidollisen metsästyksen mahdollista jatkoa suunniteltaessa onkin hyvin tarkkaan määriteltävä perusteet sille, miksi se sallitaan ja on myös osoitettava, ettei tavoitteita voi muutoin saavuttaa. Lisäksi on pystyttävä osoittamaan, että tavoitteet saavutetaan.”
EU-tuomioistumen ennakkoratkaisu 10.10.2019 ei ollut ministeriön kannalta kuitenkaan kovin mieluisa. Ministeriö joutui jälleen pohtimaan miten ratkaisun kiertäminen onnistuu ja mitkä voisivat olla sopivia tavoitteita, sekä miten osoitetaan ettei niihin muulla keinoin päästä. Suden kannanhoidollisen metsästyksen suunnittelu ja määrittely- hanke asetettiin joulukuussa 2019 ja näiden hankkeeseen liittyvien työryhmien yksinomaiseksi tarkoitukseksi tuli runnoa suden kantaa rajoittava tappaminen läpi siten, että ainakin välittömiltä sanktioilta vältyttäisiin. Työryhmien raportteja ei ole jostain syystä laitettu julkiseksi, mutta ne ovat kieroa luettavaa ja ainoastaan yksi ääni erottuu hegemoniasta: Luonto-Liitto, joka lopulta käveli pihalle työryhmästä. Sudelle ei jäänyt puolustajaa, mutta asia oli jo päätetty, joten ei ole syytä toimia viherleimasimena typeryydelle.
Eilen, 1.11.2021 maa-ja metsätalousministeriö antoi lausuntokierrokselle asetuksen, jonka mukaan metsästyslain 41 a § 3 momentin mukaisessa metsästyksessä voidaan tulevana talvena tappaa 20 sutta yhteensä 4 laumasta. On jo päätetty, että asetus tulee sellaisenaan voimaan, tai saattaa jopa nousta, esimerkiksi 25 suteen, käsittäen 5 hävitettävää laumaa. Jos 4 laumaan kohdistetaan 20 lupaa, se tarkoittaa käytännössä näiden laumojen hävittämistä. Tällä pyritään kiertämään direktiivin yksilöintivelvoite. Ei tarvitse yksilöidä, jos kaikki tai lähes kaikki tapetaan. Keskimääräinen lupamäärä per lauma on siten 5 sutta, jolloin suurella todennäköisuudellä jää jäljelle laumattomia susia, jotka sitten päätyvät kiertelemään pihoja tai aiheuttamaan harmia koirille. Nämä poistetaan kätevästi esimerkiksi poliisin määräyksin.
Koska nämä neljä laumaa eivät riitä kaikille innokkaille, suden tappamisesta kiinnostuneille, Suomen riistakeskus myöntää kiintiön ulkopuolelta yksittäisiä lupia joko vahinko- tai sosiaalisin perustein. Näitä lupia ei tulla yksilöimään, mikä saattaa myös rasittaa tulevaa lisääntymispotentiaalia, jolloin “kaikkien kaikille jakamien” lupien ja määräysten yhteisvaikutus kumuloituu ja seurauksena on jälleen kannan romahtaminen. On olemassa riski, että vahinkoperusteiset luvat voivat hyvinkin tuplata “kannanhoidollisen” kiintiön määrän. Tämä siksi, että “tasapuolisuus” ja “yhdenvertaisuus” toteutuisivat, jolloin päädytään jakamaan se tikkukaramelli. Kansallinen tahtotila on vuosien saatossa ollut tasan sama: susia pitää päästä tappamaan, vaikka väkisin ja tässä tien raivaamisessa ministeriö on nyt kunnostautunut. Enää ei silti ole kusetettu olo, koska tämä toimintakulttuuri on jo läpeensä tuttu. Aika harva asia enää yllättää.
Lepälle voisi todeta vain että, tee tahtos, tervaa persees. Mutta sanottu on.
Tarvitaan kolmas tuomio.
