Maanantai-illan (28.12.2020) päätteeksi alkoi sosiaalisen median susiviharyhmiä kiertämään melko absurdi esitys laittomista valituksista perustuen jokseenkin asiaan kuulumattomien ihmisten osoitetietoihin ja jotakuinkin täydellisen asiaa tuntemattomiin väitteisiin. Näiden melko suurenkin jäsenmäärän omaavien ryhmien (mm. Metsästäjät! yli 50 000) ylläpitäjät ovat vahvasti asemoituneet närkästymään siitä, että sutta koskevilta poikkeuluvilta vaaditaan lainmukaisuutta, joten tämä vähäiselläkin lain tuntemuksella paikkansapitämättömäksi todettavissa oleva esitys on saanut jatkaa elämäänsä kenenkään häiritsemättä tai juuri kyseenalaistamatta. On kivaa kun ”piiperöitä” hakutaan, vaikka sisältö ei omaisikaan totuuspohjaa tai rajapintaa vallitseviin tosiasioihin.
Tarkastellaanpa hiukan tämän esityksen sisältöä lainsäädännön valossa. Keskeisin ongelma näyttää olevan Tohmajärven sudenpyyntiluvasta valituksen tehneen yhdistyksen postiosoite. Todentotta, se on ollut ajantasaisiin tietoihin nähden väärä yhdistystietojärjestelmässä vielä 22.12.2020. Valitusoikeutta arvioitaessa postosoitteella ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Valitusoikeutta tarkatellaan Metsästyslain 90§ ja yhdistyslain valossa ja merkittäviä tekijöitä ovat se onko yhdistys rekisteriöity, mikä on yhdistyksen kotipaikka ja mikä on yhdistyksen säännöissä määritelty toimialue ja mikä on yhdistyksen säännöissä määritelty tarkoitus.
LSY Tapiola-Karelia on rekisteröity 28.12.2015, sen kotipaikka on Joensuu, säännöissä määritelty toimialue Pohjois-Karjalan maakunta ja tarkoitus Luonnon-ja ympäristön suojelu. Yhdistys on juuri metsästyslain 90§ määritellyt edellytykset täyttävä. Postiosoitteella tai jäsenten valitsemien luottamushenkilöiden asuinpaikoilla ei ole asiassa merkitystä. Suomessa on laaja yhdistymisen vapaus ja edellytykset mitä yhdistykselta rekisteröinnissä vaaditaan, selviävät yhdistyslaissa.
Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan (2492/2017) linjannut valitusoikeutta seuraavasti: A ry:n sääntöjen perusteella yhdistyksen toimialue kattaa kahden toisiinsa rajautuvan maakunnan alueen. Yhdistyksen toimialue ei ole sen sääntöjen perusteella ollut epäselvä, eikä hallinto-oikeus ole pyytänyt tältä osin myöskään yhdistykseltä lisäselvitystä. Suomen riistakeskuksen poikkeuslupapäätöksessä tarkoitettu suden pyyntialue on sijainnut yhdistyksen sääntöjen mukaisella toimialueella. Suomen riistakeskus on hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa kuitenkin katsonut, että yhdistyksellä ei ole sen päätöksestä valitusoikeutta, koska yhdistyksellä ei ole toiminnallista yhteyttä Pohjois-Savon maakuntaan.
Metsästyslain 90 §:n toisen virkkeen mukaan valitusoikeus on rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen. Yhdistyksen toimialuetta ja tarkoitusta on arvioitava lähtökohtaisesti yhdistyksen sääntöjen perusteella. Valitusoikeuden edellytyksenä ei metsästyslain 90 §:n mukaan ole, että yhteisö esittää selvitystä toiminnastaan valituksen kohteena olevassa päätöksessä tarkoitetulla alueella, eikä tällaista lain sanamuodosta poikkeavaa vaatimusta voida johtaa myöskään säännöksen esitöistä. Säännöksen sanamuotoa ei ole syytä tulkita supistavasti myöskään, kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee rekisteröityjen yhdistysten muutoksenhakuoikeutta unionin ympäristölainsäädäntöön liittyvissä asioissa. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että yhdistyksen tosiasiallinen toiminta olisi kuitenkin mahdollista ottaa huomioon sellaisessa tilanteessa, jossa valitusoikeutta ei sääntöjen mukaisen toimialueen perusteella katsottaisi olevan, mutta tosiasiallinen toiminta voisi kuitenkin mahdollisesti johtaa asian arvioimiseen toisin (vrt. KHO 2015:79).
A ry on yhdistyksen sääntöjen mukaisen toimialueen perusteella sellainen metsästyslain 90 §:n toisessa virkkeessä tarkoitettu alueellinen yhdistys, jolla on valitusoikeus nyt kysymyksessä olevassa lain 41 §:ssä tarkoitettua poikkeuslupaa koskevassa asiassa. Hallinto-oikeuden ei olisi tullut jättää yhdistyksen valitusta puuttuvan valitusoikeuden vuoksi tutkimatta. Hallinto-oikeuden päätös on tämän vuoksi yhdistyksen valituksesta kumottava.
Kyseinen päätös koskee Luonnonsuojeluliitto Tapiolan Pohjois-Savo-Kainuun piiriä, joka valitti Itä-Suomen hallinto-oikeuteen suden kannahoidollisesta poikkeusluvasta Pohjois-Savoon. Hallinto-oikeus totesi, että yhdistyskellä ei ole valitusoikeutta mistä yhditys valitti Korkeimaan hallinto-oikeuteen. Yhdistyksen rekisteröity kotipaikka on Kuhmo ja postiosoite on Ulvilaan. Yhdistyksen puheenjohtajan kotipaikka ja osoite on vuodesta 1994 ollut Mänttä-Vilppulassa ja on sitä edelleen. Yhdistyksen puheenjohtaja on tosin syntynyt Kajaanissa, mutta silläkään ei ole asiassa merkitystä.
On luonnollisesti ymmärrettävää, että sudenpyyntilupa on haluttu ja tällaisen asettaminen toimeenpanokieltoon kun veisi tikkkukaramellin lapselta. Asia ei kuitenkaan etene yhtään mihinkään sillä, että keksitään omasta päästä erikoisia sepitelmiä asian kannalta merkityksettömistä seikoista. Toimeenpanokiellon määrää aina hallinto-oikeus, joka toimii asiassa lain suomin toimivaltuuksinn ja lain edellyttämällä tavalla. Ensimmäinen toimenpide valituksen saaapuessa on valittajan valitusoikeuden varmistaminen. Tämä tapahtuu tuolla edellä kuvattuihin tekijöihin nojaten.
Miksi yhdistyksen postiosoite sitten oli väärä? Yksinkertaisesti siksi, että yhdistystietojärjestelmään aikaan sähköisesti tehty muutos ei ollut tallentunut, eikä sitä kukaan ollut huomannut tarkistaa. Inhimillinen virhe ja toki yhdistyksestä lähtöisi. Ei kuitenkaan sellainen mistä saataisiin millään tavalla arvioiden aikaiseksi petoksen tunnusmerkistön täyttävä tapahtuma tai valituksesta laiton.
Tapiolan organisaatio on järjestäytynyt siten, että hallituksiin omalla nimellään, kasvoillaan ja osoitteillaan ovat jäsenet valinneet muutamia henkilöitä turvatakseen oman yksityisyytensä ja mielipiteenvapautensa. Jäsenet ovat tavallisia ihmisiä eri puolilta Suomea kuuluen oman alueensa piirijärjestöön. Harva ihminen haluaa tai uskaltaa sanoa ajatuksiaan ääneen tai toimia asiassa tavalla, jonka kokee oikeaksi jos ja kun sen seurauksena on päätyminen kymmenien tuhansien silmäparien alle solvattavaksi. Tämä episodi on jälleen yksi, mikä osoittaa menettelyn olevan erittäin tarpeellinen.
Susihavaintoihin ja varoituksiin suomessa keskittyneessä ryhmässä, missä tämän episodin aluellepanijat itse toimvat ylläpitäjinä löytyi parin sadan kommentin oheen yksi ääni valtavan älämölön ja mylvinnän sekaan, missä todettiin se ainoa keino, millä tämän kaltaisissa asioissa voidaan korrrektisti ja älyllisesti edetä. ”Valituksia tehneet yhdistykset tuntuvat perehtyneen suden metsästykseen liittyvään juridiikkaan varsin syvällisesti ja argumentoivan asiaansa oikeudessa erittäin hyvin. Poikkeusluvan hakijoiden ja kannanhoidollista metsästystä ajavien kannattaisi toimia samoin. Sosiaalisessa mediassa voi meuhkata niin paljon kuin haluaa, se ei kuitenkaan mitään muuta.”
