Maa- ja metsätalousministeriö antoi kesän korvalla, 6.6.2018 tiedotteen, jonka mukaan sudenhoitosuunnitelmaa päivitetään toimenpideosion osalta. Tämä painotus mainitaan ministeri Lepän antamassa vastauksessa (KKV 44/2018) kansanedustaja Olavi Ala-Nissilän kirjalliseen kysymykseen. Kannanhoitosuunnitelman ohjaus- ja valmisteluryhmiin kutsutaan laajasti mukaan eri sidosryhmien edustajia. Työn on määrä valmistua keväällä 2019.
Ensimmäinen kannanhoitosuunnitelma valmistui 2005. Suunnitelmatyön vaikuttimena toimi EU:n komission alkuunpanema rikkomusmenettely, jossa Suomen valtio joutui vastaamaan käytäntöihinsä suden metsästyksestä. Tuomio tuli 14.6.2007. Tuomio annettiin lopulta vain siitä, että metsästystä käytettiin enaltaehkäisevänä menetelmänä petovahinkojen estämiseksi. Kirjelmässään 2.11.2007 maa- ja metsätalousministeriö selittää asiaa komissiolle seuraavasti: ”Rajatuilla laitumella eläviä kotieläimiä on periaatteessa mahdollista suojata esimerkiksi sähköaidoin tai käyttämällä nk. laumanvartijakoiria. Sähköaidoista on saatu hyviä kokemuksia sekä Suomesta että Ruotsista.” Ministeriön linjaus on tässä se, että ikäänkuin nämä käytännöt olisivat hyvinkin yleisiä.
Tosiasiallisesti valtio ei saa aitaa rakennettua edes omien instanssiensa hallinoimille laitumille, sillä näin uutisoi sanomalehti Kaleva verkkosivuillaan 27.7.2018: ”Pelson lampaille ei tule riista-aitaa”. Sen sijaan valtion suosiollisella avustuksella (Pelson vankilan tilanhoitajan vastaus Suomen riistakeskus Oululle 11.7.2018) alueella tapettiin 22.7.2018 susi Suomen riistakeskuksen vahinkoperusteisella poikkeusluvalla. Vastauksessaan tilanhoitaja perustelee petoaidan hankkimatta jättämistä sillä, ettei sitä olisi kuitenkaan saatu vaikka olisi haettukin. ”Näkemykseni mukaan Pelson vankilan tilanne on myös ollut vaikuttamassa siihen että susiaidan tekoon aitainvestointi ei ole ollut realistinen vaihtoehto vankilan epävarman tulevaisuuden johdosta, emmekä olisi saaneet aidalle rahoitusta vaikka sitä olisimme esittäneet.” Miksi kansalaisilla olisi tahtotila suojella biodiversiteettiä, kun sitä ei ole edes valtiolla?
Palataan sudenhoitosuunnitelmaan. Suomi tarvitsi suunnitelman susille, joten sellainen tehtiin ja sellainen valmistui 2005. Suunnitelma sisälsi myös laajasti ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, kuten: aitaaminen sähköistetyllä petoaidalla, lippusiimojen käyttö, laumanvartijakoirien käyttö, koirien suojaaminen pihapiireissä asianmukaisin tarhoin, susipuhelin, uusien menetelmien kehittäminen koirien suojaamiseen, julkisten varojen käytön painopistettä muutetaan susivahinkojen korvaamisesta susivahinkojen ennaltaehkäisyyn, vahinkojen korvaaminen, susikannan tutkimuksen ja seurannan kehittäminen, koulutus, neuvonta ja tiedotus, sekä poliisin, rajavartiolaitoksen, tulliviranomaisten,Metsähallituksen erävalvojien ja riistaorganisaation välisen yhteistyön kehittäminen metsästyksen valvonnassa.
Vanha kannanhoitosuunnitelma on luettavissa täällä.
Susikanta ei näistä toimenpiteistä juuri kohentunut, liekö suurempi syy siinä, että ennaltaehkäisevien toimien systemaattinen ja laajamittainen käyttöönotto ontui pahemman kerran? Talousarvioaloitteessaan 36/2006 esittivät Ulla Anttila, Jyrki Kasvi ja Oras Tynkkynen eduskunnalle seuraavaa: ”Nyt keskitytään liikaa vain tapahtuneiden vahinkojen korvaamiseen, mikä on pitkällä aikavälillä kestämätön ratkaisu. Mikäli petokannat kasvavat, lisääntyvät myös vahingot, jollei niitä ehkäistä ennalta. Korvaukset koetaan myös usein riittämättömiksi. Lisäksi vahingot herättävät pelkoa...”, sekä: ”Edellä olevan perusteella ehdotamme, että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille 35.20.63 lisäyksenä 200 000 euroa toimenpideohjelmaan susien suojelemiseksi.” Ei liene vaikea arvata miten aloitteen kävi?
Suunnitelma oli hyvä, rahaa sen toteutukseen ei löytynyt. Sen sijaan tulevina vuosina surkuteltiin petokorvausten määrää.
Sudenhoitosuunnitelma päivitettiin loppuvuodesta 2014 ja uusi suunnitelma julkaistiin heti tuoreeltaan 2015. Sen ohessa käytiin laaja-alainen kansalaiskeskustelu ja eri reviireillä useat sidosryhmät osallistuivat paikallisiin työpajoihin. Ilmassa oli selkeästi tekemisen meininki ja tuntui siltä, että nyt asiaan paneudutaan, nimenomaan ratkaisuhakuisesti. Uuteen kannanhoitosuunnitelmaan kirjattiin seuraavia ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ja hankkeita:
- Suomen riistakeskus kannustaa ja neuvoo koiratarhojen rakentamiseen sekä turvallisiin koirametsästyksen käytäntöihin susialueilla.
- Luonnonvarakeskus julkaisee susien GPS-paikannustietoa internet-palvelussaan elokuun puolesta välistä seuraavan vuoden helmikuun loppuun.
- Valtion varoilla avustetaan petoaitatarvikkeiden hankintaa eläintuotantotiloille, joille sudet aiheuttavat merkittävää uhkaa.
- Suomen riistakeskus neuvoo susivahinkojen ehkäisyssä.
- Uuden susireviirin syntyessä Suomen riistakeskus järjestää tiedonvaihto- ja koulutustilaisuuksia, joissa käsitellään ennaltaehkäisyä sekä vahinkojen korvausjärjestelmää.
- Susivahinkojen korvauksen maksatusta nopeutetaan riistavahinkolain muutoksella.
- Suden aiheuttamat vahingot maksetaan täysimääräisenä.
- Yhteistyöryhmä ja susikoordinaattori reviirialueille.
- Suden ulosteiden DNA-analysointeihin perustuva yksilöinti.
- Suden karkotusten vaikuttavuus.
- Reviiriarvokauppa.
- ja: Suden kannanhoidollinen metsästys talvella 2015 ja 2016.
Petoaidat, laumanvartijat, koiratarhat, uudet innovaatiot, tiedotus ja korvaukset ovat toisintoa vuodelta 2005. Susipuhelimen on korvannut pantaseuranta ja riistahavaintosivusto. Tutkimus on siirtynyt painottamaan DNA-yksilöintiä ja kannanarvioon on tullut kaivattua tarkkuutta. Yksilöinti ei siltikään vielä kata kaikkia alueita. Suomen riistakeskus on pitänyt tiedotustilaisuuksia uusilla reviirialueilla, mutta usein vasta sen jälkeen kun siellä on ensimmäinen susi tapettu, tai kun Taajamasusi on ehtinyt pitää oman tiedotustilaisuutensa.
Entäpä korvaukset? Sanomalehti Kaleva uutisoi 2.8.2018 verkkosivuillaan: ”Suurpetovahinkojen määrä kasvanut kahtena viime vuonna – määrärahaa ei riittänyt täysimääräisiin korvauksiin.”
Kaikki tiedämme, että kannanhoidollinen ”kokeilu” päättyi susikannan suotuisan kehityksen osalta katastrofiin, mutta entäpä reviirityöryhmät? Ne saatiin käyntiin vähitellen kannanhoidollisen metsästyksen ollessa jo hyvässä vauhdissa. Konkreettisesti ne ovat toimineet lähinnä lausuntoautomaatteina puoltamaan lupahakemuksia. Toisinaan luvanhakija istuu itse reviirityöryhmässä antamassa puoltavaa lausuntoa itselleen, mikä käy ilmi yhteistyöryhmien kokoonpanoista ja lupahakemuksista.
Osa keskeisistä toimenpiteistä on edelleen toteuttamatta tai loppuun saattamatta. Miksi nyt siis kiire käynnistää jälleen päivitystyö, sillä kannanhoitosuunnitelmien voimassaolon ajan juuri ne vaikuttavimmat ja petopolitiikan kannalta toimivimmat toimenpiteet on kirjattu molempiin suunnitelmiin?
Ellei sitten tavoitteena ole löytää vielä jokin käyttämätön porsaanreikä lainsäädännöstä, joka mahdollistaisi susien metsästyksen? Poliittinen tahtotila Suomen susikannan kasvun katoksi on nimittäin määritelty jo 2006. Sanomalehti Kalevan arkistosta löytyy STT:n uutiseen pohjaava artikkeli: ”Ministeriö: Suomen nykyisen susikannan ei anneta kasvaa”. Sama juttu on vielä luettavissa oheisessa Hämeen Sanomien linkissä, joka pohjautuu samaan STT:n uutiseen. ”Suomen susikanta aiotaan pitää nykyisessä noin 20 lisääntyvässä parissa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) ennusteen mukaan susikanta kaksinkertaistuisi seuraavan viiden vuoden aikana, jos suden pyyntimäärät pysyisivät nykytasolla. Tällaiseen kasvuun susikantaa ei kuitenkaan maa- ja metsätalousministeriön mukaan haluta päästää, vaan kannan nousu pidetään kurissa pyynnillä.”… ”Tämä tarkoittaa siis nykyistä susimäärää, sillä RKTL arvioi viime talven susikannaksi noin 200 sutta. Viime vuonna valmistuneessa susikannan hoitosuunnitelmassa on haettu kompromissia susikannan elinvoimaisuuden ja ihmisen sietokyvyn välillä.”
Aina välillä on ihmetelty, miksi Suomen susikanta hinaa jatkuvasti geneettisessä pullonkaulassa, kun eläin omaa kuitenkin verrattain hyvän lisääntymispotentiaalin? Syy on mainittu edellä. Nyt kun susikanta jälleen osoittaa vaimeita elpymisen merkkejä, alkaa hallinto valmistautua tulevaan: miten vähentää susia ilman että EU Komissio jälleen asiasta ärähtää? Sitä varten tarvitaan suunnitelma. Se on nyt valmisteilla, suden kannanhoitosuunnitelman kolmas tuleminen.
Niin, pitää vielä selvittää miksi Suomi pääsi käytännössä kuin koira veräjästä EU-tuomioistuimen langettamasta tuomiosta 2007? Maa- ja metsätalousministeriö kirjelmöi Komissiolle, mistä jo alussa tuli mainittua. Kirjelmässä esitettiin lisäksi kaksi esimerkkiä, joiden avulla havainnollistettiin sitä, että susien metsästyksellä on vahinkoja ennaltaehkäisevä vaikutus. Esimerkkeinä käytetään Pohjois-Hämeeseen asettunutta paria, joka sai pentuja 2005 ja 2006, sekä Kaavin-Juankosken reviiriä Pohjois-Savossa, jossa oli poikkeuksellisen paljon susien vierailuja pihoilla. Pohjois-Hämeen laumasta tapettiin alfanaaras, minkä jälkeen lauma hajosi, eikä ”reviirillä elelevien susien lukumäärästä tai lisääntymisbiologisesta asemasta ole tällä hetkellä tarkempaa tietoa.” Pohjois-Savon reviiriltä taas tapettiin alfapari. On kai sanomattakin selvää, että vahingot alueella loppuvat, jos sudet hävitetään.
Suomi on käyttänyt susikonfliktin hallintaan noin 20 vuotta samaa metodia: tappamista. Koko Eu-direktiivin historian ajan susia on Suomessa metsästetty enemmän ja vähemmän. Olisiko nyt aika kuitenkin tarkistaa tuon metodin toimivuus konfliktin hallinnan suhteen? Se ei onnistu, jos valtio eri instansseineen on keskeinen osa konfliktin syntyä ja ylläpitoa. Jos valtionhallinto ei tahdo, mikä velvoittaa kansalaisia?
