Suomen susikanta on laskenut. Vuosien saatossa uutinen on toistunut suhteellisen säännöllisesti, muutamaa poikkeuksellista vuotta lukuunotamatta. Tiettyä säännönmukaisuutta on myös siinä, että uutisesta seuraa tavaton parranpärinä ja silmien pyörittely. Kuinka nyt taas näin pääsi kymään. Seuraavaksi on sitten puolestaan vedetty kissanhäntää siitä valehteleeko tutkimuslaitos vai ovatko salametsästäjät olleet erityisen uutteria. Molemmilla näkemyksillä on oma kannattajakuntansa. Viimeisten kolmen vuoden laskusuhdanne ei kuitenkaan kaipaa taakseen kumpaakaan näistä selityksistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että argumentaatiosta raaskittaisiin luopua. Salametsästyksen kohdalla ei ehkä ole tarpeenkaan. Sen sijaan keinovalikoimaa sen suitsimiseen olisi nyt viimeistään ryhdyttävä pohtimaan tarkastelemalla asiaa laajemmin kuin kiikaritähtäimen läpi.
Niin merkillistä kuin se onkin, yhteiskunnassa ihan oikeasti on problematiikkaa, joka ei ratkea sillä, että jotain ammutaan. Suomen susiasiainhoito on asemoinut EU:n luontodirektiivin myötä tällaisen problematiikan riistahallinnon pöydälle ja selkeitä kasvukipuja on. Poterosta pitäisi kyetä kaivautumaan moniammatilliseen yhteistyöhön, mitä erityisesti sosiaalinen konflikti ratketakseen kaipaa. Arvelen, että 2015 päivitetty susikannanhoitosuunnitelma olisi voinut johtaa hiukan menestyksellisempään toimenpidevalikoimaan ja toimeenpanon kärkeen, mikäli olisi kehdattu konsultoida vaikka kriminaalipsykologian asiantuntijaa. Ilman konsultaatiota huseeraamalla on saatu aikaiseksi seraavanlaiset tulokset:
Tuoreimman arvion mukaan Suomessa on susia 14 varmaa laumaa, joka muuten on yllättävänkin lähellä sitä minkä todettiin selvinneen vuoden 2015/2016 metsästyskaudesta molemmat alfayksilöt säilyttäen. Ollaan varsin kaukana sitä tavoitteesta mikä kannanhoitosuunnitelmassa minimiksi asetettiin. Korostan vielä…m_i_n_i_m-i-k-s_i. Ei suinkaan suurimmaksi mahdolliseksi tai edes niin sanotuksi tavoitekannaksi, jota ei olisi tarpeen ylittää. Nyt olisi siis enemmän kuin tarpeen ruveta kaivamaan plakkarista vuodelta 2015 toivottavasti säilyneitä hedelmällisyyshoitoja tavattaville susipareille, koska muussa tapauksessa jää lapsenomainen usko kasvupotentiaaliin vaille katetta. Se tosin kyseenalaistuu hivenen jo siinä paikassa kun tarkastellaan menneiltä vuosilta sitä miten nämä parit ovat seuraavan vuoden kanta-arviossa konkretisoituneet. Vaikka tilastollinen todennäköisyys parien lisääntymiseen olisikin 60% luokkaa, näyttäisi meillä Suomessa olevan jokin raportoimaton muuttuja, joka estää pääsemästä tähän onnistumistasoon.
|
|
Laumatilanteen muutos 3/2016 -> 3/2017
|
Edellä esitetyt eväät kevään 2017 lisääntymiskauteen ovat siksi surkeat, että henkilökohtaisesti soisin näkeväni syksyn arviossa, mikäli sellaisia on aikomus vielä tehdä, vain ne pentueet, jotka on voitu ihan oikeasti todeta, eikä ensimmäistäkään yltiöoptimistista laskennallista ”arvailua”, nojaillen elinvoimaisen susikannan lisääntymisestä saatuihin tutkimustuloksiin, koska meillä nyt vaan edelleenkään sitä elinvoimaista suotuisissa olosuhteissa elävää susipopulaatiota arvelun pohjaksi ei ole.
Seuraavia hallitusneuvotteluita silmällä pitäen annan yhden ilmaisen vinkin. Yhdistäkää Maa-ja metsätalousministeriö ja Sosiaaliministeriö niin saattaapi olla paremmat mahdollisuudet tämän typerällä politiikalla ja väärällä ohjausvaikutuksella kumuloidun sosiaalisen ongelman selvittelyyn. Ihmisiä kun ei voi ampua ja tästä paletista alkaa muu ammuttava olemaan aivan helvetin vähissä.
Tässä ne tärkeimmät…
—
Leena
