Suomessa on perinteisesti luonnonvarat inventoitu vapaahtoistyön voimin. Riistalajien kohdalla työn tekevät metsästäjät muiden lajien ja luontotyyppien kohdalla luonto-ja lajijärjestöt. Näin menetellen on saatu aikaiseksi edullinen, maan hyvin kattava verkosto ja varsin hyvä peitto tiedonkeruulle.
Luontojärjestöjä on asiassa motivoinut ensijaisesti halu koostaa tietoa, riistapuolella motivaatio on kytkeytynyt verotussuunnittelun oikeaan mitoitukseen. Perinteisten riistalajien kohdalla, joita eivät sido erityiset rauhoitusmääräykset, järjestely on toiminut varsin kohtuullisesti. Rauhoitettujen lajien erityisesti suurpetojen kohdalla kokonaisuus ei ole yhtä mutkaton. Karhusta ja ahmasta selvitään vielä kohtalaisen pienin konfliktein, ilves ja erityisesti susi ovat olleet toistuvasti erilaisten kiistojen keskiössä kulminoituen lopulta talvella 2015/2016 metsästäjien aloittamaan oikeudelliseen prosessiin Luonnonvarakeskusta vastaan.
Suurpetohavainnoista vastaava nykyisin parin tuhannen hengen petoyhdyshenkilöverkosto juontaa juurensa 70-luvulle. Verkosto koostuu metsästysseurojen vapaaehtoisista, jotka riistanhoitoyhdistykset ovat nimenneet tehtävään. Kolutusta tehtävään on tarjonut sekä RKTL, että nyttemmin riistahallintolain myötä julkishallinollliseksi laitoksesi muuttunut Metsästäjäin keskusjärjestö, Riistakeskus, jonka nykyinen asema itseasiassa perustuu pitkälti juuri laajaan vapaaehtoistoimijoiden verkostoon. Järjestely tarjoaa yhteiskunnalle edullisen vaihtoehdon tiettyjen riistahallinnollisten tehtäväkokonaisuuksien hoitamiseeen.
Pikaisesti tarkastellen menettely kuulostaa varsin erinomaiselta ja olisikin sitä, ellei asiassa pyrittäisi tiettyjen omien intressien ajamiseen. Ilveksen kohdalla tämä on johtanut poikkeuslupasidonnaisuuden kautta vuosia tasaisesti jatkuneeseen kiistelyyn lukumääristä. Täydessaä mitassaan konflikti nousee esiin suden kohdalla.
Sudet lajina kilpailevat ilvestäkin voimakkaammin samasta riistasta ja lisäksi tappavat metsästyksen yhteydessä vapaana reviireillä liikkuvia metsästyskoiria. Nämä tekijät siirtävät suden lajikategoriaan, joka halutaan tappaa pois, joko laillisesti tai laittomasti. Lajin kohdalla kestävä verotus on käsite, joka on prioriteeteissä viimeisenä, puhumattakaan suotuisan suojelun tason saavuttamisesta tai kannan tasaisesta kasvusta.
Entäpä sitten se varjohallinto?
EU-direktiivi ja kansainväliset sopimukset sitovat suden kohdalla päätöksentekoa voimakkaasti, koska kanta on alhainen ja laji erittäin uhanalainen. Riistahallinto on velvoitettu noudattamaan tavoitetta saavuttaa suotuisa suojelun taso ja ainakin muodollisesti tähän pyrkii. Tilannetta seurataan Luonnonvarakeskuksen vuosittain antaman kanta-arvion perusteella, jonka pohja-aineisto yhä enenevässä määrin on petoyhdyshenkilöverkoston koordinoidusti keräämä havaintotieto.
Aiemman sudenhoitosuunitelman aikana asiassa oli vain yksi korrelaatio havainnot -> arvio. Uuden sudenhoitosuunnitelman myötä kasvoi korrelaatioketju vielä yhdellä tekijällä, kannanhoidollisilla poikkeusluvilla. Luvat ovat voimakkaasti sidottuja havaintojen kirjauksiin. Linjauksena on, että lupia voidaan myöntää ainoastaan alueille, joilta on kirjattu havaintoja Tassu-järjestelmään. Niin ikään pyyntiluvat tulee Riistakeskuksen ohjeistuksen mukaan perustella osaltaan nimenomaan tassuhavainnoin. Havaintokehityksessa tapahtui räjähdysmäinen kasvu, mikä sinänsä ei ole huono asia. Se lisää varmuutta.
Ongelmaksi korrelaatio muodostuu silloin kun samat henkilöt hakevat poikkeuslupia ja kirjaavat havaintoja lupahakemustensa tueksi. Niin ikään ongelmia syntyy silloin kun tätä havaintoaineistoa ryhdytään tulkitsemaan itse ja haastetaan tutkimuslaitos kiristämällä kirjaamaan tämä tulkinta kanta-arvioon. Oma ongelmansa seuraa luonnollisesti myös siitä, että kiristämällä pyritään ohjailemaan tämän havaintotiedon käyttöä ja julkisuutta.
Muutamia ilmiöitä kuluneelta vuodelta:
- Suden kannanhoidollisten pyyntilupien hakijoista yli puolet toimii aktiivisesti petoyhdyshenkilöinä.
- Kirjatusta havaintotiedosta vain murto-osa on ennen kirjausta tarkastettu.
- Luonnonvarakeskuksen havaintotiedon tallentamiseen tarkoitetusta Tassujärjestelmästä on metsästäjien toimesta tehty tutkintapyyntö poliisille syynä laiton henkilörekisteri.
- Luonnonvarakeskuksen linjatessa havaintoaineisto kannanhoitosuunnitelman mukaisesti julkiseksi, ilmoittivat muutamien alueiden petoyhdyshenkilöt aloittavansa kirjauslakon.
- Luonnonvarakeskuksesta on tehty kantelu oikeuskanslerille siksi, että kaikkia havaintoja ei väittämän mukaan hyväksytä arvioon.
- Osin julkishallinnollisen aseman omaavien riistanhoitoyhdistysten johtohenkilöt ja petoyhdyshenkilöt Pohjois-Savosta ja Kainuusta vaativat julkisesti huomattavaa määrää poikkeuslupia susien tappamiseen.
- Suurriistavirka-avun, joka niin ikään pohjautuu vapaaehtoistyöhön, lakkoja on agitoitu useampaa otteeseen ja näillä pyritty vaikuttamaan mm. poliisin julkisuuteen antamiin lausuntoihin susiasioissa.
Metsästäjäliiton Toiminnanjohtaja Panu Hiidenmies on tuoreimmassa Digijahti-lehdessä eittämättä oikeassa siinä, että metsästäjillä on havaintoverkoston myötä valttikortit käsissään. Yhteiskunnallisesti kyseenalaista on sen sijaan se, että näitä käytetään julkishallinnollisten toimijoiden kiristämiseen ja julkishallinnollisten toimintojen ohjailuun.
Naapurimaamme Ruotsi on onnistunut välttämään kaiken edellämainitun polemiikin ja tuottamaan lisäksi erinomaisen laadukasta kanta-arviotietoa. Tutkimusaineiston keräävät tutkimuslaitoksen palkatut työntekijät. Rahalla saa ja hevosella pääsee … edellyttäen nyt, että kokonaisuus kustannuksiltaan tulee juurikaan sen kalliimmaksi kuin suomessa harjoitetun järjestelmän lieveilmiöiden hallinta.
Valitettavaa on se, että lieveilmiöiltä ainakin toistaiseksi puuttuu indikaattori millä ne olisivat euroiksi muutettavissa. Se on kuitenkin selvää, että kokonaisuuden uskottavuus on pahasti karilla.
