Kumottiinko karhuluvat valitusten johdosta, kuten useampi media kertoi otsikossaan tai viimeistään ingressissä. Ei kumottu. Valitus saattoi asian vireille ja loi tuomioistuimelle toimivallan ja samalla velvoitteen käsitellä asia. Valituksen vireillepano ei kumoa yhtään lupaa. Valitus ei aseta edes täytäntöönpanokieltoa. Tämä on hallinto-oikeuden velvoite, mutta vain silloin kun:
– Valituksella on mahdollisuus menestyä
-Tila ei ole palautettavissa toimeenpanoa edeltävään asentoon mikäli päätös kumotaan ja siitä syystä tarvitaan oikeussuojaa.
Unionin oikeuden kyseessä ollessa tämä oikeussuojavelvoite tulee unionin lainsäädännöstä. Kyse on nimenomaan velvoitteesta, ei mielihalusta. Valitus ei laukaise tätä automaattisesti.
Valitus voi menestyä ainoastaan sellaisissa tilanteissa, missä muutoksenhakijalla on valitusoikeus ja perusteet osoittavat, että muutoksenhaun kohteena oleva päätös voi tosiasiassa olla lainvastainen. Vaikka asiaa ei ratkaista heti, siihen kuitenkin perehdytään siinä määrin, että nämä seikat kyetään toteamaan.
Lopullinen ratkaisu asiassa annetaan kun kaikkia osapuolia on kuultu. Tässä vaiheessa asia tutkitaan perusteellisesti huomioiden tämä kuuleminen. Tämän jälkeen annetaan ratkaisu siitä hylätäänkö valitus vai kumotaanko päätös. Ratkaisua ohjaa normihierarkia, mikä tarkoittaa sitä, että päätöstä peilataan etusijaiseen lainsäädäntöön, ylemmän asteiseen oikeuskäytäntöön ja muihin sallittuihin oikeuslähteisiin. Päätös kumotaan mikäli se osoittautuu tässä tarkastelussa lainvastaiseksi joiltain- tai kaikilta osiltaan. Tämä on ainoa peruste millä päätös voidaan kumota. Mitään muita syitä tai perusteita ei yksinkertaisesti ole.
Tämänkertainen karhulupien kumoaminen tapahtui siksi, että päätökset todettiin lainvastaiseksi siksi, että päämäärään nähden oli sovellettu virheellistä lainkohtaa ja siksi, että etusijaisia lainkohtia ei oltu sovellettu lainkaan ja näin ollen kyetty arvioimaan sitä olisiko näillä saavutettu sinänsä poikkeamiseen mahdollisesti oikeuttava päämäärä. Nämä ovat ehdottomia laillisuusedellytyksiä.
Itä-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisu nojasi vahvasti unionin oikeuden ennakkoratkaisuihin siitä miten luontodirektiiviä tulee soveltaa ja toisaalta myös korkeimman oikeuden aiempiin ratkaisuihin ilveksen ja karhun metsästyksestä.
Keskeisin ongelma päätöksissä oli se, että niille oli asetettu päämääräksi Maa-ja metsätalousministeriön asetukseen kirjattu lause sellaisenaan, mikä oli kokoelma etusijaisten lainkohtien päämääriä. Näin ei voi menetellä. Hierarkiassa viimeisijaista (16(1)e-MetsL 41a.3§) lainkohtaa ei voi soveltaa mikäli ongelman perusteet kuuluvat etusijaisiin lainkohtiin (16(1)a-d- MetsL 41a.1§) Edes se ei luo oikeutta nojata viimeisijaiseen lainkohtaan, että perusteeksi kootaan kaikki etusijaisten lainkohtien perusteet, kuten nyt oli tehty.
Summa summarum….vastauksena otsikon kysymykseen. Karhuluvat kumottiin siksi, että riistahallinto sovelsi luontodirektiiviä jälleen virheellisesti ja päätökset olivat lainvastaisia. Miksi tuollainen menettely koetaan hallinnossa merkittäväksi? Siksi, että ensisijaiset lainkohdat eivät mahdollista intressiä luovuttaa saalista metsästäjän haltuun vaan se kuuluu valtiolle.
Pohjimmiltaan syy toistuvaan virheelliseen soveltamiseen on se, että Suomen metsästyslaki on kirjoitettu tavalla, joka rakenteellisesti rikkoo luontodirektiivin systematiikan. Tätä virheellistä rakennetta on pyritty soveltamaan käytäntöön – ja on sovellettu – kaikki nämä vuodet.
