Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä kommentoi Uutissuomalaisen haastattelussa 29.3.2018 mm. suden kannanarvion muodostamista ja metsästyskäytäntöjä. Erityisesti ministeriä harmittivat Suomen riistakeskuksen poikkeuslupapäätöksistä tehdyt valitukset: ”Leppä pitää valituksia valitettavana, koska vaaraa aiheuttavat eläimet pitää poistaa. -Se ei ole optimaalinen tilanne se, että meillä on eroja hallinto-oikeuksien kesken, miten valituksia käsitellään. Hän kertoi keskustelleensa oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) kanssa, jotta hallinto-oikeuksien käytännöt saadaan yhtenäistettyä”. Vaikka ministeri työskentelee äänestäjien mandaatilla Suomen eduskunnassa, käyttäen ylintä lainsäädäntövaltaa, ovat lakien sisällöt, niiden periaatteet, hallintoperiaatteet ja perustuslailliset perusoikeudet ikävän epäselviä. Osan haastattelusta löytää tästä Suomenmaan linkistä.
Ensinnäkin ministeri Lepän on hyvä palauttaa mieleensä Montesquieun opit vallan kolmijaosta. Lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on eriytetty. Tällä vältytään diktatuurilta tai poliisivaltiolta jossa viranomaiset ovat lain yläpuolella. Oikeusvaltiossa viranomaisen päätöksen tulee perustua lakiin. Ministerit eivät tokikaan ole aina tyytyväisiä hallinto-oikeuksien päätöksiin. Ei tarvitse olla. Ministerillä ei kuitenkaan ole toimivaltaa sanella oikeusasteille oikeuskäytäntöjä. Ne tulevat laista ja koskevat kaikkia. Ministeri voi osallistua lain valmisteluun, joka sitten säädetään eduskunnassa. Se edellyttää kuitenkin muutoksia ja valmisteluja, joita mietimme myöhemmin tässä artikkelissa.
Siltä osin pitänee tosin yhtyä ministerin näkemykseen, että hallinto-oikeuksien käytäntöjen olisi hyvä olla yhtenevät, etenkin niissä tapauksissa milloin toimeenpantu päätös on luonteeltaan sellainen ettei sitä voida enää peruuttaa. Toisin sanoen jos myönteisestä poikkeuslupapäätöksestä tehty valitus hylätään, susi on ammuttavissa myöhemminkin, jolloin tilanne voidaan korjata eikä mitään peruuttamatonta tapahdu siltä osin. Päinvastaisessa tilanteessa, milloin susi ammutaan päätöksellä joka myöhemmin todetaan lain vastaiseksi, ei sutta enää saada henkiin ja tilanne on siltä osin menetetty.
Nyt ministeri Leppä voi kotitehtävänään miettiä kumpi tilanne on sellainen, ettei yhteisöllinen oikeushyvä toteudu.
Oikeusvaltion periaatteena on myös viranomaisten toiminnan valvonta, jolloin viranomaisen tekemään päätökseen voi hakea muutosta. Sitä kutsutaan myös valitukseksi. Metsästyslain 90§ mukaisesti Suomen riistakeskuksen päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen seuraavasti: ”Edellä 41 §:ssä tarkoitettua poikkeuslupaa ja 41 b §:ssä tarkoitettua ilmoitusmenettelyä koskevassa asiassa valitusoikeus on myös sellaisella rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen.” Säädös on yhtenevä Luonnonsuojelulain 61§ 3 momentin sisällön kanssa. Säädöstä ei aiemmin ollut metsästyslaissa, joten se sisällytettiin mainittuun 90§. Katsotaan seuraavaksi luonnonsuojelulain puolelta, mitä lainsäätäjä on tarkoittanut laajentaessaan valitusoikeutta luonnon- ja ympäristönsuojelujärjestöille. Sen johdosta tarkastelemme seuraavaksi hallituksen esitystä HE 79/1996 vp, jossa sanotaan sivulla 45, kohdassa ”muutoksenhaku” seuraavaa: ”Luonnonsuojelua koskevat ratkaisut eivät kuitenkaan ole vain alueiden omistajien ja haltijoiden asia, vaan ne vaikuttavat laajemminkin, erityisesti sillä paikkakunnalla, johon ne kohdistuvat. Tämän vuoksi ehdotetaan 3 momentissa, että valitusoikeus olisi aina myös kunnalla sekä sellaisilla paikallisilla tai alueellisilla rekisteröidyillä yhteisöillä, joiden tarkoituksena on luonnontai ympäristönsuojelun edistäminen.” Valitusoikeuden laajentamista lainsäätäjän mielestä puolsi erityisesti se, ”että hallitusmuodon uuteen 14 a §:ään sisältyvän säännöksen mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Tämän on katsottu merkitsevän myös perustuslaillista toimeksiantoa ympäristölainsäädännön kehittämiseen siten, että ihmisten vaikutusmahdollisuuksia tässä suhteessa laajennetaan (HE 309/1993 vp).” Julkisen vallan on turvattava mahdollisuus vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon? Kuulostaako tutulta? Pitäisi ainakin ministerin korvaan, sillä kyseessä on perustuslaki 20§, toisin sanoen perusoikeus. ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.”
Uutissuomalaisen mukaan valitukset vaikeuttavat kannanhoidollista pyyntiä. Ministerille tiedoksi, että kannattaisi lukea ennen hölmöjä lausuntoja Suomen susikannan hoitosuunnitelman päivitys 2015. Se pitäisi löytyä myös ministeriöstä, koska sen valmistelu kuului maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan. Ellei löydy, niin sen voi vaikka ladata tästä linkistä. Tiedoksi ministerillekin että kannanhoidollinen metsästys oli kaksivuotinen kokeiluhanke, joka toteutettiin 2015-2016 välisenä aikana. Se päättyi kaksi vuotta sitten ja nyt susia on tapettu vahinkoperusteisin poikkeusluvin. Meillä ei siis ole kannanhoidollisia lupia jaettavaksi susille. Ei ole ollut kahteen vuoteen.
Palataan vielä hallituksen esitykseen HE 79/1996 vp, jossa lainsäätäjä on pohtinut lain tarkoitusta: ”Luontoa on suojeltava, koska Ilman sitä ei olisi myöskään inhimillistä kulttuuria. Nykyaikainen luonnonsuojelu tähtää ensi sijassa luonnon prosessien jatkumisen turvaamiseen. Luonnonsuojelun on niin muodoin ulotuttava kaikkeen inhimilliseen toimintaan.” Ajatus ei ole ristiriidassa metsästyslain 20§ kanssa, jonka mukaan metsästystä tulee harjoittaa kestävän käytön periaatteen mukaisesti, riistaeläinkantoja vaarantamatta. Lainsäätäjän näkökulmasta oikeushenkilöksi katsotaan luonnollinen henkilö tai yhteisö, siis taho joka voi saada oikeusksia ja tulla velvoitetuksi. Susi ei ole oikeushenkilö siinä suhteessa, että eläimelle ei voida asettaa velvoitteita. Eläin taas voi olla osa laajempaa kokonaisuutta ajateltuna yhteisöllistä oikeushyvää. Koska susi ei voi ihmisen oikeusjärjestelmässä edustaa itseään tai valita edustajaansa, suden, luonnon tai ympäristön etua valvoo tällöin järjestö, yhteisöllisen oikeushyväperiaatteen mukaisesti.
Nyt kun ministeri Leppä pohtii hallinto-oikeusprosesseja, tulisi pohtia myös seuraavia kysymyksiä:
– Aikooko ministeri ylittää toimivaltansa ja ryhtyä ohjaamaan oikeuslaitosta poliittisesti, vai haluaako ministeri rajoittaa valitusoikeutta? Mikäli ryhdytään jälkimmäiseen, on pohdittava seuraavia kysymyksiä:
– Kenen valitusoikeutta rajoitetaan? Järjestöjen vai yhtäläisesti kaikkien? Mikäli valitusoikeutta rajoitetaan tai se poistetaan yhtäläisesti, se poistuu myös luvansaajalta. Poistetaanko se kaikista prosesseista vai koskeeko muutos vain Suomen riistakeskuksen tekemiä päätöksiä? Entä kaavoitus ja YSL:n mukaiset lupamenettelyt tai luonnonsuojelulain poikkeuslupamenettelyt?
– Koskeeko rajoitus kenties vain luontojärjestöjä vai tiettyjä luontojärjestöjä? Miten se on perusteltavissa perustuslain 20§, 21§ tai 6§ suhteen?
– Jos valitusoikeutta rajoitetaan vain Suomen riistakeskuksen tekemissä päätöksissä, koskeeko se kaikkia päätöksiä: 41a-c vai vain sutta? Millaisena tällainen menettely näyttäytyy suhteessa luontodirektiivin 12 artiklaan? Mikäli valitusoikeutta rajoitetaan kaikkia päätöksiä koskien, millaisena se näyttäytyy suhteessa lintudirektiiviin?
– Ellei viranomaisen päätöksestä voi jatkossa valittaa, onko Suomi siinä tapauksessa oikeus- vai poliisivaltio?
Seuraavassa muutamia lukuja asettamaan valitukset, metsästys ja toimeenpanokiellot oikeisiin mittasuhteisiinsa:
- Kolmen edellisen metsästysvuoden (2014-2017) aikana tapettiin yhteensä 156 sutta.
- Vuodesta 2015 alkaen (neljän vuoden aikana) hallinto-oikeudet ovat asettaneet toimeenpanokieltoon luvat kuuden suden tappamiseksi.
- Luvan umpeutuminen ennen valituksen tutkimista johtuu hallintokäytännöstä, ei siitä että valitetaan.
- Talven 2016 kannanhoidollisessa metsästyksessä tapettiin suositusten vastaisesti 19 lisääntyvää yksilöä.
- Viime talven sosiaalisperusteisessa metsästyksessä 80% tapetuista susista oli suositusten vastaisesti aikuisia yksilöitä.
Sen sijaan että ministeri Leppä pohtii miten metsästyslain mukaisiin hallinto-oikeusvalituksiin voitaisiin poliittisella ohjauksella vaikuttaa, ministerin kannattaa pohtia sitä, onko Suomen susikanta sillä mallilla että siitä kehtaa raportoida komissiolle? Lepän mukaan ”jo seuraavassa laskennassa pennut ovat mukana.” Miten monen vuoden tulevat pentueet pitää mahdolliseen ”ennustemalliin” sisällyttää? Vain olemassa olevat sudet voivat lisääntyä, eivät jo tapetut, tai hypoteettisesti seuraavana vuonna syntyvät.
