Tassuaineisto, sen merkitys siinä kuin julkisuus ja käyttöalakin puhuttavat kovasti niin kannanarvion työkaluna kuin myös 
poikkeusluparosessin merkittävänä tekijänä. Sudenhoitosuunnitelmassa tuo aineisto linjattiin julkiseksi ja irrotuskustanuksia vastaan aineistoa oli mahdollista saada myös muuhun käyttöön. Niin ikään kannanhoidollisen sudenmetsästyksen hakemukset pyydettiin perustelemaan tassuhavainnolla ja näin myös toimittiin.
Sittemmin asia on muuttunut hallinto-oikeuden ratkaisulla varsin oleellisesti ja oikein tarkasti jos lakia noudatetaan niin nyttemin sen status olisi tulkittavissa ehdoitta salassa pidettäväksi ja vielä sellaisena, että sitä ei voida käyttää julkishallinnolliseen päätöksen tekoon. Mitenkäs tässä näin pääsi käymään?
Kaikki alkoi siitä kun mä lopputilin sain… ei nyt sentään. Triggerinä tapahtumaketjulle toimi Suomen Riistakeskukseen Tapiolan toimesta osoitettu tietopyyntö riistahavaintorekisterin sisältämästä tassuaineistosta aikaväliltä, jolta itse tutkimus oli jo tehty. Kuten oletettavaa oli vastaus oli kielteinen ja peruste se, että aineisto on vapaaehtoisten toimittamana tilasto ja tutkimusaineistona salassapidettävä. Tutkimuksen kohtaamaksi haitaiksi Riistakeskus näki mm. petoyhdyshenkilöverkoston vastahankaisuuden. Episodin jäljet voidaan pitkälti osoittaa tuonne Etelä-Hämeeseen ja siellä virinneeseen mieliharmiin, koskien Luonnonvarakeskuksen taannoista tietoluovutusta.
Päätös alistettiin oikeudelliseen tarkasteluun ja Hämeenlinnan hallinto-oikeus yhtyi syksyllä 2017 Suomen riistakeskusken näkemykseen. Nyt eletään sitten tilannetta missä oikeuden päätöksellä vahvistettuna tassuaineisto on Julkisuuslain 24§ 16 mukaan salassapidettäviä. Kyseinen lainkohta kuuluu seuraavasti : 16) tilastoviranomaiselle tilastojen laatimista varten annetut asiakirjat samoin kuin asiakirjat, jotka on vapaaehtoisesti annettu viranomaiselle tutkimusta tai tilastointia varten.
Asiasta mielenkiintoisen ihan oikeudellisestikin tekee se, että todettuna tällaiseksi aineistoksi se on miellettävissä alisteiseksi myös tilastolain asiaa koskeville säädöksille. Tilastolaki määrittelee tilastoviranomaiseksi mm. Luonnonvarakeskuksen, joka kyseistä aineistoa hallinnoi. Tilastolain 13§:ssä säädetään sallassapidettävien tietojen luovutuksesta. Ensimmäinen momentti kuuluu seuraavasti: ”Riippumatta siitä, mitä viranomaisten velvollisuudesta luovuttaa salassa pidettäviä tietoja muulla lailla säädetään, tilastoviranomaisen tilastotarkoituksiin saamia tietoja voidaan luovuttaa ulkopuolisille vain tässä laissa tai muussa erityisesti valtion tilastotointa koskevassa laissa säädetyin perustein taikka sen nimenomaisella suostumuksella, jota tiedot koskevat. Näitä tietoja ei saa luovuttaa käytettäväksi tutkinnassa, valvonnassa, oikeudenkäynnissä, hallinnollisessa päätöksenteossa eikä muussa vastaavassa henkilöä, yritystä, yhteisöä tai säätiötä koskevan asian käsittelyssä.”
Lisäksi pykälässä säädetään niistä edellytyksistä jolloin tietoa voidaan luovuttaa, kenelle ja missä laajuudessa. Sieltä ei kuitenkaan löydy ensim. kohtaa mikä millään edellytyksillä, edes suostumuksella, oikeuttaisi tiedon luovuttamisen täydessä laajuudessaa kaikille sen luovutukseen osallistuneille vapaaehtoisille, edes silloin kun nämä ovat Riistakeskuksen tai tilastoviranomaisen koordinoimia, koska tiedot eivät koske heitä itseään. Suostumus tulisi pyytää siltä, joka kyseisen tiedon alunperin luovuttaa. Sieltä ei löydy myöskään kohtaa, mikä oikeuttaisi tiedon luovuttamisen millään edellytyksillä käytettäväksi sellaisenaan hallinnolliseen päätöksentekoon.
Tässä valossa nykytila aineiston käytön osalta kulkee harmaalla ellei peräti täysin laittomalla alueella ainakin siltä osin, että petoyhdyshenkilöt (n. 2000 henkeä) voivat tarkastella ja tulostaa aineistoa lähes täydessä laajuudessaan ja vähän oikeuksiaan venytellen jakaa tätä myös sosiaalisessa mediassa ja muissa valitsemissaan yhteyksissä. Kyseinen käytäntö ei vastaa alkuunkaan sitä mitä salassapidettävän tiedon säilytykseltä tulisi edellyttää. Aineistoon vedotaan joko suoraan tai nyttemin hivenen kierrellen ja kaarrellen edelleen myös poikkeuslupamentelyssä, mikä on mitä suurimmassa määrin hallinnollista päätöksentekoa.
Kun nyt käydään kiivasta keskustelua siitä minkä kaiken pitäisi olla julkista ja jos ei se ole niin kuka sitä pimittää, olisi syytä pohtia tarkoin tuota edellä esitettyä. Hautooko tietoa Luonnonvarakeskus? Ei suinkaan. Luonnovarakeskus on omalla valinnallaan noudattanut toiminnassaan hoitosuunitelman linjausta ja luovuttanut tietoa sitä pyytäneille. Luonnovarakeskus sallii vapaaehtoisten (huom! vapaaehtoisten petoyhdyshenkilöiden. Viranomaisiahan nämä eivät voi olla, koska ovat vapaaehtoisen statuksella) pääsyn aineistoon huomattavasti laajemmin kuin laki selkeästi antaisi myöten. Niin ikään Luonnonvarakeskus ei ole estänyt Suomen riistakeskukselta pääsyä aineistoon hallinnollisen päätöksenteon yhteydessä. Kertaapa vielä juuri lukemasi… Luonnovarakeskus EI ole pyrkinyt rajoittamaan aineiston käyttöä. Ei, vaikka näin ehkä pitäisi menetellä jos lakia halutaan tiukasti noudattaa.
Jos edelleen tuntuu siltä, että tiedon hankalan saatavuuden johdosta tekisi mieli laittaa risuja tai ruusuja jonnekin, kannattaa ne osoittaa ehdottomasti Suomen Riistakeskukseen, joka Etelä-Hämeen metsästäjien ”ripuloinnin” johdosta päätyi painamaan paniikkinappulaa ja sai tulkintansa myös hallinto-oikeudessa läpi. Toki pienessä määrin asian johdosta voi muistaa myös Etelä-Hämeen metsästäjiä. Luonnonvarakeskuksen näkemystä asiaan ei oikeuprosessissa kysytty, liekö tiesivät sellaista olevan edes meneillään.
Päätös, johon edellä viitataan on saanut lainvoiman 3.10.2017. On toki harkittu josko asiaan hakisi vielä oikeuskanslerin tulkinnan ainakin koskien aineiston nykyistä käyttöalaa. Yhtäkaikki tilanteen ollessa tämä, ei kannata pettyä jos havainnot suoraan eivät korreloi myönteisiin poikkeuslupapäätöksiin, vaikka niitä olisi paljonkin. Kyllä Suomen riistakeskuksessakin ehkä sen verran lakia osataan lukea, että ymmärtävät hallintopäätöksen sisältämän puhtaan menettelyvirheen merkityksen.
Sit vielä yks pikkujuttu…
1 § (21.4.1995/578)
Rikoslain 38 luku 1 §
Salassapitorikos
Joka laissa tai asetuksessa säädetyn taikka viranomaisen lain nojalla erikseen määräämän salassapitovelvollisuuden vastaisesti
1) paljastaa salassa pidettävän seikan, josta hän on asemassaan, toimessaan tai tehtävää suorittaessaan saanut tiedon, taikka
2) käyttää tällaista salaisuutta omaksi tai toisen hyödyksi,
on tuomittava, jollei teko ole rangaistava 40 luvun 5 §:n mukaan, salassapitorikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
