Vaarallinen Luonto


Teksti ja Kuva: Sari Kantinkoski


Olen toisinaan
miettinyt kysymyksenasettelua eläinten inhimillistämisestä. Ovatko jotkin inhimilliset piirteet joita näemme eläimissä, itse asiassa eläimellisiä piirteitä meissä itsessämme? Vai toisin päin? En tiedä vastausta mutta kysymys on mielenkiintoinen ja sitä sietää pohtia. Kuvasin vuosia sitten telkkien soidinta jäistään luopuneella joella. Vettä oli runsaasti ja kesällä kuivuva sivu-uoma oli nyt täynnä vettä.  Uoman virtaus oli hurja. Telkät lensivät kukin vuorollaan yläjuoksuun ja laskettelivat sivu-uomasta kerta toisensa jälkeen, vauhdista päätellen matkasta sai ilmeisen hyvät kyydit. Ilmiö toistui sen verran monta kertaa etten nähnyt toiminnalle mitään sen kummempaa syytä -linnuilla oli kivaa. Telkillä oli vesliukumäki. Oliko tämä nyt eläimen inhimillistämistä? Vai onko samainen ilo, vauhdin hurma, hetken kauhun tunne ennen altaaseen iskeytymistä eläimellinen piirre minussa?

Telkkien liukumäkeä oli mukava katsella. Entä sitten kun luonto tulee liian lähelle? Tuttu ja hyväntahtoinen käy pelottavaksi, hallitsemattomaksi? Se minkä piti käydä lintulaudalla ilahduttamassa ihmistä läsnäolollaan, hyökkääkin päälle? Mitä sitten kun harmittomana pidetty aiheuttaa harmia? Ihminen on tottunut yhteiseloon tiettyjen eläinlajien kanssa. Kokonsa puolesta ne eivät uhmaa ihmistä, aiheuttavat hädin tuskin naarmun tai raapaisun. Onko syytä pelätä?

Hyvinvointiyteiskuntamme riskit on minimoitu: kadut hiekoitettu, jyrkänteet aidattu, kaduilla kyltit varoittamassa katolta putoavasta lumesta. Puistosta kaadetaan liian lahot puut, televisiosta tulee siitepölytiedote ja jos Lieksassa liikkuu karhu saa koko valtakunta siitä yleistiedotteen. Hammaslääkäri suosittelee xylitolia ja päivässä pitää syödä puoli kiloa kasviksia. Muistan nähneeni jossain maininnan konttauskypärästä. Turvallisinta olisi kai lykätä taapero kapseliin pahimman harjoitteluvaiheen ohi, säästyttäisiin ehjänä mustelmilta ja ainakin asfaltti-ihottumalta.

Tosiasiassa kaikkia riskejä ei voida poistaa, ei edes minimoida.

Onko valtakunnassa uutisvaje, vai miksi nämä uutiset on pitänyt tehdä? En keksi näille yhtään järkevää syytä.

Pohjalainen 26.12.2012: ”IS: Talitintti hyökkäsi ihmisten kimppuun. Äkäinen talitintti yllätti Punkaharjulla joulua viettäneen pariskunnan päiväkävelyllä…Lintu jatkoi hyökkäystään minuuttien ajan.”

Iltalehti 9.6.2014: ”Hauki puri poikaa ja naista.*Nimi* tunsi ensin pienen piston pohkeessaan ja sekunnin murto-osan kuluttua uudelleen kipua toisen jalan reidessä.”

Ilta-Sanomat 11.6.2014: ”Aggressiivinen kuha puri perhettä. Ilta-Sanomat kertoi eilen kuhan puraisseen 12-vuotiasta poikaa ja hänen äitiään. Puremista ensimmäisenä kertonut Iltalehti uutisoi tänään, että kuhan käytöksen syynä oli todennäköisesti mätimunien puolustaminen.”

Etelä-Suomen Sanomat 15.1.2010: ”Orava hyökkäsi naisen kimppuun Hollolassa. Oravan toisen tassun kynnet vetäisivät naisen poskeen haavan…Jäykkäkouristusrokote oli voimassa.”

Ilta-Sanomat 9.12.2014: ”Kiukkunen joutsen tuijotti syyttävästi autoilijaa Helsingissä. Joutsen raivostui Helsingin Herttoniemen rantaan pysähtyneelle autoilijalle.”

MTV 1.10.2014: ”Poliisi ampui ketun leikkipuistossa lasten nähden. – Kettu puri poliisia. Poliisi haavoittui tilanteessa ja joutui käymään sairaalassa.”

Länsiväylä 6.8.2012: ”Lepakko tunkeutui kerrostaloasuntoon. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos sai lauantai-iltapäivänä erikoisen tehtävän. Pelastusväen piti poistaa lepakko espoolaisesta kerrostaloasunnosta.”

Iltalehti 13.1.2015: ”Hurjistunut metso iskeytyi lenkkeilijän niskaan. – Takin selkämykseen tuli pieniä reikiä. Itse selvisin henkisin vammoin.”

Näin naapurimaassa:

NYT-liite 7.7.2014: ”Mäyrä pahoinpiteli E-Typen. Artisti aikoo vastata dynamiitilla ja kalsareilla. Eriksson joutui Aftonbladetin mukaan puremien vuoksi sairaalan päivystykseen, ja osasta hänen sormiaan puuttuu edelleen tuntoaisti.” -mäyrän aiheuttamat vammat eivät kuitenkaan estäneet artistin keikkailua.

Yhteistä näille utisille on se, että kyseessä ovat hyvin pienet, tavallisesti erittäin harmittomina pidetyt eläimet. Ne pakenevat ihmistä -yleensä. Missään nimessä niistä ei ole vaaraa ihmiselle. Orava ei pysty ihmistä tappamaan, ei edes kettu tai mäyrä. Purra ne voivat kuten ovat tehneetkin. Väinämöisen ajoista ollaan tultu sen verran eteenpäin, ettei hauen leukaluusta saa enää kannelta: en tiedä ovatko kalat sittemmin  kutistuneet.

Uutisten luontokappaleet ovat ”hyökänneet”, ”tunkeutuneet”, iskeytyneet” tai ihan vain ”tuijottaneet”. Teko on ollut ilmeisen suunniteltu ja siihen on liittynyt yllätysmomentti. Ihmiselle toiset näistä tapauksista ovat johtaneet sairaalakäyntiin, mutta kaikki ovat suureksi helpotukseksi selvinneet. Vain ”henkinen toipuminen” on saattanut kestää pidempään ja aineellisia vahinkoja on syntynyt, lähinnä tekstiileihin.

Modernissa maailmassa ihminen on järjestänyt elämänsä siten, että luontoon pitää erikseen ”mennä”. Pitää lähteä retkelle. Luonto pitää myös kokea, siitä on tullut kokonaisvaltaisesti tavoiteltavan elämyksen kohde: hyödyke. Ihminen kuitenkin on ottanut vapauden milloin hän luontoon lähtee ja miten hän sitä itselleen annostelee. Kun luonto tunkeutuu ”meidän” huoneistoomme, polullemme, kadulle, rannalle, se ei enää olekkaan toivottu. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa pitää myös luonto järjestää. Pitää leikata omakotitalon nurmikko jotta pääsee leikkaamaan nurmikkoa mökille.

Palaan alun mietintööni: ovatko inhimilliset piirteet joita näemme eläimissä, itse asiassa eläimellisiä piirteitä meissä itsessämme? Nyt vastaus on jo helpompi löytää.

Lopuksi vielä lohdutuksen sana: elämästä ei selviä hengissä.