Ensimmäiseksi on mainittava sen merkitys oikeushierarkiassa. Kyseessä on päätös, joka ohjaa oikeudellista ratkaisutoimintaa kaikkialla Euroopassa. Sen lisäksi se ohjaa kansallisia linjauksia koskien kaikkia direktiivin IV liitteen lajeja Euroopan unionin alueella. Luonnnollisesti se sitoo myös korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisutoimintaa koskien valitusta, minkä käsittelyn yhteydessä sitä on pyydetty, mutta tämän lopullisenkin ratkaisun merkitys, tulkoon se olemaan mikä hyvänsä, ulottuu ainoastaan Suomeen ja sillä on sitova vaikutus vain suomalaiseen oikeudenkäyttöön. Oletan, että asiassa annetaan vuosikirjapäätös.
Miksi päätös sitten on erityisen hyvä juuri laajan vaikutusalueensa johdosta? Siinä asetettiin poikkeamaperuste e.) eli juuri tämä mitä Suomessa sovelletaan kannanhoidolliseen metsästykseen, viimesijaiseksi keinoksi ja osoitettiin sen merkitys vain hyvin poikkeuksellisia tilanteita varten tarkoitetuksi. Sen soveltamisen edellytykset ovat merkittävästi tiukemmat kuin direktiivin a.)-d.) alakohtien.
Poikkeusta voidaan käytännössä soveltaa minkä tahansa erityisen ongelman ratkaisuun, mutta jotta näin voitaisiin menetellä on ennalta asetettujen edellytysten täytyttävä. Ongelma on määriteltävä tarkoin. Lisäksi on kyettävä tieteellisesti perustelemaan, että juuri tämä poikkeama on ainoa käytettävissä oleva keino sen ratkaisemiseksi. Kaikki muut keinot on tosiasiallisesti toteutettava ja lisäksi osoitettava, että edes huolellisesti toteutettuna ne eivät ole toimivia. Pelkkä ongelman olemassaolo tai vaikeudet sen muulla tavoin ratkaisemiseksi eivät ole riittäviä.
Sen lisäksi, että on ongelma, joka ei muulla tavoin ratkea, on tieteellisesti onnistuttava todistamaan, että suojelusta poikkeaminen ratkaisee sen. Mikäli tutkimustieto on ristiriitaista, on nojauduttava siihen jonka nojalla poikkeaminen tiukasta suojelusta toteuttaa paremmin ennalta varautumisen periaatetta eli pitäydytään poikkeamisesta.
Näiden lisäksi suotuisan suojelun tasoa tai sen saavuttamista ei saa vaarantaa. Käytännössä päätöksessä käytettiin sanamuotoa, jonka nojalla ennalta asetettuna edellytyksenä on pidettävä sitä, että suotuisan suojelun taso on saavutettu. Kyseessä on juridisesti tarkasteltuna määritelmä, jonka arvioinnista säädetään luontodirektiivin artiklassa 17. Ei siis voida pitää riittävänä, että asetetaan kansallisesti jonkin minimikantatavoite, joka toteuttaa lajin säilymisen lyhyellä aikavälillä ja päätetään, että edellytys on täytetty.
Lisäksi päätöksessä edellytetään, että ottamisen rajoitetusti ja valikoiden on muodostuttava sitovasti sellaiseksi, että siinä on huomioitu kyseisen lajin biologiset ominaisuudet. Rajoitukset ja valikoivuus eivät siis toteudu ainoastaan sillä, että poikkeus kohdentuu tiettyyn lajiin tai tiettyyn alueeseen, vaan näiden riittävyys on arvioitava kulloinkin lajikohtaiset ominaisuudet huomioiden. Tämä voi tarkoittaa jopa yksilötason määrittelyä.
Kokonaisuudella ei saa olla lajin kantoja taannuttava vaikutus.
Sen lisäksi, että nämä edellytykset on huomioitava suden metsästyksessä, ei näitä voida sivuuttaa yhdenkään IV liitteen lajin kohdalla jos suojelusta poiketaan e.) alakohdan nojalla. Suomessa tämä tarkoittaa myös karhua ja ilvestä poronhoitoalue mukaan lukien, toki myös muita saman liitteen lajeja, mutta näihin ei kannanhoidollista metsästystä ole toistaiseksi kohdennettu. Koko Euroopan alueelle sovellettaessa kyseeseen voi tulla muitakin lajeja kuin suurpetoja.
EU-tuomioistuin ratkaisullaan palautti sen järjestyksen ja kunnioituksen direktiivin perimmmäistä tarkoitusta kohtaan, mikä on uhannut hämärtyä myös muualla Euroopassa näiden seuratessa Pohjoismaiden esimerkkiä siitä, että poiketa voi jos tahtotila löytyy. Työkalupakki on siis Euroopan Unionin alueella kunnossa pitkälle tulevaisuuteen lajisuojelun intressissä.
