LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUKSEEN POIKKEUSLUVAN TAI ALUEELLISEN KIINTIÖN NOJALLA SALLITTAVASTA KARHUN METSÄSTYKSESTÄ METSÄSTYSVUONNA 2018–2019 (Dnro 982/01.03/2018)
Luonnonsuojeluliitto Tapiola (jäljempänä Liitto) kiittää ministeriötä lausuntopyynnöstä ja toteaa asetusluonnoksesta seuraavaa:
Esityksen pääasiallinen sisältö:
Kuten Liitto on jo aiemmin esittänyt, tulisi luonnonvarataloudessa ottaa nykyistä huomattavasti kokonaisvaltaisempi ote. Biotalousbuumin seurauksena metsäekosysteemien tuhoutuminen edesauttaa metsälajiston taantumista. Eläimet eivät ole elinympäristöistään irrallisia ja nykyinen sektorimuotoinen tarkastelu antaa mahdollisuuksia vain hyvin kapea-alaiseen kannan”hoitoon”.
Pääasiallisesti asetusluonnoksessa tarkastellaan karhua lähinnä vahinkoeläimenä, mitä se ei suinkaan kokonaisuutena ole. Jälleen puuttuu luonnonsuojelullinen näkökulma, mikä selittyy tietysti ministeriön yksipuolisella lähtökohdalla asetusluonnoksen laadintaan.
Lisäksi maa- ja metsätalousministerin ei ole syytä julkisissa esiintymisissään ennustaa kiintiön kasvattamista, kun sidosryhmät eivät ole vielä edes antaneet lausuntojaan asiasta. Tämä antaa vahvan poliittisen viestin siitä, että luontojärjestöjen lausunnoilla ei ole merkitystä, vaan keskitytään muiden intressitahojen kuulemiseen. Liitto muistuttaa kuitenkin, että karhu on, myös poronhoitoalueella Eu:n luontodirektiivin liitteen IV laji, eli tiukasti suojeltu.
Kun metsästys toteutetaan kannanhoidollisena, eli metsästyslain 41a§ 3 momentin mukaan, lain sanamuoto kuuluu seuraavasti: ” Sutta, karhua, saukkoa ja ilvestä koskeva poikkeuslupa voidaan myöntää myös tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti tiettyjen yksilöiden pyydystämiseksi tai tappamiseksi.” Edellisissä kannanhoidollisissa toimissa, saati tässäkään asetusluonnoksessa ei ole esitetty muuta yksilöintiä, kuin alueellinen lupien jakoperuste, joka perustuu karhukannan runsauteen ja viime vuosien vahinkokertymään. Niin ikään yksilöinti puuttuu kauttaaltaan kaikista aiemmista lupapäätöksistä. Tähän olisi nyt syytä kiinnittää ministeriössä huomiota.
Tässä kohtaa Liitto haluaa myös muistuttaa ministeriötä perustehtävästään karhun suhteen. Riistaeläimenä karhu on metsästyslaissa, mutta se on rauhoitettu, ja rauhoituksesta voidaan poiketa lain edellyttämällä tavalla. Lakia ohjaa direktiivi, jolloin luontodirektiivin 16 artiklasta löytyvät perusteet suojelusta poikkeamiselle. Ministeriön perustehtävä on siis ensisijaisesti metsästyslakiin kuuluvien luontodirektiivin liitteen IV, V ja II lajien suojelu, ei niiden hävittämiseen keskittyminen.
Tosiasiallisesti olisi syytä harkita vakavasti, onko maa- ja metsätalousministeriöllä intressiristiriitaansa pohjautuen ensinkään mitään edellytyksiä hallinnoida metsästyslakiin sisältyviä direktiivilajeja. Lajien suojelu on onnistunut huomattavasti paremmin ympäristöministeriössä, kun taas maa- ja metsätalousministeriön toimet ovat esimerkiksi riistalintujen osalta johtaneet siihen, että 50% lajeista löytyy 15 vuoden taantumiskehityksen jälkeen uhanalaisuuslistalta. Korjaavat toimenpiteet tulevat myöhässä ja puutteellisina.
Metsästyslain 20§ yleisohjeena on syytä pitää mielessä: ”Metsästystä on harjoitettava kestävän käytön periaatteiden mukaisesti ja siten, että riistaeläinkannat eivät vaarannu, luontoa ei tarpeettomasti vahingoiteta, riistakantaa ei vaaranneta eikä eläimille tuoteta tarpeetonta kärsimystä.” Se on erinomainen johtoajatus kaikelle metsästykselle. Metsästystä ei pidä nähdä ”jokamiehenoikeutena”, vaan etuoikeutena jota voidaan harjoittaa vain ja ainoastaan eettisten periaatteiden mukaisesti.
Metsäpeurapuisto on ministeriön puuhamaa petojen vähentämiseksi. Tämäkin hanke on toteutuskelpoinen vain, mikäli peuran leviämisen estämisen tosiasialliset syyt tunnistetaan ja niitä ryhdytään korjaamaan. Ensisijaisesti metsäpeura kärsii sille sopivien elinympäristöjen puutteesta ja pirstaloitumisesta. Peura ja pedot ovat tulleet toimeen keskenään ikiajoista alkaen. Biotaloushuumassa katoaa jatkuvasti peuralle sopivia elinympäristöjä ja niin ikään laajentuva infrastruktuuri huomioi peuran (etenkin vasomisalueet) heikosti. Metsäpeuralle haitallisia toimia ovat tehometsätalous, turvetuotanto ja erämaisen kaltaisille alueille levittäytyvä maankäyttö ja rakentaminen, esimerkkinä tuulivoima joka sinällään on kannatettava, mutta ratkaisut sen sijoittamiseen ovat usein huonoja.
Poronhoitoalueen petovahinkojen suhteen tulee ryhtyä seuraaviin toimiin:
1) vahingonkorvaukset poronhoitoalueen ja muun Suomen osalta tulee eriyttää
2) petovahingot tulee tarkastaa samalla intensiteetillä kuin etelässä
3) porojen muuta suojaamista pedoilta tulee alkaa kehittää, sillä metsästyksen ei ole voitu osoittaa olevan kestävä tapa petovahinkojen ennaltaehkäisemiseksi
Suurimmat sallitut saalismäärät ja muut rajoitukset metsästysvuodelle 2018–2019
Luonnonvarakeskuksen 27.3.2018 antamassa lausunnossa (dnro: 834/000405/2018) Suomen karhukannan tilasta ja pentuetuotosta 2017[1], on huomattavia epävarmuustekijöitä. Poronhoitoalueen havaintoaineisto on vajavainen, eikä pentue-ennusteissa ole huomioitu lisääntymisikäisiin naaraisiin kohdistunutta metsästystä.
Poronhoitoalueen vahingonkorvauskäytäntöihin on tehtävä muutoksia.[2] Vahingoista ilmoitetaan ilmeisen viiveellä ja epätarkasti. Vain murto-osa vahingoista tarkastetaan ja tarkastetuista noin kolmannes hylätään. Tämä on merkittävä puute, joka ministeriön on syytä korjata välittömästi. Menettely asettaa poronhoitoalueen ja muun Suomen eriarvoiseen asemaan.
Läntisen poronhoitoalueen osalta merkittävä havainto on, että viime vuonna noin 30% kiintiöstä toteutui. Toisaalta myös Luonnonvarakeskuksen pentuekartta tukee tätä: alueella ei ole karhuja siinä määrin, että niitä voitaisiin metsästää.
Valtakunnallisesti kiintiö on aivan liian suuri, mikäli epävarmuustekijät huomioidaan ja noudatetaan varovaisuusperiaatetta. Poronhoitoalueelle kaavailtu verotusprosentti (25%) on aivan liian suuri. Tämä huomioiden ministerin esittämät lupailut kiintiön nostosta julkisuudessa, eivät ole asiallisia. Myös karhujen kokonaiskuolleisuus valtakunnallisesti ja alueittain tulisi esittää taulukkona ja vähentää poliisin määräyksestä tai muutoin kuolleet karhut kiintiöstä. Varsinaisesti asetusmuistiossa ei esitetä mitään syytä miksi kiintiötä olisi syytä nostaa näin voimallisesti. Hoitosuunnitelman yhtenä tavoitteena on karhukannan tasainen levittäytyminen. Tämähän ei tietenkään tule toteutumaan, mikäli toimenpiteet tähtäävät kannan rajoittamiseen.
Kiintiön tulee olla maltillinen ja ministeriön on selvästi pystyttävä osoittamaan mihin kiintiö perustuu. Ministerin julkisessa esiintymisessä lausuttu kiintiön mahdollinen kasvattaminen ei osoita tällaista maltillisuutta.
Toimenpide-ehdotukset:
Kiintiön kasvattamisen sijaan Liitto esittää seuraavaa:
– Poronhoitoalueen petovahinkojen tarkastamisen suhteen on siirryttävä yhtenäiseen käytäntöön muun Suomen kanssa, muussa tapauksessa vahingonkorvaukset tulee eriyttää.
– Petovahinkojen ennaltaehkäisyyn aitaamalla tulee resursoida riittävästi varoja ja kehittää aktiivisesti muita menetelmiä vahinkojen ennaltaehkäisyyn
– Biotaloushankkeet ja muu maankäyttö tulee huomioida kokonaisvaltaisemmin ja laajemmin ajatellen eliöiden elinympäristöjä, mikä tarkoittaa monialaista yhteistyötä eri ministeriöiden kesken. Elinympäristöjen ja lajiston säilyminen ei voi olla vain yhden tai kahden ministeriön toimialaan kuuluva, vaan YSL:n hengessä sen tulee läpäistä kaikki biodiversiteettiin vaikuttavat hallinonalat, suorasti tai epäsuorasti.
[1] http://riistahavainnot.fi/suurpedot/suurpetotutkimus/wp-content/uploads/sites/4/2018/03/Suomen_karhukannan_tila_ja_pentuetuotto_2017.pdf
[2] https://yle.fi/uutiset/3-9356964