LAUSUNTO LUONNOKSESTA SUDEN METSÄSTYSTÄ KOSKEVAKSI KIINTIÖKSI METSÄSTYSVUONNA 2021–2022 (PÄIVITETTY) (12.11.2021 VN/27690/2021)
Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola, Luonnonsuojeluliitto Tapiolan (jäljempänä Liitto) paikallisjärjestönä antaa ministeriön sille osoittaman lausuntopyynnön Liitolle lausuttavaksi. Liitto ottaa lausuntopyynnön käsiteltäväkseen ja kiittää maa- ja metsätalousministeriötä lausuntopyynnöstä, lausuen asetusluonnoksesta ja -muistiosta seuraavaa:
Asetustekstistä
Asetusluonnoksessa on § 1 asetettu suurin sallittu saalismäärä 20 susiyksilöön, käsittäen yhteensä 4 laumaa. Lisäksi § 2 säädettäisiin, että poronhoitoalueen ulkopuolella tietoon tuleva muu susien kuolleisuus asetuksen voimassaoloaikana 31.heinäkuuta saakka, sisällytetään asetuksessa säädettyyn enimmäismäärään, pois lukien ennen asetuksen voimaantuloa tapetut sudet. 2 § 2 momentissa säädettäisiin: ” Edellä 1 §:ssä säädettyyn määrään ei lueta susia, jotka on saatu saaliiksi ennen tämän asetuksen voimaantuloa”. Asetusmuistiosta ei käy selvästi ilmi, lasketaanko tähän vain tapetut yksilöt, eikä esimerkiksi niitä yksilöitä, joille on mahdollisesti voimassa oleva poikkeuslupa tai poliisin määräys? Tulkinnanvaraisuuden välttämiseksi tämä olisi syytä kirjata selvästi itse asetustekstiin. Todettakoon vielä, että asetus ei sido poliisia, joka poliisilain 16 § nojalla voi antaa määräyksen suden tappamiseksi. Asetusluonnoksen 2 § 3 momentissa säädettäisiin: ” Edellä 1§:ssä säädettyyn määrään luetaan poliisin määräyksellä poistetut, liikenteessä tai muutoin tietoon tulleet kuolleet sudet.” Tarkoitetaanko sanamuodolla ”muutoin tietoon tulleet kuolleet sudet” myös metsästyslain 41 a § 1 momentin mukaisia lupia, jolloin samanaikaisesti myönnettäessä ne vähentävät 41 a § 3 momentin mukaista kiintiötä?
Asetusmuistiosta ei käy ilmi, millä menettelyllä mahdollisesti jo myönnetyt 41 a § 3 momentin mukaiset luvat peruutetaan, mikäli on käymässä niin, että kiintiö on ylittymässä? Lain mukaan lupa voidaan peruuttaa vain poliisin tai rajavartioston esityksestä (Metsästyslaki 41 e §): ” Suomen riistakeskus voi poliisin tai rajavartiolaitoksen esityksestä peruuttaa voimassaolevan poikkeusluvan, jos poikkeusluvan saaja rikkoo tämän lain tai sen nojalla annettuja säännöksiä. Sama koskee olennaista lupaehtojen rikkomista. Peruutetun poikkeusluvan saajalle ei myönnetä samana metsästysvuonna uutta vastaavaa poikkeuslupaa ennen kuin aiemman poikkeusluvan peruuttaminen on lainvoimaisesti ratkaistu tai peruuttaminen kumotaan.” Luvan peruuttamisen edellytyksenä on se, että poikkeusluvan saaja rikkoo joko lain säännöksiä tai lupaehtoja. Lisäksi Liitto huomauttaa, että edellisen kannanhoidollisen ”kokeilun” 2015-2016 aikana ilmeni vastaavassa tilanteessa vakavia ongelmia viranomaisten välisessä tiedonkulussa, jolloin saaliiksi päätyi enemmän susia kuin aikomus oli. Asiasta on Salpausselän syyttäjänviraston päätös (R 16/3223) esitutkinnan rajoittamisesta, jossa syyttäjä toteaa seuraavaa: ”Asiassa on riidatonta, että ennen susien kaatoa poikkeusluvan perusteella olisi tullut selvittää, onko poikkeusluvan kohteena olevaan susilaumaan kohdistunut muuta kuolleisuutta. Kuolleisuus olisi pitänyt huomioida jättämällä poikkeusluvassa mainitut sudet tappamatta siltä osin kuin neljän suden kiintiö olisi muutoin täyttynyt.” Syyttäjä jatkaa: ”Tässä tapauksessa vahinko ei ole aiheutunut yksittäisen henkilön laiminlyönnistä, vaan pikemminkin eri viranomaistahojen ja metsästäjien välisistä viestintäongelmista…” Miten ministeriö on varmistanut, että aiemmin ilmi tulleet ”viestintäongelmat” eivät uusiudu, eikä kiintiössä asetettua määrää siten ylitetä?
Asetusmuistiossa ilmoitetusta päämäärästä suojelusta poikkeamiseen
Ministeriön ilmoittama päämäärä: ” Suotuisalla suojelun tasolla olevan susikannan rajoitetulla metsästyksellä säädellään susikannan kasvua ja pyritään siten vähentämään susikantaan liittyviä sosioekonomisia konflikteja ja edistämään suden hyväksyttävyyttä niin, että susikannan suotuisa suojelutaso voidaan turvata” noudattelee suden kannanhoidollisen metsästyksen valmistelu- ja ohjaustyöryhmien kehittelemää päämäärää, jota oli mm. 28.4.2020 pohdittu runsaasti:
Puheenjohtaja totesi, että geneettisen monimuotoisuuden mittarit ovat varmasti tärkeitä. Puheenjohtaja kysyi, mitä muita päämääriä voisi löytyä kuin laittoman tappamisen ehkäiseminen.
Timo Leskinen (MTK) totesi, voisiko metsästyksen päämäärä olla suden ihmisarkuuden lisääminen, mikä liittyisi käytännön rinnakkaiselon edistämiseen ja vähentäisi vahinkoja sekä pelkoja.
Mikael Luoma (Suomen riistakeskus) totesi, voisiko yksi päämäärä olla susitihentymien purku esimerkiksi siellä, missä on monta laumaa ja laumat ovat lähekkäisiä.
Sami Niemi totesi, että Leskisen ehdotusta voidaan hyvin jatkotyöstää. Niemi kysyi Luoman ehdotukseen liittyen, mitä sillä haetaan. Puheenjohtaja totesi, että pitäisi pohtia, mikä on tihentymän määritelmä.
Mikael Luoma totesi, että on esitetty monia hyviä ajatuksia. Luoma kysyi, voisiko päämäärä olla kombinaatio – eli ei yhtä päämäärää vaan yhdistelmä. Monitavoitteinen päämäärä, jossa samaan aikaan pyritään vähentämään salametsästystä ja lisäämään hyväksyttävyyttä. Eli tavoitteet olisivat kohtien a-d ulkopuolelta.
Käytännössä työ on lähtenyt siitä, että asetetaan lähtökohdaksi susien tappaminen, minkä jälkeen on mietitty, miten tavoitteeseen voidaan päästä siinä ahtaassa raamissa, jollaiseksi luontodirektiivin artikla 16 osoittautui. Muistiossa onkin jälleen listattu kiintiötä perustelemaan lähes kaikki maan ja taivaan väliltä. Liitto kehottaa riistahallintoa järjestäytymään siten, että ei ole tarvetta noteerata jokaista tappamisen tahtotilan ilmaisua siinä pelossa, että vapaaehtoinen työpanos menetetään.
Asetusmuistiosta ei käy ilmi, mitä tosiasiallisesti muita tyydyttäviä ratkaisuja on käyty läpi ministeriön asettamaan päämäärän saavuttamiseksi. Ministeriö on ihastunut ehdottomaan suurpetoja koskevissa asetusmuistioissaan lajien siirtoa direktiivin liitteestä IV liitteeseen V, mikä menettely tulisi olla hyvin ministeriön tiedossa. Suden osalta Suomessa on poronhoitoalueella osoitus siitä, miten lajille käy, kun sen metsästys voidaan sallia. Käytännössä suden siirtäminen liitteestä toiseen tarkoittaisi lajin hävitystä.
”Sosioekonomisen konfliktin” osalta puuttuu tarkempi tieteellinen tutkimus ja määrittely, jollainen EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisun C-674/17 mukaan tulisi olla tehty. Konflikti on olemassa, mutta mm. taloudellisia vaikutuksia voidaan kompensoida korvauksilla ja konfliktin useita eri osa-alueita on ratkaistavissa täysin muiden tyydyttävien ratkaisuiden avulla. Sähköistetyt petoaidat laiduneläinten turvana vähentävät konfliktia, kun petoeläimet ja karja pysyvät eri puolilla laidunta.
Lisäksi ministeriön tulkinta sosiaalisista syistä on painottava, jolloin peruste ei sovi e-alakohdan soveltamisalaan, vaan c-alakohdan. Päämäärä on edelleen kaikkea muuta kuin tarkoin määritelty.
On selvää, että susista ei pidetä. Ministeriön kärkenä on kuitenkin koko 2000-luvun kulkenut enemmän ja vähemmän susien tappaminen ja vaihtoehtoiset toimet ovat joko jääneet tappamiseen tähtäävien toimien jalkoihin, tai puuttuneet kokonaan metodivalikoimasta. Viimeisimmässä sudenhoitosuunnitelman päivityksessä 2019[1] on esitelty kannanhoidollisen metsästyksen ohella kaksi muuta hanketta, joiden vaiheista ei ole tietoa: viestintähanke ja riistavahinkokeskus. Niin ikään vuoden 2015 kannanhoitosuunnitelman[2] päivityksessä oli runsaasti muita hankkeita, kuten esimerkiksi Suden karkotusten vaikuttavuus- hanke (liite 6), Reviiriarvokauppa (liite 9) ja riistakamerakuvien hyödyntäminen (liite 4). Edellä mainittujen hankkeiden toteutuksesta, vaiheista tai tilasta ei ole annettu mitään tietoa.
Tieteellinen tutkimus ei osaltaan tue sitä ministeriön lähtökohtaa, että susien tappaminen lisäisi niiden sosiaalista hyväksyttävyyttä. Sitä vastoin mm. Hogberg, ym. (2016)[3] totesivat, että susien tappaminen lisää hyväksyttävyyttä lähinnä hallintoa kohtaan. Samansuuntaiseen tulokseen päätyivät Browne-Nuñez[4] et al. 2015: “Pre- and post-survey results showed majorities of respondents held negative attitudes toward wolves with no decrease in inclination to poach.” Chapronin ja Trevesin (2016)[5] mukaan tappamisen salliminen saattaa jopa lisätä metsästyksen lieveilmiöitä, kuten salametsästystä. EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisun mukaan, on erityisesti huomioitava ennalta varautumisen periaate ja huomioitava tapaukset, milloin tieteellinen tieto on ristiriitaista.
Kappale 45: ”Tällaisessa tilanteessa kansallisen viranomaisen on, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 62 kohdassa todennut, esitettävä täsmällisiä tieteellisiä tietoja ja tarvittaessa myös vertailevia tietoja kannanhoidollisen metsästyksen vaikutuksista suden suojelun tasoon sen olettaman tueksi, että kannanhoidollisen metsästyksen salliminen todella voi vähentää laitonta tappamista ja että se voi vähentää sitä niin paljon, että sillä on myönteinen nettovaikutus susikannan suojelun tasoon, ottamalla tässä huomioon myönnettäviksi aiottujen poikkeuslupien määrä ja uusimmat arviot laittoman pyynnin määristä.”
Kappale 66: ”Tässä yhteydessä on korostettava myös sitä, että SEUT 191 artiklan 2 kohdassa vahvistetun ennalta varautumisen periaatteen mukaan on niin, että jos parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten tietojen tarkastelun perusteella ei saada varmuutta siitä, vahingoittaako tällainen poikkeus tietyn uhanalaisen lajin kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä tai ennalleen saattamista vai ei, jäsenvaltion on jätettävä poikkeus hyväksymättä tai luovuttava sen toimeenpanosta.”
Lisäksi asetusmuistiosta puuttuu se, miten tämän toimen vaikuttavuutta aiotaan seurata tai tutkia. Direktiivin e-alakohdan käytön edellytys on se, että toimenpiteellä ei saa olla negatiivista nettovaikutusta. Asetusmuistiosta puuttuvat tältä osin kaikki tarkat laskelmat.
Ennakkoratkaisu edellytti valvontaa tosiasiallisesti, jolloin asetusmuistioon kirjattu jälkikäteinen valvonta ei täytä direktiivin vaatimuksia. Valvonta on keskeinen osa e-alakohdan poikkeamaperustetta. Ministeriön tulisikin ensisijaisesti huolehtia, että erävalvonnan ja poliisin resurssit ajantasaiseen valvontaan ja mahdollisiin toimenpiteisiin olisivat edes auttavasti riittävät. Metsähallituksen erävalvonnalla on tällä hetkellä kohtuuttoman suuret alueet valvottavanaan henkilöstömäärään nähden. Vähäinen henkilöresurssi vaikeuttaa valvontaa ja tämä tunnetusti lisää mahdollisuutta myös rikolliseen toimintaan. Lisäksi erätarkastajien valtuuksia tulisi ulottaa myös yksityismaille. Erätarkastajien resurssi on suhteessa muuhun valvontaresurssiin huomattavasti parempi, koska heillä on paremmat edellytykset mm. maasto-olosuhteissa toimimiseen.
Korjatussa asetusmuistiossa s.16 mainitaan: ” Kannanhoidollinen metsästys voi vähentää lammas- ja muiden kotieläintilojen vahinkoja, mikäli metsästys kohdennetaan tai kohdentuu vahinkoa aiheuttaviin yksilöihin.” Tämä on toiveajattelua, koska merkittävää vahinkoa aiheuttaviin yksilöihin voidaan parhaiten puuttua b-poikkeamaperusteen mukaisessa suojelusta poikkeamisessa. Mainittakoon, että ministeriö on maininnut aiemmin, vuoden 2015 kannanhoitosuunnitelmassa, ettei suotuisaa suojelun tasoa voida saavuttaa ”tiukan suojelun” puitteissa. Sanottakoon, että mm. tämä ministeriön viljelemä, mihinkään perustuva olettama on osoittautunut vääräksi susikannan kasvaessa ja mm. SusiLife-hankkeen toimien käynnistyessä.
EU-tuomioistuimen edellyttämä tieteellinen ja tarkka arvio siitä, että päämäärän saavuttamiseksi ei olisi käytettävissä muita tyydyttäviä ratkaisuja, puuttuu asetuksen perustelumuistiosta. Tällaisenaan päämäärä ei täytä luontodirektiivin 16 (1e) artiklan perusteita poiketa 20 suden suojelusta.
Suotuisa suojelun taso
Ehkä suurin ristiriita ministeriön muistiossa on suden suotuisan suojelutason osalta, jonka viitearvoksi on nyt pelkästään ministeriön näkemyksen mukaan annettu 28 laumaa ja pienin elinvoimainen populaatio (PEP) on ilmoitettu olevan 14.
Ministeriö antoi Luonnonvarakeskukselle (Luke) tehtäväksi valmistella suden suotuisan suojelutason viitearvot. Luke on ilmoittanut, että työ valmistuu syksyllä 2022. [6] Luke antoi 2.9.2021 väliraportin, minkä jälkeen maa- ja metsätalousministeriön ensimmäisen asetusluonnoksen jälkeen viitearvojen määrittelyssä ilmeni ohjelmointivirhe. [7] Koska laskenta on ilmeisen keskeneräinen, ei annettuihin tuloksiin siten voida luottaa ja tämän Luke toi julki myös väliraportissaan. Virheen mahdollisuutta korostaa entisestään se, että noin viikon laskennan aikana oli ministeriön asetusluonnoksessaan ilmoittama lukema jo muuttunut ylittäen 10% todennäköisyyden. Asetusmuistiosta käy selvästi ilmi viitearvojen poliittinen luonne, joka ei tällä hetkellä pohjaa siis tieteelliseen tietoon, jota EU-tuomioistuin kuitenkin ennakkoratkaisussaan edellyttää. Luonnonvarakeskuksen ohjelmajohtaja Katja Holmala Liitolle antamassa vastauksessaan yhdistyksen esittämään tietopyyntöön sanoo ministeriön käyttämän ”Ruotsin mallin” olevan lähinnä poliittinen: ” Ministeriö viittaama ”Ruotsin malli” ei tarkoita tilastollista mallia vaan toimintamallia, jossa PEP arvo kerrotaan jollakin kertoimella, ja ko. kerroin on poliittiseen/yhteiskunnalliseen päätöksentekoon (ei tieteeseen) perustuva. Viimeksi tehdyssä viitearvon määrittelyssä Ruotsissa, PEP oli kerrottu luvulla 2.”[8]
Huomautettakoon tässä vaiheessa, että lisäksi suotuisa suojelutaso vahvistetaan artikla 17 mukaisessa menettelyssä.
Ministeriön asetusmuistiossaan esittämä PEP on ilmoitettu olevan 14 perhelaumaa ja suotuisaksi suojelutasoksi on siten saatu kertomalla tämä luku kahdella, 28 perhelaumaa, joka on yllättävän kätevästi täsmälleen sama määrä, kuin Luken kannanarviossa maaliskuussa 2021. Ministeriö on siis päättänyt runnoa Suomen susikannan paperilla suotuisaksi. Tieteellinen tieto ei tue tätä näkemystä millään tavoin.
Ensinnäkin ministeriön ”malli” on puhtaasti demografinen, eli pohjautuu syntyvyyteen, kuolleisuuteen ja muuttoliikkeeseen. ”Malli” on ristiriidassa kaikissa kolmessa kannanhoitosuunnitelmassa esitettyjen minimikanta-arvioiden kanssa. Minimikanta, eli pienin elinvoimainen susikanta oli vuoden 2005 kannanhoitosuunnitelmassa 20 perhelaumaa, ja kahdessa myöhemmässä 25 perhelaumaa, koska lukua jouduttiin tarkistamaan susien muuttoliikkeen (Venäjä) alhaisuuden vuoksi. Asetusmuistiossa s. 12 sanotaan seuraavaa: ”LUKE kuitenkin totesi vuonna 2014, että evolutiivisella aikaskaalalla suositus 50 yksilön tehollisesta koosta ei riitä säilyttämään populaation evolutiivista potentiaalia sopeutua muuttuviin olosuhteisiin, ja teoreettiselta pohjalta on esitetty, että tehollisen populaatiokoon pitäisi laajemmalla maantieteellisellä skaalalla olla yli 500 yksilöä.” Tässä yhteydessä olisi hyvä olla saatavilla diaarinumeroitu dokumentti, tai alaviite, jotta voitaisiin arvioida missä kontekstissa näin on lausuttu. Samoin edempänä mainittu: ”Lisäksi LUKE katsoi, että kannan elinvoimaisuuden arviointi ei pitäisi perustua pelkästään geneettisen riskin arviointiin, vaan myös laumapohjaiseen demografiseen elinkykyanalyysiin.” Lähdetieto asiasta puuttuu, mutta arviota tehollisen populaatiokoon yksilömäärästä (n. 500) kylläkin tukee muu tutkimustieto. Tämänhetkiseen, ministeriön asettamaan viitearvoon (14 laumaa) nähden tieto on nyt hyvinkin ristiriitaista.
Ministeriön käyttämä 10% häviämisriski on sama, kuin IUCN:n, mutta on huomattava, että tähän häviämisriskiin on kohdistunut suurta kritiikkiä: ” Most conservation biologists consider that an acceptable risk of extinction should be less than 5% over 100 years (Flather et al. 2011)”[9] Niin ikään puhtaasti demografinen malli on myös ongelmallinen: ” For example, basing a PVA on an exponential growth model for a species like the wolf is simply not useful for conservation applications, as in the first of the 3 models estimated. From a conservation perspective, a demographic model that is independent of habitat covariates is not useful or reasonable. We cannot forecast well with demographic models, but we can anticipate future habitat management reasonably well (why else would major timber corporations retain forest modellers?).”[10] Niin ikään malli ei huomioi genetiikan mukanaan tuomia haasteita: “Therefore, a PVA that deals only with demographic and environmental stochasticity while ignoring other available information of relevance to extinction risk is not consistent with this criterion.”[11] Kapean geenipoolin ongelmat on demonstroitu mm. Isle Royalen tapauksessa, joka on toki äärimmäinen, mutta hyvin konkreettinen:
” The wolves on Isle Royale once numbered as many as 50. But they have been mostly isolated for generations and the population has been overrun with spinal defects, likely from inbreeding. The possible pup seen this winter also displayed an abnormally short tail with raccoon like stripes and a hunched back—perhaps due to the lack of genetic diversity. “It [didn’t] look particularly healthy” in February, Vucetich says, and may be dead by now.”[12]
“Inbreeding, relatedness, and ancestry have traditionally been estimated with pedigree information, however, molecular genomic data can provide more detailed examination of these properties.”[13]
Edellä mainittua tukee myös Luonnonvarakeskuksen näkemys asiasta: “Alustavien tulosten perusteella Suomen nykyinen susikanta on liian pieni säilyttääkseen geneettisen elinvoimaisuutensa
- Tutkimusten perusteella efektiivisen populaatiokoon (Ne) tulisi ylittää 100*, jotta sukusiitoksen negatiivisiltavaikutuksilta vältyttäisiin lyhyellä aikavälillä
→ Alustava Suomen susikannan pienin elinvoimainen populaatiokoko = 500 yksilöä (nykyinen aineisto)
→ Luku voisi olla pienempi, mikäli tulomuuttoa geneettisesti monimuotoisemmasta populaatiosta on tarpeeksi”[14] Tulokset ovat linjassa aiemmin esitettyjen minimikanta-arvioiden kanssa, sekä saman suuntaiset Tukholman yliopiston (Laikre ym. 2016)[15] vertaisarvioidun tutkimuksen kanssa, jonka mukaan Suomessa tulisi olla vähintään 800 sutta, jotta kanta voisi säilyä pitkällä aikavälillä elinvoimaisena.
Niin ikään ministeriön mainostama ”Ruotsin malli”, ei sekään ole ollut ristiriidaton, vaan lukema on vaihdellut, lähinnä poliittisia tarkoitusperiä palvellen. Tutkijoiden näkemykset ovat aikain saatossa vaihdelleen hyvinkin paljon prosessin eri vaiheissa sekä suotuisasta suojelutasosta, että migraation osalta:
” Uppsala universitet och länsstyrelserna i Kronobergs, Skåne och Dalarnas län delar utredningens förslag om referensvärdet 450 vargar.”[16]
” Given that FCS for the wolf cannot be achieved within the Scandinavian peninsula, what should Scandinavia’s contribution to the extended population be? It will be close to impossible to give an exact figure for this, since it depends on a number of factors, for instance the sizes of the Scandinavian, Finnish and Russian subpopulations, the level of gene flow between them and the area of suitable habitat found in the different countries. Considering only the size of the countries/regions (Sweden: 450 000 km2; Norway: 324 000 km2; Finland: 338 000 km2; Kola-Karelia with neighbouring provinces: 840 000 km2), a population of 3 000 wolves divided equally would give Sweden 700, Norway and Finland 500 each and Russia 1 300 animals. However, taking the amount of suitable habitat, human habitations and infrastructure into account, the available areas would have to be adjusted substantially.” [17]
“In neither of the above cases is the genetically effective size even close to the target of an effective size of Ne = 500 recommended for long term viability which is implied by FRP (Favourable Reference Population; Evans & Arvela 2011).”[18]
“I think the main conclusion is clear: a necessary minimum size of about 350–400 with 3 effective immigrants per generation. This should maintain currently agreed minimum levels of genetic diversity as well as prevent inbreeding.”[19]
“If there, despite all efforts is no further immigration of wolves, the population should retain at least 95 % of its present genetic variation for the next 100 years, which would need a minimum effective population of 200, giving a total population of 600 – 800.”[20]
“Om den svenska vargpopulationen fortsätter att vara liten kan vi förvänta oss en ökad spridning av enskilda, negativa anlag som leder till sjukdomar och skador. För att sannolikheten att skadliga recessiva arvsanlag ökar i frekvens ska vara rimligt låg (t.ex. mindre än 25%) krävs en genetisk effektiv storlek om c. 100-200, vilket motsvarar c. 500-1000 vargar.”[21]
“Det är nödvändigt för att sänkningen av inavelsgraden ska bli bestående och inte alltför mycket genetisk variation ska förloras. Som ett provisoriskt referensvärde för den svenska delen av det skandinaviska vargbeståndet föreslår utredningen 450 vargar.”[22]
“För det lägsta kravet som bör ställas upp för ett kortsiktigt bevarande, dvs. att arten skall finnas kvar inom de närmaste 100 åren, anser gruppen att det behövs åtminstone 500 individer av lo, järv, varg och kungsörn samt 800 individer av björn.”[23]
Edellä esitetty huomioiden, tieteellinen näyttö ei tue ministeriön näkemystä siitä, että Suomen susikannan pienin elinvoimainen populaatio voisi mitenkään olla 14 laumaa, saati että suotuisa suojelutaso olisi saavutettu. Koska puhutaan tosiasiallisesti yksilömäärältään pienestä susikannasta, suotuisan suojelutason viitearvot eivät tule toteutumaan pelkällä demografisella mallilla, koska pienen populaation uhka on vahvasti geneettinen. Kuten Luken viitearvolaskentaa koskevassa ”työkalut”-osiossa sanotaan: ” Tarvitaan päätös lähtökohdista, joilla viitearvo lasketaan. Yhteiskunnallinen päätös, ei tieteellistä perustetta.”[24]
Sen sijaan, niin sanotun suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista tukee seuraava poliittinen tavoite: ministeri Leppä ilmoitti 3.11.2021 asettuvansa ehdolle aluevaaleissa maakunnassaan Etelä-Savossa (kuva 1).
Johtopäätös
Yhteenvetona Luonnonsuojeluliitto Tapiola ry esittää, ettei suden 41 a§ 3 momentin mukaiseen, niin sanottuun kannanhoidolliseen metsästykseen ole laissa säädettyjä, tai tieteellisiä perusteita. Asetuksen valmistelu on puutteellinen jo keskeneräisen viitearvion laskennankin johdosta, eikä suotuisalle suojelutasolle ole voitu osoittaa uskottavaa tieteellistä näyttöä. Lisäksi edellisen kannanhoidollisen ”kokeilun” aikana ilmeni huomattavia puutteita, joiden huomioimisesta ja ratkaisusta ei asetusmuistiossa sanota mitään.
Suden suojelusta poikkeamiselle metsästyslain 41 a§ 3 momentin nojalla ei ole edellytyksiä. Nyt suunnitellulla tavalla metsästys ei ole luontodirektiivin mukainen.
Lähteet:
[1] https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161865/MMM_2019_24.pdf?sequence=1&isAllowed=y
[2] https://mmm.fi/documents/1410837/1720364/Suomen_susikannan_hoitosuunnitelmat.pdf/cf2138e7-6a9b-4955-9b93-d719c734590f
[3] Hogberg, ym. 2016: Changes in attitudes toward wolves before and after an inaugural public
hunting and trapping season: early evidence from Wisconsin’s wolf range
[4] Browne-Nuñez et al. 2015; Tolerance of wolves in Wisconsin: A mixed-methods examination of policy effects on attitudes and behavioral inclinations
[5] Chapron, Treves 2016: Blood does not buy goodwill: allowing culling increases poaching of a large carnivore
[6] https://www.luke.fi/uutinen/susikannan-suotuisan-suojelutason-viitearvojen-maarittely-etenee-valiraportti-syksylla-2021/
[7] https://www.luke.fi/uutinen/luke-havaitsi-ohjelmointivirheen-susikannan-suotuisan-suojelutason-viitearvon-laskennassa/
[8] Luonnonvarakeskuksen ohjelmajohtajan Katja Holmalan vastaus sähköpostitse Liiton esittämään tietopyyntöön 16.11.2021.
[9] Demographic Viability of the Scandinavian Wolf Population A report by SKANDULV
Guillaume Chapron, Henrik Andrén, Håkan Sand & Olof Liberg 2012
[10] Prof. Mark Boyce, University of Alberta
Department of Biological Sciences, CCIS 1-271, University of Alberta, Edmonton T6G 2E9, CANADA, boyce@ualberta.ca. (Kommentti Demographic Viability of the Scandinavian Wolf Population A report by SKANDULV
Guillaume Chapron, Henrik Andrén, Håkan Sand & Olof Liberg 2012)
[11] Prof. Linda Laikre, Stockholm University
Division of Population Genetics, Stockholm University, S-106 91 Stockholm, Sweden, (Kommentti Demographic Viability of the Scandinavian Wolf Population A report by SKANDULV Guillaume Chapron, Henrik Andrén, Håkan Sand & Olof Liberg 2012)
[12] Inbred wolf population on Isle Royale collapses But other wolves adopt a new Lake Superior island By Christine Mlot (Science 2015)
[13] Genomic Variation of Inbreeding and Ancestry in the Remaining Two Isle Royale Wolves. Philip W. Hedrick, Marty Kardos, Rolf O. Peterson, and John A. Vucetich 2016
[14] https://www.luke.fi/wp-content/uploads/2021/09/Alustavat-geneettiset-tulokset.pdf
[15] Metapopulation effective size and conservation genetic goals for the Fennoscandian wolf (Canis lupus) population
L Laikre, F Olsson, E Jansson, O Hössjer & N Ryman
[16] Regeringens proposition 2012/13:191 En hållbar rovdjurspolitik Prop. 2012/13:191
[17] Evaluation of the conservation genetic basis of management of grey wolves in Sweden
Michael Møller Hansen, Aarhus University, Denmark, Liselotte Wesley Andersen, National Environmental Research Institute, Aarhus University, Denmark, Jouni Aspi, University of Oulu, Finland, Richard Fredrickson, University of Montana, Missoula, USA (Rovdjurens bevarandestatus Delbetänkande av RovdjursutredningenStockholm 2011)
[18] Prof.s Eeva Jansson, Nils Ryman & Linda Laikre (Stockholm University): (Additional Population Viability Analysis of the Scandinavian Wolf Population REPORT 6639 • JULY 2015 MICHAEL W. BRUFORD)
[19] Dr Sean Hoban (University of Tennessee): (Additional Population Viability Analysis of the Scandinavian Wolf Population REPORT 6639 • JULY 2015 MICHAEL W. BRUFORD)
[20] Genetic aspects of viability in small wolf populations – with special emphasis on the Scandinavian wolf population Naturvårdsverket, Liberg 2002
[21] Förslag på åtgärder för att stärka den genetiska situationen för den svenska vargstammen. Ett uppdrag från Naturvårdsverket: Olof Liberg & Håkan Sand, Sveriges Lantbruksuniversitet, Grimsö Forskningsstation. Pär Forslund, Sveriges Lantbruksuniversitet, Inst. för Ekologi, Linda Laikre & Nils Ryman, Stockholms universitet, Zoologiska Inst./ Populationsgenetik, Mikael Åkesson & Staffan Bensch, Lunds universitet, Ekologiska Inst. 2009
[22] Rovdjurens bevarandestatus Delbetänkande av Rovdjursutredningen. Stockholm 2011
[23] Regeringens proposition 2000/01:57 Sammanhållen rovdjurspolitik Prop. 2000/01:57
[24] https://www.luke.fi/wp-content/uploads/2021/09/Tyokaluja-demografisten-viitearvojen-maarittamiseen-1.pdf