Lausunto asetusluonnokseen ilveksen metsästyksestä

LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUKSESTA POIKKEUSLUVALLA SALLITTAVASTA ILVEKSEN METSÄSTYKSESTÄ METSÄSTYSVUONNA 2020–2021 (Dnro VN/20171/2020)

 

Kuva: Juha Sjöholm

5.10.2020

Luonnonsuojeluliitto Tapiola (jäljempänä Liitto) kiittää maa- ja metsätalousministeriötä lausuntopyynnöstä ja lausuu asetusluonnoksesta seuraavaa:

 

Maa- ja metsätalousministeriö esittää asetusluonnoksessaan huomattavaa lisäystä ilveslupiin viime vuoteen nähden, mitä Liitto ei näe tarpeelliseksi. Lisäksi Liitto näkee ongelmia useissa muistion tavoitteenasetteluissa ja määrittelyissä, joista jäljempänä perustelut.

 

 

 

 

 

Ilveksen aiheuttamat vahingot

Kuten asetusmuistiossakin todetaan, ilveksen osuus on varsin marginaalinen, mitä suurpetojen aiheuttamiin vahinkoihin tulee. Muutoinkin kannanhoidollisen metsästyksen, eli luontodirektiivin [1] artikla 16 (1e)-alakohdan (jäljempänä direktiivi) mukaisen metsästyksen perustelu vahinkojen torjunnalla ei ole sinällään kelvollinen peruste liitettynä 16(1e)-alakohtaan. Tästä enemmän kohdassa ”Tavoiteltu päämäärä”.

 

Ilveksen kannanarvio ja metsästysaika

Liitto muistuttaa, että kannan ollessa suurimmillaan 2014, ei ole osoitettavissa mitään merkittävää konfliktia tai merkittävää nousua ilveksen aiheuttamissa vahingoissa. Nyt lausuttavana olevassa asetusluonnoksessa esitetään 15% metsästyspoistumaa, joka ylittää kannan prosentuaalisen kasvun. Saalistilastoista voidaan lisäksi havaita, että saaliin painottuminen uroksiin ja naaraisiin on ilmeisen hallitsematonta. Koska metsästysaika poronhoitoalueen ulkopuolella (1.12.2020 — 28.2.2021) osuu vahvasti ilveksen lisääntymisaikaan, saattaa olla käsillä tilanne, että kiima-ajan koittaessa alueen valtauros ammutaan, jolloin alueen naaraiden lisääntyminen vaikeutuu tai saattaa jopa estyä. Tässä mittakaavassaan toteutettuna valtakunnallinen ilvesjahti voi pahimmassa mahdollisessa skenaariossa koitua hyvinkin tuhoisaksi. Liitto moittii sitä, että ministeriö on jälleen jättänyt varovaisuusperiaatteen lähes kokonaan huomiotta asetusta puuhastellessaan.

 

Tavoiteltu päämäärä

Ministeriön tulisi osoittaa EU-tuomioistuimen päätöksen C‑674/17 [2]mukaisesti se päämäärä, jota voitaisiin nimenomaisesti direktiivin 16 (1e)-alakohdan mukaisesti soveltaa, jonka ministeriökin on -aivan oikein- todennut, mutta ei ole kyennyt soveltamaan tätä käytännössä asetusmuistiossaan. Tulisi myös voida tieteellisesti osoittaa [3] jonkinlaisen ilveskonfliktin olemassaolo ja se, että siihen voidaan nimenomaisesti vaikuttaa kannanhoidollisella metsästyksellä. Lisäksi tulee harkittavaksi muun tyydyttävän ratkaisun olemassaolo.

Ministeriön asettamat päämäärät kannanhoidolliselle metsästykselle ovat:
1) kannan tason vakiinnuttaminen verotustason muutoksilla kannan kehityksen mukaan

– Tässä ministeriö perustelee metsästystä sillä, että ilvestä metsästetään. Kyseessä on kehäpäätelmä, joka ei liity millään tavoin luontodirektiivin edellytyksiin. Toisin sanoen kannan keinotekoinen manipulointi on asetettu kannanhoidon tavoitteeksi. Päämäärä ei ole kelvollinen.

2)  ylläpitämään ilvesten ihmisarkuutta

– Ministeriön tulisi voida tieteellisesti osoittaa, että ilves ei olisi erityisen ihmisarka. Tällaista ei ole voitu osoittaa. Tiettävästi ilves ei ole aiheuttanut ihmiselle yhtään vaaratilannetta.

-Lisäksi tulee voida tieteellisesti perustella ja osoittaa, että nimenomaisesti näiden ”ei-ihmisarkojen” yksilöiden metsästyksellä on ilveskannan ”ihmisarkuuden” kannalta jotain merkitystä. Lajin biologia ei tue tällaista kollektiivista kuolleesta lajitoverista aiheutunutta oppimiskokemusta, sillä ilves on luonteeltaan yksineläjä, pois lukien aika, jolloin pennut seuraavat emoa. Kuitenkin tällainen yksilö, jota vuotta nuoremmat pennut seuraavat, on lain mukaan rauhoitettu, joten kannanhoidollista metsästystä ei voida ”ihmisarkuuspäämäärään” nähden soveltaa yksilöihin, jotka liikkuvat pentujensa kanssa.

– Kolmannekseen, kannanhoidollisen metsästyksen yhteydessä ammutut ilvekset ovat harvoin näitä ”ihmisarkuutensa” menettäneiksi tulkittuja yksilöitä, vaan metsästys tapahtuu etäämpänä taajamista.

– Mikäli päämääräksi asetetaan ”ihmisarkuutensa” menettäneiden tai tämän ominaisuuden osalta jotenkin puutteelliset yksilöt, ne tulisi siinä tapauksessa voida lupamenettelyssä yksilöidä ja yhtenä lupaehtona tulee olla metsästyksen keskittyminen nimenomaisesti tällaiseen yksilöön [4].

3) helpottamaan lupamäärän allokointia etenkin tihentymäalueilla
– Hallinto voi järjestää oman toimintansa tarkoituksenmukaisella tavalla ja se on myös toivottavaa. Tämä on kuitenkin lupakäytäntölähtöinen päämäärä ilveksen metsästykselle, jolle ei löydy direktiivistä edes perustetta.

4) pitämään saaliin seurannalla ja kiintiön mitoituksella lisääntymisiässä oleviin naaraisiin kohdistuva verotus maltillisena

– Pelkästään kiintiön mitoituksella ei voida hallita sitä, miten saalis kohdentuu itse metsästystilanteessa, koska lupamenettelyissä on valtavia puutteita nimenomaisesti yksilöinnin suhteen. Lisäksi yksilöinti liittyy usein suosituksiin, eikä lupaehtoihin, jolloin ne eivät ole velvoittavia, kuten tapauksessa C‑674/17 voitiin EU-tuomioistuimelle osoittaa suden kannanhoidollisen metsästyksen osalta. Lisäksi päämäärä ja asetusluonnoksen kiintiön mitoitus ovat ristiriidassa keskenään, sillä mitoitusta ei voida pitää päämäärän mukaisesti maltillisena.

5) vähentämään metsäpeuraan kohdistuvaa predaatiota

– Metsäpeuraan liittyvää predaatiota voidaan vähentää vain niillä alueilla, joilla metsäpeuraa esiintyy. Ensisijaisesti metsäpeura hyötyisi kuitenkin elinympäristöjensä säilyttämisestä ja ennallistamisesta. Lisäksi todettakoon, että tämä peruste liittyy lähinnä direktiivin artikla 16 (1a) alakohtaan. Todettakoon edelleen, että on lisäksi kyseenalaista, voidaanko direktiivin hengen ja tarkoituksen mukaisesti toista lajia metsästää, jotta toinen luonnonvarainen laji hyötyisi siitä. Tämän suuntainen tulkinta on ollut esillä komission päivitysprosessissa olevassa direktiivin tulkintaohjeessa. Edelleen, mikäli metsäpeuraa käytettäisiin päämääränä, tulee voida tieteellisesti osoittaa metsäpeurakannan saavuttama hyöty levinneisyydelleen ja edelleen tämä edellyttäisi sitä, että suojattavan lajin (metsäpeura) osalta olisi tehty muut korvaavat toimenpiteet mm. elinympäristöjen suhteen. Direktiivin edellyttämää pitkäaikaista hyötyä ei ole saavutettavissa niin kauan kuin metsäpeuran elinympäristöjä ei oteta riittävästi huomioon maankäytössä ja infrastruktuurissa. [5]

6) vähentämään porovahinkoja lupia kohdentamalla poronhoitoalueen eteläpuolelle vähentämään nuorien yksilöiden siirtymistä poronhoitoalueelle
– Ilveksen aiheuttamat vahingot ovat direktiivin artikla 16 (1b) mukainen poikkeuslupaperuste, eivätkä siten sovellu käytettäväksi 16(1e) alakohdassa.

7) lisäämään ilveksen arvostusta riistaeläimenä

– Ministeriön pitäisi tieteellisesti voida osoittaa, että ilvestä ei arvosteta riistaeläimenä ja tappamalla ilvestä, sitä voitaisiin arvostaa. Monien muiden lajien arvostus ei ole noussut riista/ rauhoittamaton eläin -statuksen johdosta. On jotenkin perverssi lähtökohta suojeluajattelulle, että jotain lajia pitäisi tappaa, jotta sitä voitaisiin arvostaa. Lähinnä tulee lisäksi kyseeseen päämäärän liittyminen enemmän ihmislähtöiseen, sosiaaliseen lähtökohtaan, joka soveltuisi paremmin poikkeamisperusteeseen 16(1c).

– Huolimatta ilveksen riistastatuksesta, kyseessä on kuitenkin erityistä suojelua nauttiva laji, jolloin kyseenalaiseksi tulee miten arvostus suojelun näkökulmasta olisi merkityksellistä, toisin sanoen: miksi rauhoitettua lajia tulisi arvostaa kuolleena? Kohtuullisempi ja direktiivin näkökulmasta oikea tavoite olisi se, että hallinnon toimet tukisivat lajin arvostusta nimenomaan elävänä, sillä jo lajin nimeen lisättynä etuliite    -riista muuttaa lajin itseisarvon sen hyödyntämiseen.

8) lisäämään vaikutusmahdollisuuksia paikallisten ihmisten keskuudessa, joiden on elettävä samoilla alueilla kuin ilvekset

– Miten ministeriö aikoo edistää niiden paikallisten ihmisten vaikutusmahdollisuuksia, jotka eivät tule saamaan lupia? Valikoidaanko ihmisten vaikutusmahdollisuudet sen mukaan, miten aktiivisesti he voivat osallistua jonkin lajin tappamiseen? Toisekseen perustuslain mukaan Suomessa asuinpaikkansa voi valita, joten ketään ei ole erityisesti velvoitettu asumaan samalla alueella ilveksen kanssa. Ministeriölle on muodostunut myös huomattavan homogeeninen käsitys petoalueilla elävistä ihmisistä. Niiltä, jotka eivät koe olevansa vaikutusmahdollisuuksien ulottumattomissa, ei ole kysytty. Niin ikään pitäisi nyt voida osoittaa, että ilveksiä tappamalla tulee jotenkin paikallisille asukkaille vaikuttamisen tunne, josta nimenomaisesti ilves populaationa hyötyisi pitkällä aikavälillä.

9) kasvunopeutta hidastamalla lisäämään pitkäaikaista hyväksyntää alueilla, jonne ilvekset ovat vasta palaamassa

– Ministeriön tulisi tieteellisesti osoittaa, että ilvestä ei ”hyväksytä” ja että ainoa keino ilveksen ”hyväksynnän” lisääntymiseen on tappaminen. Lisäksi on kyseenalaista, liittyykö päämäärä ensinkään direktiivin kohtaan 16(1e), vai enemmän kohtaan 16 (1c). Vähintään tämä tulisi huolellisesti perustella.

 

Erityisenä puutteena asetusmuistioissa näyttäytyy vuodesta toiseen myös, ettei kokonaiskuolleisuutta ole huomioitu. Ilvekselle myönnetään vuosittain myös vaihteleva määrä vahinkoperusteisia poikkeuslupia, joiden osuus saattaa nousta merkittäväksi. Kokonaiskuolleisuuden huomiotta jättäminen on osaltaan ennalta varautumisen periaatteen laiminlyönti. [6]

 

Muu tyydyttävä ratkaisu

Asetusmuistiosta käy ilmi, että maa- ja metsätalousministeriö on ilmeisen haluton käymään asiallisesti ja perusteellisesti, direktiivin edellyttämällä tavalla päämääriä ja muuta asiaan liittyvää harkintaa sekä perustelua läpi. Sen sijaan ministeriö syyttää direktiiviä. On jokseenkin naurettavaa, että kansalaisjärjestön on muistutettava säädösvalmisteluun liittyvässä prosessissa virkamiestä jatkuvasti siitä, että säädösvalmisteluun ja siten Suomen lainsäädäntöön tulee suhtautua arvokkaasti. Liitto ei voi lakata hämmästelemästä sitä, miten pohjanoteeraus toisensa jälkeen saavutetaan. Tältä osin asetusmuistio muistuttaa lähinnä Maaseudun Tulevaisuuden mielipidekirjoitusta, eikä Suomen lainsäädäntöön liittyvää asiakirjaa, jolla on diaarinumero.

 

Suojelutaso

Tässä kohtaa Liitto muistuttaa maa- ja metsätalousministeriötä siitä, että suotuisa suojelutaso on vain yksi kriteeri suojelusta poikkeamiselle. Direktiivin kaikkien edellytysten tulee täyttyä, samanaikaisesti ja ne eivät ole vaihtoehtoisia toisilleen.

Mainittakoon lisäksi, että Turun hallinto-oikeuden 27.2.2020 (päätösnro 20/0037/1) antama ratkaisu ei ole lainvoimainen, vaan asiasta on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

 

Viittaukset LCIE:n raporttiin

Liitto toteaa, että ministeriön runsaasti asetusmuistiossaan viittaama raportti on vuodelta 2008, eli 12 vuotta vanha ja voidaan todeta, että tuon ajankohdan jälkeen meille on kertynyt huomattava määrä uutta tutkimustietoa, joka osiltaan myös haastaa näkemykset metsästyksellä saavutettavista hyödyistä, vaan metsästyksestä voi olla myös suurta haittaa, joka ilmenee vasta pitkällä aikavälillä. [7]

Edellä olevaan nähden, EU-tuomioistuimen ratkaisussa C‑674/17, kappaleessa 66 otetaan kantaa mahdollisiin ristiriitaisuuksiin tieteellisen tiedon suhteen: ”Tässä yhteydessä on korostettava myös sitä, että SEUT 191 artiklan 2 kohdassa vahvistetun ennalta varautumisen periaatteen mukaan on niin, että jos parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten tietojen tarkastelun perusteella ei saada varmuutta siitä, vahingoittaako tällainen poikkeus tietyn uhanalaisen lajin kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä tai ennalleen saattamista vai ei, jäsenvaltion on jätettävä poikkeus hyväksymättä tai luovuttava sen toimeenpanosta.

 

 

Yhteenveto

Ministeriön asetusmuistiossaan asettamat ilveksen kannanhoidolliselle (luontodirektiivi artikla 16 (1e), metsästyslaki 41 a §, 3 momentti) päämäärät eivät ole yhtenevät sen kanssa, mitä tältä direktiivinkohdalta edellytetään. Ennalta varautumisen periaate jää myös toteutumatta. Asetus ei siten asetusmuistiossa kuvatulla tavalla ole kelvollinen, vaan pitää valmistella uudelleen ottaen huomioon edellä esitetyt seikat.

 

Viitteet:

[1] Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:31992L0043&from=LV

[2] http://curia.europa.eu/juris/document/document.jsf?text=&docid=218935&pageIndex=0&doclang=FI&mode=lst&dir=&occ=first&part=1&cid=5735352

[3] C‑674/17, kappaleet 45, 66, 67

[4]  C‑674/17, kappale 73: Lajien tiettyjen yksilöiden ottamisen tai hallussapidon valikoivuutta ja rajoittamista koskevien vaatimusten osalta on tämän jälkeen todettava, että ne edellyttävät, että poikkeuslupa kohdistuu sellaiseen määrään yksilöitä, joka on määritelty kyseisen poikkeusluvan päämäärä huomioon ottaen mahdollisimman suppeasti, eritellysti ja tarkoituksenmukaisesti. Voi siis olla tarpeen, kun otetaan populaatiokohtaisesti huomioon kyseessä olevan lajin suojelun taso ja sen biologiset ominaispiirteet, ettei poikkeusta rajata vain kyseiseen lajiin tai tämän lajin tietyntyyppisiin yksilöihin tai yksilöryhmiin vaan myös yksilöityihin yksilöihin.

[5] Guidance document on the strict protection of species of Community interest under the Habitats Directive. Draft version, November 2019.

https://ec.europa.eu/environment/nature/conservation/species/guidance/pdf/guidance_en.pdf

[6] C‑674/17, kappale 71.

[7] Holmala Katja: Ilves. Metsäkustannus 2018. S. 150-152.