Lausunto liito-oravan pesäpaikoista 17.3.2015


screenshot.18-03-2015 21.47.50

 

Luonnonsuojeluyhdistys Tapiolan lausunto luonnoksesta
(YM2/501/2015)

LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ
Yhdistys on tutustunut luonnokseen ohjeesta ja lausuu seuraavaa:

1. Yleistä:

On hyvä että ohje liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määrittämiseksi ja turvaamiseksi uusitaan, koska nykyinen ohje on ollut ilmeisen riittämätön. Viranomaisten välisen tiedonkulun parantaminen on erinomainen asia, mutta päätöksenteossa tulee silti varmistaa, että käytettävissä on riittävästi aikaa. Nopeuttaminen ei saa olla itseisarvo, eikä vaarantaa suojelutoimia.

2. Käsitteiden määrittely:

Myös KHO 26.10.2010/2840 ja KHO 4.2.2015/269 tulisi huomioida, sillä ratkaisuissa käsitellään liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen (myöhemmin LLP) laajuutta ja LLP:n välisten kulkuyhteyksien laatua. Kun laaditaan valtakunnallista ohjeistusta lajille joka on luontodirektiivin mukainen yhteisön tärkeänä pitämä eläinlaji, nämä edellä mainitut ratkaisut tulee ehdottomasti huomioida.

Käsitteiden määrittelyssä tai ohjeessa yleisesti tulisi paneutua myös lajin ekologiaan. Ohjeesta tulisi jotenkin ilmetä myös se, että mikäli pesäpaikka jonain vuonna on asumaton, se ei tarkoita sitä etteikö alueella olisi liito-oravaa, tai pesä olisi käytössä, vaan tämä on liito-oravalle nimenomaan lajityypillistä käytöstä. Kaikki pesäpuut samalla alueella eivät ole samoina vuosina asuttuja. Lajityypillisesti maastokartoitukset tulee tehdä aikana jolloin se on mahdollista eli mieluiten keväällä, myös kesä on hyvä. Muina aikoina maastotyötä liito-oravan havaitsemiseksi ei kannata tehdä.

3. Metsien käsittely

Tällaisenaan ministeriön ohje ei turvaa LLP:n säilymistä. Käytännössä 0,1-0,3 ha ala on riittämätön, eikä sellaisen tueksi lyödy tieteellistä näyttöä. LLP:n alueella metsän käsittely tulee tehdä jatkuvan kasvun periaatteen mukaisesti, jonka nykyinen metsälaki mahdollistaa ja suosia sitä. Avohakkuu on kaikkein tuhoisin vaikka pesä- ja ruokailupuut jätettäisiin pystyyn. Liito-orava pystyy liitämään hyvin noin 50 metrin matkan. On myös huomattava että liito madaltuu nopeasti.

Alueella jossa liito-orava esiintyy tulee huomioida vähintään seuraavat seikat:

1. Pesä- ja ruokailupuut jätettävä pystyyn riippumatta siitä onko pesä sillä hetkellä asuttu vai ei.

2. Vähintään 5 hehtaarin (mieluusti enemmän) alueella ei saa tehdä avohakkuuta, vaan metsää tulee käsitellä jatkuvan kasvun mukaisesti.

3. Kaikki kolopuut alueella tulee säästää.

4. Lisäksi tulee säästää haapa, raita, leppä ja muutamia järeimpiä kuusia.

5. Alaharvennuksia ei tehdä ko alueella.

Lajin säilyttäminen vaatii siis laajempaa suunnittelua, ei vain muutamien metsäsaarekkeiden jättämistä paikoilleen jotka myöhemmin voidaan myös kaataa kun liito-orava on menehtynyt. Yksittäiset ”kulkuyhteyspuut” ovat avohakkuualueella potentiaalisia tuulenkaatoja jolloin liito-oravan mahdollisuus (käytännössä poistua elinkelvottomalta paikalta) siirtyä käy mahdottomaksi. Siirryttäessä edellä mainitun kaltaiseen metsien käsittelyyn tämä ongelma poistuu.

Liito-oravan suojelun tulee perustua lajin biologiaan ja sen lajityypillisiin tarpeisiin. Niiden yhteensovittaminen nykyaikaisen metsätalouden kanssa on mahdollista ja takaa samalla myös tasapuolisuuden maanomistajia kohtaan.

Kohdassa C mainitaan ”hakkuuoikeuden haltijan tulisi ilmoittaa liito-oravahavainnosta ja ratkaisusta ELY-keskukselle ”. Lause on muutettava sanamuotoon: hakkuuoikeuden haltijan tulee ilmoittaa liito-oravahavainnosta ja ratkaisusta ELY-keskukselle.

4. Tietojen vaihto

Liito-oravan esiintymisen, sen LLP paikkojen selvittämisen tulee tapahtua aikana jolloin ko tapahtuma on mahdollinen. Selvitystä ei voi tehdä tai asiasta ei voi varmistua esimerkiksi keskellä talvea.

Tiedon kulku ja sen sujuminen eri viranomaisten välillä on hyvä asia. Viitaten kohdassa 2 mainittuun, liito-oravan pesäpaikkaa ei voi poistaa rekisteristä mikäli se juuri havaintohetkellä on asumaton (perustuu lajin biologiaan) vaan asumattomuuden toteaminen vaatii pidempiaikaisen seurannan.