Metsästysasetus (Dnro: 99/01.02/2018)


Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi metsästysasetuksen muuttamisesta (Dnro: 99/01.02/2018)

 

Luonnonsuojeluliitto Tapiola (jäljempänä Liitto) on tutustunut asetusluonnokseen ja lausuu siitä pyytämättä seuraavaa:

 

Yleistä:

Asetusluonnoksen tavoitteena on lupabyrokratian purkaminen ja Liitto muistuttaa siitä, että lupamenettelyjen tarkoitus on turvata metsästyslain 20§ mukainen metsästyksen harjoittaminen: ”Metsästystä on harjoitettava kestävän käytön periaatteiden mukaisesti ja siten, että riistaeläinkannat eivät vaarannu, luontoa ei tarpeettomasti vahingoiteta, riistakantaa ei vaaranneta eikä eläimille tuoteta tarpeetonta kärsimystä.

Riistaeläinkantojen tuoton jatkuvuus on pyrittävä turvaamaan tarkoituksenmukaisella riistanhoidolla.

Metsästys ei saa aiheuttaa vaaraa tai vahinkoa ihmiselle tai toisen omaisuudelle.”

Yllä oleva lakiteksti määrittelee metsästyksen toimintana, jolle lähtökohta ei voi olla se, että menettely olisi toiminnan harjoittajalle helppoa ja hallinnolle kevyttä tai että toiminnan tuottama hyvinvointi ihmisille lisääntyisi.

Hirvieläinten aiheuttamiin vahinkoihin on paras ja kestävin keino talousmetsien rakenteen muuttaminen. Siirtyminen jatkuvan kasvatuksen menetelmään metsätaloudessa, voidaan vähentää hirville suotuisien nuorten taimikoiden syntymistä ja toisaalta ylläpitää laajempaa biodiversiteettiä. Nykyinen tehometsätalous luo jatkuvasti hirvelle suotuisia elinympäristöjä, toisin sanoen taimikoita ja toisaalta mahdollistaa näin metsän kasvatukselle aiheutuvat vahingot. Biotaloushuuma on huonosti yhteensopiva edellä mainitun jatkuvan kasvatuksen metodin suhteen, jolloin tarkastelu metsäelinympäristöjen osalta tulisi olla huomattavasti kokonaisvaltaisempaa. Ministeriöltä puuttuu poikkitieteellinen ote toiminnasta, jolloin hallintotoiminnot tapahtuvat erillisinä sektoreina, ikään kuin eläimistö olisi elinympäristöistään jotenkin irrallinen.

 

Perustelut pykälittäin:

5a§

Etenkin voimakkaasti taantuneiden ja jo uhanalaisten riistavesilintujen osalta saalisilmoitus on riittämätön. Seuraavat lajit vaatisivat pikaista rauhoitusta kuitenkin vapaaehtoisuuden varaan jäävien ilmoitusmenettelyjen sijaan: metsähanhi (Anser fabalis), haapana (Anas penelope), heinätavi (Anas querquedula), jouhisorsa (Anas acuta), punasotka (Aythya ferina), tukkasotka (Aythya fuligula), haahka (Somateria mollissima), alli (Clangula hyemalis), tukkakoskelo (Mergus serrator), isokoskelo (Mergus merganser) ja nokikana (Fulica atra).

Kuten taulukosta 1 nähdään, on metsästettävien riistalintujen kehitys ollut viimeisen 15 vuoden tarkastelujaksolla huolestuttava. Vaikkakin elinympäristöjen muutokset osaltaan vaikeuttavat lajien tilannetta, on näiden ahdinkoa edesvastuutonta lisätä täysin tarpeettomalla metsästyspaineella. Riistavesilintujen osalta ei voida puhua metsästyslain 20§ mukaisesta metsästyksestä, uhanalaisten, tai voimakkaasti taantuneiden lajien metsästys ei sellaista ole. Etenkin nokikanan, jouhisorsan, heinätavin, punasotkan, tukkasotkan ja tukkakoskelon kehitys tarkasteluperiodilla elinvoimaisesta erittäin uhanalaiseksi on hälyttävä, jolloin vähintään edellä mainitut linnut on ehdottomasti rauhoitettava metsästykseltä. Rauhoitusaikana tulee ministeriön ryhtyä välittömiin toimiin linnuille ominaisten elinympäristöjen kartoittamiseksi, parantamiseksi ja ennallistamiseksi. Missään nimessä pelkkä saalisilmoituskäytäntö ei millään muotoa riitä turvaamaan näinkin voimakkaasti taantuneiden lajien tulevaisuutta Suomessa. Saalisilmoitusten tekeminen ei riitä turvaamaan yhdenkään lajin säilymistä pitkällä aikavälillä, etenkin kun tilanne on usean lajin osalta akuutti, välittömiä toimia vaativa.

Taulukko 1. Metsästettävien riistalintujen uhanalaisuuskehitys viimeisen 15 vuoden aikana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pykälän 1 momenttiin lisättävä mahdollisuus Suomen riistakeskukselle määrätä pyyntilupien alueellisesta kohdistamisesta pyyntilupa-alueen sisällä on Liiton näkemyksen mukaan hyvä asia.

 

20a§

Jo eläinsuojelullisista syistä eläinten lopetukseen käytettävän ilma-aseen suhteellinen tehokkuus tulee metsästysasetuksessa jotenkin määritellä. Nyt sitä ei ole määritelty. Mikä tahansa ilma-ase ei lopetukseen kelpaa, koska asetukseen tulee uusia lajeja.

 Metsästysasetuksen 17§ mukaan: ”Riistaeläimen ampumiseen käytettävän haulikon kaliiperin on oltava 10–20. Pienempikaliiperista haulikkoa saa kuitenkin käyttää villikanin, piisamin, oravan, kärpän, riekon, kiirunan, pyyn, peltopyyn, lehtokurpan ja sepelkyyhkyn ampumiseen, ei kuitenkaan haulikkoa, jonka kaliiperi on pienempi kuin 36.”

16a§: ”Riistaeläimen ampumiseen käytettävän rihlatun luotiaseen luodin osumaenergian on piipun suusta mitattuna oltava vähintään 100 joulea.”

Ilma- aseen käytöstä nykyisen metsästysasetuksen 20a§ sanotaan, että sitä voi käyttää ”vain rakennuksen sisällä ja siellä vain muun rauhoittamattoman nisäkkään kuin villiintyneen kissan tappamiseen.”

Metsästyslain 5§ mukaan rauhoittamattomia nisäkkäitä ovat: ” metsämyyrä, vesimyyrä, kenttämyyrä, peltomyyrä, lapinmyyrä, isometsähiiri, isorotta ja kotihiiri”. Rottaa lukuun ottamatta eläimet ovat varsin pieniä, toisin kuin uuteen asetusluonnokseen lisätyt eläimet.

Koska ilma-aseiden tehoissa on valtaisia eroja, mikä tahansa ilma-ase ei tule kysymykseen jo huomattavasti kookkaampien nisäkkäiden, kuten oravan ja minkin sekä rauhoittamattomien lintujen lopettamiseen. Minkki vastaa kooltaan jo kissaa. Metsästyslain 20§ mukaan eläimille ei tule tuottaa tarpeetonta kärsimystä, mikä on ehdottomasti huomioitava asetuksessa, sillä asetuksella ei voida ohittaa laintasoista säädöstä.

Tällaisenaan pykälä on kelvoton ja edellä esiin tulleet eläinsuojelulliset seikat tulee ehdottomasti huomioida.

Hillerin osalta liitto toteaa myös, että laji on taantunut ja nykyisessä uhanalaisuusluokituksessa (2015), vaarantunut (VU), joten ministeriön olisi saalisilmoitusten sijaan syytä vakavasti harkita myös lajin rauhoittamista.

 

23§

Liitto pitää hyvänä asiana metsästyksen johtajan tehtävien kirjaamista lakiin. Tehtävät vaikuttavat selkeiltä ja perustelluilta.

 

24§

Asetusmuistiossa ei ole mainintaa siitä, missä määrin orava aiheuttaa merkittäviä vahinkoja ja missä määrin Suomen riistakeskus on viime vuosina myöntänyt poikkeuslupia oravan syömien asuntojen osalta. Tällainen tieto olisi auttanut arvioimaan poikkeuslupakäytäntöjen kuormittavuutta lupakäytäntöihin: toisin sanoen missä määrin oravan tekemät asuntotuhot ovat työllistäneet riistahallinnon lupakäytänteitä vuosittain.

Oravan osalta Liitto toteaa, että kaikenlaisista metsästysaikojen pidennyksistä on syytä luopua tilanteessa, jossa myös metsälajistomme vaarantuu ja biodiversiteetti enenevästi taantuu. Yleisyydestään huolimatta myös orava on viime vuosina voimakkaasti taantunut ja lajin kehityskulun osalta trendi näyttäisi olevan se, että orava on enenevästi siirtynyt ihmisen seuralaiseksi tehometsätalouden tuhotessa jatkuvasti lajin elinympäristöjä. Puistot ja pihat ovat siten muodostuneet oravan refuugioiksi. Kärpän ja näädän osalta Liito toteaa kuten edellä: poikkeuslupamäärät ja perusteet puuttuvat arviointia varten.

Itämeren norppa on uhanalaisuusluokituksessa (2015) silmälläpidettävä laji (NT) ja kyseessä on kaksi erillistä populaatiota: Perämeren ja Suomenlahden populaatiot. Luokitus on sama, kuin aiemmassa, vuonna 2010 tehdyssä uhanalaisuustarkastelussa. Liitto muistuttaa, että norppa on juuri toipumassa vakavasta taantumisesta, sillä vielä 1900-luvun alussa Saaristomeri oli yksi tärkeimpiä norpan esiintymisalueita. Kanta kutistui kuitenkin liian voimallisen metsästyksen vuoksi nopeasti. Lisäksi Suomenlahden norpille tulee laatia suojeluohjelma. Hyljekantojen hoitosuunnitelma on osaltaan jo vanhentunut ja ilmaston lämpenemisen seuraukset tiedostetaan selvemmin kuin 2007. Pitää myös muistaa, että 1900-luvun alussa norppia oli arviolta 200 000. Kaikkien hyljelajien osalta ollaan varsin kaukana entisistä lukemista. Asetusluonnoksesta ei käy ilmi populaatioiden erillisyys.

Metsäkanalintujen metsästystä ei missään nimessä tule entisestään lisätä. Vaikkakin uhanalaisuusluokituksessa on tapahtunut parannusta, on kanalintukannoissa suuria paikallisia eroja. Lisäksi metsäkanalintuja uhkaavat elinympäristöjen muutokset ja katoaminen. Lisääntyneet hakkuut ja turvetuotantoalueet verottavat soidinalueita ja poikasia hukkuu metsäojiin. Kuten Liitto alussa totesi, kokonaisvaltainen näkemys ympäristöjen ja lajien vaatimuksista puuttuu.

Hanhien metsästyksen osalta Liitto toteaa, että lajitunnistuksen parantamiseksi on jatkuvasti tehtävä työtä, vaikkakin tavoite osaksi jo toteutui metsästäjätutkinnon uudistuksen myötä. Lajiparit, kuten valkoposkihanhi- kanadanhanhi, merihanhi – kaikki muut ruskeat hanhet ovat usein haasteellisia tunnistettavia. Tähän ministeriön tulee edelleen panostaa.

 

Lopuksi:

Mikään laji ei erityisesti biologialtaan vaadi metsästystä, vaan toimintaan tulee suhtautua säästeliäästi ja kestävällä tavalla, lajien elinympäristötarpeet huomioiden, laajapohjaisella ministeriöiden ja eri hallintosektoreiden yhteistyöllä. Suomessa ei ole muuta luontoa kuin se mitä ympärillämme näemme olevan. Kulttuurisesti metsästyksen tulee ansaita asemansa vain ja ainoastaan harjoittamalla sitä metsästyslain 20§ mukaisessa hengessä, hallintotasolta alkaen.